Finaalipaikka jäi haaveeksi

Käsipallon Naisten SM-sarjan 3. välieräottelu HIFK - KyIF, Helsingin Urheilutalo, 5. huhtikuuta 2021.

GrIFK – HIFK 25 – 22 (13 – 14)
4. välierä
10.4.2022
Kauniaisten palloiluhalli
GrIFK finaaliin voitoin 3 – 1

GrIFK eteni tiukkojen käänteiden jälkeen SM-sarjan loppuotteluihin 9 vuoden tauon jälkeen. Viimeksi HIFK ja GrIFK pelasivat finaaleissa keväällä 2013.

GrIFK hävisi ensimmäisen välierän HIFK:ta vastaan 23 – 13, mutta voitti kaikki kolme seuraavaa vakuuttavin esityksin. Ratkaisevinta oli kotiedun murtaminen kolmannessa pelissä Helsingin Urheilutalolla, ja näin GrIFK sai ratkaisun kotihalliinsa, jossa se on ollut tällä kaudella vahva. 

HIFK aloitti todella vahvasti. Puolustus oli kova, ja hyökkäyksessä saatiin vihdoin palloja maaliin sovituista paikoista. GrIFK:n oli pakko ottaa  7. kenttäpelaaja ja pelata ilman maalivahtia. Vihdoinkin HIFK sai pallon saatuaan toimitettua sen GrIFK:n tyhjään maaliin. Tämä ei ollut aikaisemmissa otteluissa onnistunut. 

Toisella puoliajalla GrIFK tiivisti puolustustaan, eikä HIFK onnistunut maaliteossa enää yhtä tehokkaasti. Samalla GrIFK:n Johanna Hilliä ei kerta kaikkiaan saatu kuriin. Hilli tykitti ottelussa yhteensä 13 maalia (joista 2 x 7 metrin heitto). 

Hyvä ottelu molemmilta joukkueilta, ja  varmasti oli katsojille viihdettä koko rahan edestä. HIFK taisteli ja pelasi selkä seinää vasten hyvän ottelun, mutta se ei vain tällä kertaa riittänyt. HIFK on pelannut SM-sarjan finaaleissa vuodesta 2001. Nyt 20 vuoden finaaliputki katkesi.

Kausilla 1997-2005 sarjassa pelasi kaksi HIFK:n joukkuetta, HIFK ja HIFK Comets. Comets pelasi finaalissa 2001. Keväällä 2002 HIFK pelasi finaalissa ja HIFK Comets pronssiottelussa. Tämän jälkeen HIFK Comets pelasi finaaleissa 2003-2005, jonka jälkeen HIFK:t yhdistyivät. Vuosina 2006-2021 loppuotteluissa on pelannut HIFK. 

HIFK:n kausi on ollut vaihteleva. Välillä on pelattu todella hyvin, välillä huonosti. On ollut loukkaantumisia ja sairasteluja. Joukkue myös uusiutui ja nuorentui melko lailla ennen kautta. Se sai myös kaksi täysin uutta valmentajaa. Joukkueen yhteen sitominen, pelitavan omaksuminen ja yhteispelin hioutuminen vievät usein muutaman vuoden. Tällä kaudella nuori joukkue ei vielä ollut valmis. Dickenin ja GrIFK:n peli kehittyi nousujohteisesti kohti kevättä. Nämä kaksi ansaitsevat finaalipaikkansa. 

Kausi jatkuu pronssiotteluun, jotka pelataan myöhemmin ilmoitettavan aikataulun mukaisesti. Pronssiottelussa vastassa on SIF, joka antoi Dickenille hyvän vastuksen välierissä. Dicken eteni finaaliin voitoin 3-0, mutta varsinkin viimeisessä ottelussa Dicken laitettiin todella tiukille, ja voitto olisi voinut mennä Siuntioonkin. Joka tapauksessa kova vastus on pronssiotteluun tulossa. Keskinäisistä kamppailuista HIFK voitti 3 ja SIF yhden. Ottelut olivat yhtä lukuun ottamatta todella tiukkoja, vain yhden maalin voittoja. 

Anniina Nyholm (20) teki comebackin välieriin. Petra Gostowski (13) pelasi täydet minuutit laidassa. Kuva: R1ku Exposures