SIF ei päästänyt IFK:ta vielä jatkoon

Miesten SM-Liiga
Alempi loppusarja
HIFK  – SIF  24-29 (12-14)
Ti 6.3. klo 19:15
Helsingin Urheilutalo

Tiistaina IFK:lle oli pedattu jo paikka ratkaista puolivälieräpaikka itselleen. Samasta kakkossijasta kilpaileva Siuntio oli kolmen pisteen päässä takana, joten voitolla IFK olisi varmistanut vähintään kuudennen sijan pudotuspeleihin. Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja maaliverkko soi vuorotellen molemmissa päädyissä. IFK johti pari ekaa maalia, Siuntio kävi tekemässä 3. ja 4. maalin ensin, mutta viidestä eteenpäin taas IFK pysytteli edellä. IFK:n puolustus pelasi aktiivisesti eikä päästänyt SIF-heittoja vapaista paikoista, joten Toto Christou poimi 39 prosentin tehoilla 9 palloa kiinni Siuntion yrityksistä. Hyökkäyksissä koneistoon jäi reilustikin voideltavaa, monet syöttökuviot katkesivat omaan huolimattomuuteen ja useasti heittoon pelatut tilanteet osuivat maalipuihin tai päätyverhoon. IFK:n johtoasema piti 20 minuuttiin asti, kunnes Ardo Puna vei SIF:n uudelleen johtoon 10-11 maalillaan. Vikalla kympillä tuli erikoinen reilun kuuden minuutin maaliton jakso, kunnes loppuhetkillä SIF pelasi itselleen kahden maalin taukojohdon.

Toisen jakson alussa puolustustaistelu oli jälleen tasaista. Viidessä minuutissa nähtiin vain yksi SIF-maali, mutta tämä osuma sai IFK:n pelin pois raiteiltaan. Muutamasta kavennuksesta huolimatta SIF sai nyt tehdä mitä halusi IFK:n päädyssä, ja vieraat heittivät vauhdilla maaleja kasvattaen eron jo viiteen osumaan 16-21 kun pelikello näytti 41 minuuttia. IFK-valmennuksen aikalisä hidasti hieman syöksyä, mutta hapuilu jatkui vielä ylhäällä eikä ero pienentynyt lainkaan. Suurimmillaan Siuntion johto kävi peräti 7 maalissa, mutta pari kosmeettista kavennusta viime minuuteilla jättivät lopputuloksiin “vain” viiden maalin tappion. 

Ottelun maaligrafiikka / peliminuutit

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Maalintekijät

HIFK  24

Roman Protcenko 6
Christoffer Eneberg 5
Niclas Ahlgren 5
Tom Lindström 3
Nikola Zujic 2
Oscar Udd 2
Kristian Jansson 1

SIF  29

Ardo Puna 8
Sten Maasalu 7
Gustav Svanbäck 4
Ott Varik 3
Taavi Tibar 2
Albin Järvinen 2
Carl Weurlander 1
Vincent Voutilainen 1
Jan Hagman 1

 

Kauden ensimmäisellä voitollaan IFK:sta SIF nousi nyt yhden pisteen päähän. Loppusarjaa on jäljellä kaksi kierrosta, ja joukkueet kohtaavat samat vastustajat. HIFK pelaa vieraskentällä Åbo IFK:ta ja Grankulla IFK:ta vastaan, samalla kun SIF saa kotikentälleen ensin Granin ja sitten Åbon IFK:t. Viimeisissä peleissä ei ole varaa hölmöillä, mutta Granin kohtaaminen tulee olemaan molemmille vaa’ankieli aiempiin tuloksiin peilaten.

Käy katsomassa komea videopätkä kentän tunnelmista HIFK-SIF ottelussa:

 

 

 

 

Loppusarjan viimeiset ottelut:
La 10.3. ÅIFK – HIFK
La 10.3. SIF – GrIFK
La 17.3. GrIFK – HIFK
La 17.3. SIF – ÅIFK