Finaalisarja tasan – ratkaisu sunnuntaina

Dicken – HIFK 20 – 21 (15 – 8) 
4. loppuottelu 9.5.2019 
Pirkkolan palloiluhalli
Voitot: 2 – 2 

 

Huh huh mitä draamaa naiskäsipalloilu tarjosi torstai-iltaan! Täpötäydessä Pirkkolan palloiluhallissa HIFK nousi raivoisan takaa-ajon päätteeksi ja dramaattisten vaiheiden jälkeen voittoon! Voittomaalin iski kapteeni Linda Cainberg vain sekunti ennen loppusummerin soittoa. Näin HIFK tasoitti otteluvoitot 2-2:een, ja viimeinen ja ratkaiseva finaali pelataan äitienpäiväsunnuntaina 12.5. klo 16.15 Helsingin Urheilutalossa. 

Dicken lähti otteluun selkeästi viime tappiosta sisuuntuneena. Dicken-hyökkäys toimi, samalla kun IFK-puolustus oli lepsua eikä hyökkäyksessä saatu mitään järkevää aikaiseksi. Dicken johti parhaimmillaan jo 9 maalilla. Puoliajalle mentiin Dickenin 7 maalin johdossa. Puoliajalla joukkueiden tunnelmat olivat varsin erilaiset. IFK oli pettynyt omaan esitykseensä, kun taas Dicken-leirissä ajatukset saattoivat mahdollisesti jo salaa hiipiä tuleviin mestaruusjuhliin.

Varakapteeni Kathlen Ax näytti mallia miten taistellaan ja painetaan täysillä.

Mieleen muistui noin 10 vuoden takainen ottelu, jota Dicken johti 10 maalilla. HIFK kuroi eron kiinni 20 minuutissa ja voitti lopulta kahdella maalilla.  Maali maalilta ja puolustus kerrallaan HIFK luotti omaan tekemiseensä ja kuroi kuin kuroi eron kiinni juurikin 20 minuutissa. Käänteentekevä hetki oli Anna Vinogradovan saama suora punainen kortti. Tilanne näytti rajulta, mutta hidastuksia katsomalla näkyi, ettei Vinogradovan käsi osunut vastustajaa naamaan. Tästä HIFK sai lisää voimaa näyttää, ettei mikään pysty pysäyttämään joukkuetta tänään. 

Loppuratkaisu oli dramaattinen. Dickenillä oli pallo reilu puoli minuuttia ennen loppua, jolloin Dicken-luotsi Ken Sirenius otti aikalisän. Pallo kuitenkin poltteli Dicken-pelaajien käsissä ja IFK sai pallon 15 sekuntia ennen loppua. Kun pallo ajautui vasemmalle kapteeni Cainbergille, oli pakko tehdä ratkaisu. Cainberg tykitti suoraan maasta ja pallo upposi taka-alakulmaan ohi ottelun parhaana palkitun Sonja Koskisen. Dickenin kultajuhlat oli peruttu. 

Myös television katsojat saivat täyttä draamaa prime time -aikaan, kun ottelu näkyi myös YLE TV2:lla. 

HIFK juhli voittoa kuin mestaruutta. Sen se ansaitsi. Mutta katseet on jo käännetty sunnuntain grande finaleen, josta kumpi tahansa voi poistua voittajana. 

Sunnuntaina 12.5. Urheilutalo tulee täyteen, joten saavu paikalle ajoissa ja julkisilla kulkuvälineillä! Paikalle pääsee 1, 3 ja 8 ratikoilla, bussilla 51 ja 23 sekä metrolla Sörnäisiin ja siitä kävellen. Myös Porvoon bussit pysähtyvät Sturenkadulla. 

Game time: Sunnuntai 12.5. klo 16.15. 
Paikka: Helsingin Urheilutalo 3. krs, Helsinginkatu 25. 
Liput: 15/10 € vain ovelta! Käteinen ja kortti. 

Ella Holopainen iski kaksi erittäin tärkeää maalia lopussa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Anna Vinogradovalle tuomittiin suora punainen kortti.
Yleisö eli täysillä mukana ottelussa.
Ella Holopainen iloitsi ottelun jälkeen.
Ida Väyrynen puskee väkisin läpi.
Kathlen Ax taistelee.