
GrIFK – HIFK 30 – 29 (14 – 14)
Naisten SM-sarja
Välierä 3
Kolmas välierä erosi draamankaareltaan kahdesta ensimmäisestä. Jos kahdessa edellisessä HIFK piti tahtipuikkoa käsissään repien selvän johdon, nyt peli oli tasaista ja hallinta oli alkua lukuun ottamatta hienoisesti Granilla.
Kauniaisten luola on tiivis ja kaikuisa, joten meteliä ja tunnelmaa ei puuttunut. Katsomossa rummut pärisivät ja torvet soivat. Kun vielä ottelu oli jännä ja tasainen, oli viihdettä tarjolla koko rahan edestä. Muistuu mieleen finaalit keväällä 2009.
HIFK aloitti vahvasti, ja ero olisi voinut olla jo viisi maalia, mutta muutama epäonninen tapahtuma piti pelin tasaisena. Toiselle puoliajalle mentiin tasatilanteessa 14-14.
HIFK jatkoi puolustustaktiikkaa, jossa Johanna Hilliä pidetään erikoisvartioinnissa. Se toimii, sillä GrIFK:lla ei ole toista yhtä vahvaa ratkaisijaa. Toisen puoliajan alkuun HIFK:lle sattui kuitenkin 10 minuutin jakso, jolloin puolustus ei toiminut. Tämä ratkaisi ottelun. HIFK:n kiri ei lopussa enää riittänyt, vaikka lähellä käytiin. Lopputulos oli 30-29.
HIFK:lla on hyvä ja laaja pelaajamateriaali, ja se pystyy hyvin kierrättämään pelaajia. Lähes jokainen pääsikin näyttämään osaamistaan. Illan raatajia olivat Ella Holopainen ja Emma von Nandelstadh. Hyökkäyksen piristysruiske oli tällä kertaa Jannie Grönmark, joka pyöritti peliä ja uskalsi ratkaista.

Jos viime pelissä loisti HIFK-koppari Tia Lehtinen, nyt GrIFK-maalivahti Moa Sjölund palkittiin ottelun parhaana. Maalivahtipeli on tunnetusti ratkaisevassa roolissa loppupeleissä. Sen täytyy toimia, jos aikoo voittaa.
GrIFK johtaa ottelusarjaa 2-1, ja finaalipaikka on sille tarjolla keskiviikkona 26.4. Jos HIFK pelaa 60 minuuttia kuten se tänään pelasi 50 minuuttia, se vie keskiviikon ottelun kuten viimeksi kotona.
Seuraava ottelu, 4. välierä Urheilutalossa ke 26.4. klo 19.45.
Mahdollinen viides välierä pelataan Kauniaisissa la 29.4. klo 13.30.