Granista lisää kokemusta mutta ei pisteitä

Miesten SM-Liiga
HC West – HIFK 22-21 (9-10)
La 26.9. klo 16:00
Kauniaisten palloiluhalli

Lauantai-iltapäivässä IFK johtui kohtaamaan vanhan mörkönsä jo toisella sarjakierroksella. Kautta historian IFK ei ole voittanut HC Westiä kertaakaan vieraskentällä, mutta nyt joukkueella oli kiinnostava mahdollisuus katkaista jo 8 vuoden ikäinen tappioputki, kun West on vielä totuttelemassa alkuaskeliinsa uuden päävalmentajan Mikko Koskueen komennossa. Matsin ensiminuutit oli totutusti tarkkaa vääntämistä, ja puolustus oli vahvoilla kummassakin päässä kun 10 ensimmäistä maalinteko-yritystä pysähtyivät viimeistään veskareiden käsiin. Lähes neljän minuutin harjoittelun jälkeen Nikola Zujic sai pelin ensimmäisen pallon maaliin asti. Kuparisen rikkouduttua IFK pääsi paremmin vauhtiin ja otti nopeasti 1-4 johdon Zujicin upottaessa vielä kaksi maalia lisää. Lopulta myös West sai ruuvattua lisää tehoa hyökkäyksiinsä, ja reilun vartin kohdalla isännät olivat kirineet 6-5 johtoon. Avausjakson toisella puolikkaalla pelin hallinta vaihteli jengiltä toiselle, ja muutamalla peräkkäisellä maalilla johtoasema vuorotteli kunnes IFK sai tehtyä jakson kaksi viimeistä maalia ja pääsi tauolle yhden maalin johdossa 9-10.

Puoliajalla Westin kopista löytyi kovemmat keitokset, sillä joukkue jätti IFK:n aivan telineisiin toisen jakson alussa. West repäisi toisen jakson alkuun 7 peräkkäistä maalia pitäen IFK:n nollissa 44. minuutille asti. 16-10 johtoasema antoi granilaisille vahvan etulyönnin voiton puolustamiseen, mutta IFK onnistui tsemppaamaan vielä mukaan taisteluun. Viidessä minuutissa viisi vierasmaalia kavensi tilanteeksi 17-15, ja 54 minuutin kohdalla eroa oli vain yksi maali tilanteessa 19-18. West ei kuitenkaan enää taipunut tasoitukseen asti, vaan isännät pysytteli edellä loppusummeriin saakka IFK:n heittäessä ottelun viimeisen maalin päätösnumeroihin 22-21.

Ottelun parhaat maalintekijät olivat 7 kertaa osuneet Sten Toomla (HC West) ja Roman Protcenko (HIFK) Tähtiraadin kirkkaimman palkinnon kumarsi kuitenkin West-maalivahti Albert Georgs. Kauniaisten Luola pysyy edelleenkin voittamattomana, kun IFK on joutunut lähtemään allapäin maan alta jo 24 kertaa. Ilmeet on tarkoitus saada iloisemmiksi perjantaina, kun liiga jatkuu kotimatsilla Sjunde IF:ää vastaan.

SEURAAVA KOTIOTTELU:
HIFK – SIF
Pe 2.10. klo 19:00
Helsingin Urheilutalo