Siuntiosta suurinumeroinen voitto

SIF-HIFK
2.11.2016 Siuntion Folksam Arena
18 – 30 (7 – 15) 

HIFK pelasi ensimmäistä kertaa Siuntion uudella areenalla ja esitys oli hyvä. Vierasjoukkue ratkaisi pelin jo ensimmäisellä puoliajalla. Tyypillistä toisen puoliajan alun notkahdusta ei päässyt syntymään. HIFK pelasi hyvällä asenteella ja fiksusti. Maaleja tehtiin kaikista paikoista. Laidalla loisti Silja Borgarsdottir Sandelin, takana Linda Cainberg ja Ida Väyrynen ja viivalla Petra Friman. Molemmat maalivahdit Olsson ja Niemi hoitivat hyvin omat tonttinsa. 

Kotijoukkue SIF pelasi yllättävän vaisusti. Aiemmissa otteluissa loistanut Maria Barck ei saanut millään juonesta kiinni. Hän ei edes montaa kertaa heittänyt. Vasuri Madeleine Lindholm heitti, mutta huono tuuri vaivasi hieman, sillä SIF:llä oli useita tolppalaukauksia kummallakin puoliajalla. 

Ottelu näytettiin Veikkaus-TV-ssä ja sieltä katsottuna oli näyttänyt, että HIFK pelasi kuin kotikentällään. Niin äänekästä oli kannustus. Stadin Kingejä olikin saapunut paikalle äänekäs joukko. Lisäksi loukkaantuneet Ansku ja Ruski pistivät äänensä peliin. 

Siuntiossa taitaa nyt olla Suomen nykyaikaisin käsipallohalli, jossa on hieno tulostaulu. 

Tilastot: http://nsm.finnhandball.net/2016-2017/ottelut-2016-2017/hifk-voitti-sifn/

cecci iitu-heittaa

stadin-kingit