Kausiennakko 2019-20

Käsipallo miesten SM-Liiga

Kausi 2019-20 on 74. kerta, kun miesten Suomen Mestaruus ratkaistaan käsipallossa. HIFK osallistuu näihin karkeloihin nyt 69. kertaa, ja tähän mennessä kultaa on saatu kaulaan 7 kertaa vuosina 1945, 1951, 1965, 1966, 1972, 1973 ja 1974. SM-mitaleja on kertynyt yhteensä 23 kpl (7 K, 11 H, 5 P)

2010-luvulla suomalaiseen käsipalloon on saatu normiksi, että kulta annetaan Cocksille ja muut joukkueet pelaavat seuraavista sijoista. 15 vuodessa Cocks on nokkinut itselleen 15 SM-mitalia ja tyrmäävät 11 mestaruutta. Riihimäen joukkueella ammattimaisuus kulkee aivan eri tasolla, ja joukkueen haastaminen vaatii niin kokonaisvaltaista pitkäjänteisyyttä että tilanne ei tule hetkessä muuttumaan. Samalla aikajänteellä IFK:n kirouksena on ollut sarjan keskikastissa tasapainoilu, välillä puolivälin yläpuolella ja välillä hieman keskiviivan alla. Muutaman vuoden ajan pudotuspeleissä IFK on päässyt lähemmäksi ja lähemmäksi kärkijengejä, ja viime vuonna puolivälierät päättyivät IFK-juhliin Rödan yltäessä välieriin ensimmäistä kertaa vuoden 1989 jälkeen. Semifinaaleissa Cocks-juna jyräsi IFK:n sileäksi kentän pintaan, mutta pronssi-ottelut Siuntiota vastaan tarjosivat jälleen trilleriä kauden loppuun. Katkera loppu vieraspelissä ja mitalien menettäminen viimeisillä sekunneilla on tarjonnut jengille hyvää motivaatiota kovaan treenaamiseen kohti uutta tilaisuutta. 

Sarjakausi alkaakin rysähdyksellä, kun kolme ensimmäistä liigapeliä kiirehditään viikon sisään kovia vastustajia vastaan. Kun homma polkaistaan vauhtiin BK:ta, Grania ja Dickeniä vastaan, saa HIFK jatkaa pelejä 2000-luvun suurimmalla haasteellaan. Liigan semifinaali-joukkueena HIFK sai oikeuden osallistua EHF Challenge Cupiin, ja esiintyy mukana euroturnauksessa 30 vuoden tauon jälkeen. EHF:n arvonnassa kaveriksi nostettiin Itävallan moninkertainen mestarijoukkue Bregenz Handball Alppien juurelta. Kansainvälisten kenttävaatimusten vuoksi IFK isännöi kotipelinsä Riihimäen upouudella Cocks Areenalla, minkä Cocks on juuri ehtinyt vihkiä käyttöön omissa Champions League-otteluissaan. Kaksoisottelun jälkeen henkeä vedetään muutaman maaottelun ajan, kunnes marraskuussa taas vaihdetaan työhousut jalkaan viiden sarjamatsin merkeissä. 

Liigassa on nähty kaksi valitettavaa muutosta, kun sekä Hangö IK että hieman yllättävästi Atlas Vantaa luopuivat paikoistaan pääsarjassa. Kilpailu ainakin tiivistyy vain 8 joukkueen sarjassa, ja erityisesti keskiryhmässä harvempien otteluiden pisteet tulevat olemaan tärkeitä. Kesän pelaajaliikenne ei näytä selviä merkkejä voimasuhteiden muutoksesta, vaan Cocksia pidetään yhä ylivoimaisena ennakkosuosikkina. Samoin Dickenin pitäisi saada tuttu kakkospaikkansa, uhkaillen kukkopaitoja yhä askeleen päästä. Viime kevään pudotuspeleissä SIF ja HIFK pääsivät sotkemaan pronssikisaa kaatamalla niin BK-46:n kuin Graninkin ulos välieristä. Tällä nelikolla saattaa tulla tiiviit taistot keskinäisissä peleissä tämänkin vuoden puolella. Viime vuoden taulukossa Åbo IFK ja Pargas IF jäivät pudotuspelien ulkopuolelle, ja Turun seudulla vaaditaan hieman kasvamista joukkueiden yltämiseksi kuuden sakkiin. Varsinaissuomalaisten heikkoutena on rankempi reissaaminen vierailuille Uudenmaan piirisarjaan, joka tietenkin tarjoaa hieman kotietuakin kehäjengien ihmetellessä bussimatkan kestoa.


HIFK-miehistö on valmis uuteen liigakauteen!

Helsingin IFK aloittaa 69.kautensa miesten pääsarjassa nyt keskiviikkona 25.9. Joukkueen päävalmentajana kaudella 2019-20 toimii Jaakko Horelli, joka toimii myös poikien U19-maajoukkuevalmentajana. Horellin johdolla HIFK tavoittelee 2000-luvun ensimmäistä mitalisijoitusta. Apuvalmentajina miesten joukkueessa toimivat Kenneth Bäcklund, Ronny Zetterborg ja Robert Lindholm

Uusia tähtirintoja!

HIFK on leventänyt rosteriaan hankkimalla jopa 6 uutta pelaajaa tulevalle kaudelle. Gheorghe Safronii (MD), Erkka Näntö, Geza Vasvari(HU), Samuel Alexandersson, Joonas Nokelainen sekä Jonathan Manner pukevat punaista päälleen. Samaan aikaan viime kauden joukkue pysyi muuttumattomana, ainoastaan Tom Lindström ja Olli Tamminen lopettivat peliuransa ja ruotsalaismaalivahti Kristofer Karlsson muutti takaisin kotimaahansa.

 

Kapteenisto kaudelle 2019-2020

Joukkueen kapteeniksi kaudelle 2019-2020 on nimetty Kristian Jansson. Varakapteeneina toimivat Oscar Udd ja Toto Christou.

Kristian Jansson on seitsemäs pelaaja 2000-luvulla joka saa kunnian kantaa C-kirjainta rinnassaan. 2000-luvun kapteeneina ovat tätä ennen toimineet Ville Leppänen, Sami Hämäläinen, Tomi Sivén, Thomas Åkermarck, Harri Pitkänen sekä Johannes Bargum.

 

Paperittomat käsiohjelmat

HIFK on päättänyt luopua paperisista otteluohjelmista kotiotteluissaan ja nyt otteluohjelman voi kätevästi lukea nettisivuilta tai ladata otteluissa QR-koodin avulla älypuhelimeensa. Ohjeistus aiheeseen kotisivuilla ja lipunmyyntitiskillä.

Euroopan valloitukseen

HIFK osallistuu tällä kaudella myös EHF Challenge Cupiin, jossa onnetar arpoi toisen kierroksen vastustajaksi Bregenz Handballin Itävallasta.

La 5.10.2019 Cocks Areena, Riihimäki
Klo 15:00  Cocks – GrIFK, miesten SM-Liiga
Klo 18:00  HIFK – Bregenz Handball, EHF Challenge Cup 2. kierros

EHF-otteluiden kenttäkriteereiden vuoksi HIFK pelaa kotiottelunsa uudella Cocks Areenalla. Riihimäen uusi käsipallohalli vihittiin käyttöön tänä syksynä, ja pelkkä areena itsessään olisi jo näkemisen arvoinen. Cocks Areena on Suomen ainoa vain käsipalloa varten rakennettu halli, jonka suunnittelussa on otettu huomioon olosuhde-vaatimukset Mestareiden Liigaan saakka. Areenalla on jopa 2500 katsomopaikkaa, sisältäen myös VIP-katsomon anniskeluoikeuksin sekä runsaat ravintolatilat.

HIFK isännöi kisapäivää yhdessä Riihimäen Cocksin kanssa. IFK:n Challenge Cupin lämmittelymatsina nähdään miesten liigaottelu Cocks – Grankulla IFK. Nyt voit tilata pääsylippusi ennakkoon joko päivän molempiin otteluihin (20/10 eur) tai IFK:n Cup-otteluun (15/10 eur). Lisäksi voit varata myöhäisemmän IFK-ottelun matkapakettina, lipun hintaan (25/20 eur) sisältyy meno-paluu bussikuljetus Lehtimäen laadukkailla tilauslinja-autoilla.

ENNAKKOHINNAT VOIMASSA VAIN PE 27.9. ASTI
Täytä tilauslomake HIFK-kotisivuilta*
http://www.hifk-handball.com/ennakot/tilaa-lippusi-ennakkoon/

Päivälippu 20 eur Aikuiset Cocks-GrIFK (15:00) ja HIFK-Bregenz (18:00)
Päivälippu 10 eur Erikoisryhmät Cocks-GrIFK (15:00) ja HIFK-Bregenz
(18:00)

Pääsylippu 15 eur Aikuiset HIFK – Bregenz (18:00)
Pääsylippu 10 eur Erikoisryhmät HIFK – Bregenz (18:00)

Lippu + Kuljetus 25 eur Aikuiset
Lippu + Kuljetus 20 eur Erikoisryhmät

Kannattajabussin aikataulu
16:15 Lähtö Töölön Kisahalli (parkkipaikan Oopperan puoleinen pääty)
17:10 Saapuminen Cocks Areena Riihimäki
18:00 HIFK – Bregenz Handball
19:30 Paluukuljetus Helsinkiin
20:30 Saapuminen Töölön Kisahalli

 

 

SM-Liigan otteluohjelma

SM-Liigan runkosarjassa pelataan kaksi ottelua jokaista jengiä vastaan, ja 14 sarjakierroksen jälkeen liiga jaetaan jälleen puoliksi ylempään (sijat 1-4) ja alempaan (5-8) loppusarjaan. Jatkosarjojen jälkeen 6 parhaiten sijoittunutta mahtuu play off-kaavioon, ykkösen ja kakkosen kerätessä voimiaan puolivälierien ajan.

HIFK runkosarjan kotiottelut
Pe 27.9.  HIFK – GrIFK
Pe 1.11.  HIFK – ÅIFK
La 9.11.  HIFK – Cocks
Pe 22.11. HIFK – PIF
La 30.11. HIFK – BK-46
Pe 17.1.  HIFK – Dicken
Ke 5.2.   HIFK – SIF

www.hifk-handball.com/ottelut/

Kaikki liigaottelut striimattuina SolidSport-sovelluksen kautta

SM-Liigan jokainen ottelu lähetetään suorana SolidSport-suoratoistopalvelun kautta. Sivustolta voit ostaa yksittäisiä ottelulähetyksiä hintaan 5,90 eur / ottelu, tai kuukausipassin koko sarjan kaikkiin matseihin hintaan 9,90 eur / kk.

Tekemällä tilauksesi HIFK:n joukkuesivuston kautta tuot taloudellista tukea suoraan omalle joukkueelle! Tue suosikkijoukkuettasi ja nauti SM-Liigan kaikista otteluista koko kauden ajan hintaan 9.90EUR/kk. Mene osoitteeseen https://solidsport.com/hifk-handball
ja tilaa katseluoikeus suosikkijoukkueesi kanavalta! Kanavalle pääset painamalla suosikkijoukkueesi logoa