HIFK liidossa liiga-avauksessa

Miesten SM-Liiga
HIFK – Dynamo 37-16 (18-7)
La 19.9. klo 17:00
Helsingin UT

Liiga 2015-16 avattiin Urheilutalolla IFK:n isännöidessä Riihimäen Dynamoa. Viime kaudella Dynamo aloitti ensimmäisen liigavuotensa vauhdikkaasti tasapelillä HC Westiä vastaan, mutta tämän kesän treenikausi ei tuottanut ihan samaa tulosta – avausvartin jälkeen IFK oli tempaissut 11-2 johdon. IFK:n kuvioissa uudet pelaajat löysivät hyvin toisensa, ja myös oman pään puolustaminen sujui hyvällä joukkuekurilla. Ensimmäisen jakson puolivälissä nähtiin ainut heikko hetki IFK:n hävitessä viiden minuutin pätkän maalein 0-3. Valmennus reagoi kuitenkin nopealla aikalisällä, ja uudet ohjeet korjasivat tilanteen ennalleen jälleen muutamassa minuutissa. Taukosummerin soidessa IFK:n johdoksi kirjattiin 11 maalia tilanteessa 18-7.

Toisen jakson alkuminuuteilla ottelun tahti oli hieman rauhallisempaa, mutta IFK onnistui edelleen kasvattamaan johtoaan. Matsin kolmas varttitunti merkittiin isännille maalein 9-5, ja 45 minuutin kohdalla eroa oli siis jo 15 maalia 27-12. Ottelun loppuhetkillä IFK antoi hienon osoituksen uudistuneesta joukkuehengestä ja asenteesta pistäen kaiken peliin vielä viimeisillä minuuteilla. Kaikki pallot pelattiin loppuun asti, ja päätöslukemissa eroksi repesi jopa 21 maalia. 37-16 kotivoitolla IFK saa keskittyä seuraavaan otteluunsa HC Westiä vastaan sarjataulukon ylimmällä rivillä.

“Tänään pelimme onnistui niin kuin olimme suunnitelleet”, kiitteli IFK:n päävalmentaja Toni Kallio. “Koko joukkue pelasi hyvällä tasolla 60 minuuttia, kuten tavoittelimme. Kaikki pelaajat onnistuivat yhtä hyvin, mutta Rasmus Hallbäckin ensimmäinen matsi lupasi paljon hyvää ja myös Roman Protcenko toi paljon ryhtiä puolustukseen, hyvän maalivahtipelin tukemana,” Muutaman Ruotsin-kauden jälkeen Handisliigaan palannut Rasmus Hallbäck oli tyytyväinen avausmatsiinsa IFK:ssa: “Hyvältä tuntui pelata taas Suomessa. Pelin tempo oli aika erilaista kuin Ruotsissa, mutta ainakin IFK pääsi tänään hyvään rytmiin. Minulle tarjottiin hyviä tekopaikkoja, joista pitääkin laittaa pallot pussiin”, lopetti 7 maalia heittänyt Hallbäck.

Maalintekijät:

HIFK 37
Niclas Ahlgren 8
Rasmus Hallbäck 7
Alexander von Numers 6
Nikola Zujic 5
Sergey Shevchenko 4
Johannes Bargum 3
Roman Protcenko 2
Jasper Heino 1
Richard Ahlgren 1

Dynamo 16
Virtanen Perttu 1
Viljanen Valtteri 2
Karhunen Sami 3
Väänänen Jussi 2
Kuparinen Olli-Pekka 2
Mattila Vili 5
Tuomi Osmo 1