Liigaklassikko HIFK – BK46 lauantaina Kalliossa

Käsipallon SM-Liiga
HIFK – BK-46
La 30.11. klo 16:00
Helsingin Urheilutalo

Kauden 7. pelissään HIFK kohtaa sarjan perinteikkäimmän vastustajansa. Karjaan BK-46 pitää edelleen hallussa ylivoimaisesti miesten pääsarjan mitalitaulukkoa sekä sarjaotteluiden maratontaulukkoa. Pitkästä yhteisestä historiasta huolimatta joukkueet eivät juuri 2000-luvulla ole päässeet taistelemaan samoista sijoituksista. Tähän saatiin piristävä poikkeus kevään 2019 pudotuspeleissä, kun joukkueet pelasivat dramaattisen viiden ottelun sarjan puolivälierissä. Neljän peräkkäisen kotivoiton jälkeen HIFK taisteli itselleen ottelusarjan ensimmäisen vierasvoiton Karjaalta, ja saavutti paikan välieriin otteluvoitoin 2-3.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat liigan alkusarjassa kahdesti. Marraskuussa Helsingissä BK oli parempi maalein 25-32, ja helmikuun alussa Karjaalla eroa oli vielä kolme maalia lukemin 31-28. Lisäksi joukkueet kohtasivat Suomen Cupissa jo puolivälierissä, kun IFK haki arvokkaan 28-31 vierasvoiton Karjaalta matkallaan Cup-finaaliin asti. Tällä kaudella BK-46 on kärsinyt vasta yhden tappion sarjaa johtavalle Dickenille, joka piti pisteet Pirkkolassa niukalla 29-27 kotivoitolla. Vielä tiukempi taisto nähtiin Riihimäellä, kun BK-46 aiheutti Cocks Areenan ensimmäisen kotitappion viimeisellä sekunnin kymmenyksellä syntyneellä voittomaalilla 31-32. Sarjataulukossa BK-46 on nyt 12 pisteellä sarjataulukossa toisena aivan Dickenin tuntumassa. 

Vasta kuusi ottelua pelannut HIFK on sarjassa viidentenä, yhdellä pisteellä kolmospaikan jakavien Cocksin ja SIF:n takana. IFK on kärsinyt jo kolmessa ottelussa pistemenetyksiä – alkukierroksilla tuli tappiot kärkijengeille Dickenille ja BK:lle sekä marraskuun puolivälissä vielä viime hetken tasuri Siuntiota vastaan. Viimeisistä 5 ottelustaan HIFK on saalistanut 7 pistettä ja BK 8 pinnaa. Joukkueilla on yhtä paljon päästettyjä maaleja, mutta BK-verkko on heilunut 167 kertaa 7 ottelussa (ka. 23,6 per ottelu) kun IFK:lla sama määrä on tullut jo 6 pelissä (ka. 27,9 / ott). Hyökkäyspäässä on hieman eroa karjaalaisten hyväksi BK:n heitettyä 219 maalia (31,3 / ott) ja IFK:n upotettua 6 pelissä 170 maalia (28,3).

BK-paidassa koko liigan maalipörssiä johtaa Sebastian Säkkinen 47 maalilla yhdessä Åbon Peik Sjöblomin kanssa. Viisi eri BK-pelaajaa on ylittänyt 20 maalin rajan, Linus Lindbergin yltäessä jo 30 maaliin. IFK:n tehokkain viimeistelijä Niclas Ahlgren on heittänyt kuudessa pelissä 33 maalia, takanaan Roman Protcenko ja Vladimir Knopinskii – molemmilla 23 osumaa. Maalivahdeista sarjan kovimman torjuntaprosentin on kerännyt BK:n Mikael Heinonen, joka on yhden torjunnan päässä huimasta 50 % rajasta. Myös IFK:ssa pelannut Bogdan Klepa on BK-maalilla kerännyt kiinni 35 % heitoista, ollen lähes tasoissa IFK-veska Toto Christoun kanssa.
 

HIFK siirtyy paperittomaan ottelutapahtumaan

Pienentääkseen kotipelien hiilijalanjälkeä edes kenkäparin verran, on HIFK siirtynyt paperittomiin käsiohjelmiin miesten liigaotteluissa. Vanhan mallin mukaan paperille painetut ohjelmat aiheuttivat runsaasti hävikkiä, mutta vaihtelevasti menekkiä.
 
Kaudella 2019-20 joukkueiden kokoonpanot julkaistaan aina pelipäivänä IFK-kotisivuilla, mistä pelaajat on helppo tarkastaa omalla puhelimella.
 

Jos et ehdi hakea linkkejä matsiennakosta tai SoMe-kanavista, on käsiohjelma mahdollista ladata lippukassalta löytyvän QR-koodin avulla. QR-koodi luetaan älypuhelimen kameraa käyttäen, ja sovellus avaa näyttöön molempien joukkueiden kokoonpanot sekä muita tärkeitä tietoja ottelusta. Erilaisia QR-ohjelmia löydät runsaasti sovelluskaupoista nimellä ”QR Reader”

Joukkueiden kokoonpanot
http://www.hifk-handball.com/ottelut/joukkueiden-kokoonpanot-hifk-bk-46/ 


PÄÄSYLIPUT HIFK:N KÄSIPALLO-OTTELUIHIN

Liput kaikkiin IFK-kotiotteluihin myydään pelipäivinä Urheilutalon yläovella, 2. kerros. Lipunmyynti avataan tunti ennen ottelun alkua. Käteismaksu/yleisimmät pankkikortit (ei Smartum-setelit)

Pääsylippujen hinnat:

  • 15 € / AIKUISET
  • 10 € / OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET, LAPSET 7-16 V
  • 99 € / HIFK-KAUSIKORTTI SIS. RUNKOSARJAN 12 KOTIOTTELUA SEKÄ SUOMEN CUP-KOTIOTTELUT

Ottelu on nähtävissä suorana lähetyksenä SolidSport-sovelluksen nettistriiminä.

SM-Liigan jokainen ottelu lähetetään suorana SolidSport-suoratoistopalvelun kautta. Sivustolta voit ostaa yksittäisiä ottelulähetyksiä hintaan 5,90 eur / ottelu, tai kuukausipassin koko sarjan kaikkiin matseihin hintaan 9,90 eur / kk.

Tekemällä tilauksesi HIFK:n joukkuesivuston kautta tuot taloudellista tukea suoraan omalle joukkueelle! Tue suosikkijoukkuettasi ja nauti SM-Liigan kaikista otteluista koko kauden ajan hintaan 9.90EUR/kk. Mene osoitteeseen https://solidsport.com/hifk-handball ja tilaa katseluoikeus suosikkijoukkueesi kanavalta! Kanavalle pääset painamalla suosikkijoukkueesi logoa.

                                                                                                                  All Sports. Everywhere.

KOTIOTTELUT

HIFK pelaa kaikki kotiottelunsa Kalliossa, Helsingin Urheilutalolla (Helsinginkatu 25). Paikan päälle Kallioon löydät raitiovaunuilla 1, 3, 6, 7 ja 8 tai bussilla 51 – pysäkkinä suuntaa antavasti “Urheilutalo”. www.reittiopas.fi

 

PYSÄKÖINTI

Helsingin Urheilutalolla ei ole omaa asiakaspysäköintiä. UT:n ympäristössä olevat kadunvarsipaikat (esim. Helsinginkadun tai Kirstinkadun varressa) ovat käytettävissä maksutta viikonloppuina, arkisin klo 9-21 pysäköintimaksu on 1 eur / 1 h.