HIFK pusersi niukan voiton 1. välierässä

Välierä 1 
HIFK-SIF 29 – 27 (12 – 15)
Voitot 1 – 0

 

Play Off -peli on aina eri peli. Tämä kävi täysin toteen HIFK:n ja SIF:n välisessä ensimmäisessä välierätaistossa Helsingin Urheilutalossa lauantaina 6.4. Puolitoista viikkoa aikaisemmin HIFK oli antanut kotikentällään runkosarjan viimeisessä ottelussa SIF:lle melko reilun selkäsaunan 30 – 21 voitolla. Ei ollut lauantaina merkkiäkään lepsuista siuntiolaisista. SIF tuli vahvana ja tulisena  välieriin ja hallitsi ottelua 50 minuuttia. Löysällä asenteella otteluun lähtenyt HIFK sai tehdä kaikkensa, jotta se pystyi pusertamaan tasoihin ja lopulta ohi kolmen maalin voittoon. Ottelussa oli vauhtia, tunnetta ja dramaattisia käänteitä. Täydellistä play off -handista! 

 

Inka Jäntti

Kotijoukkueen puolustus löysäili ensimmäisellä puoliajalla, ja Siuntion kokeneet pelaajat rokottivat armotta. Hyökkäyksessäkin nähtiin melko lepsu IFK, sillä hyökkäyksestä puuttui täysin tahto mennä eteenpäin ja survoa pallo maaliin. Toisella puoliajalla puolustus terävöityi, ja hyökkäykseen saatiin tahtoa ja tunnetta. Etenkin Inka Jäntin ennakkoluulottomat läpiajot 1/2 välistä olivat tahdonnäyte. Samoin Linda Cainbergin ratkaisut löysivät maaliverkon perukoille juuri silloin kun eniten tarvittiin. Puolustuksessa Anna Vinogradova teki toisella puoliajalla loistavaa työtä häiritsijän roolissa. 

SIF näytti, ettei se anna mitään ilmaiseksi, ja IFK:lle teki hyvää, että ensimmäisessä välierässä joukkue joutui toden teolla taistelemaan voitosta. Tämä tietää erittäin jännittävää ottelusarjaa, eikä tilanne helpotu IFK:n osalta vieraskentällä Siuntiossa, jossa rummut pärisevät kotijoukkueen puolesta armotta. 

Katso Anni Kaikon mietteitä videohaastattelussa Facebookissa HIFK Käsipallonaiset Handbollsdamer! 

Lue tarkempi otteluraportti SM-sarjan sivuilta https://nsm.finnhandball.net/2018-2019/ottelut-2018-2019/play-off/hifk-puristi-niukan-voiton-sifsta/

Läs även: https://www.hbl.fi/artikel/seger-och-missnoje-for-hifk-i-semifinalpremiaren/

2. välierä pelataan tiistaina 9.4. klo 19.00 Folksam Arena Siuntio 
3. välierä IFK:n kotikentällä Helsingin Urheilutalossa la 13.4. klo 16.00.