Kotietu saavutettu – näkymät Play Offseihin

DSC_0320ers

Dicken – HIFK 21 – 21 (8 – 9)
13.3.2021
Pirkkolan palloiluhalli 

Ottelun vakuuttavin pelaaja Kathlen Ax (14) sekä Ansku Jääskeläinen (11)

HIFK nappasi runkosarjan voiton pienimmällä mahdollisella erolla, kun helsinkiläisjoukkueet pelasivat runkosarjan viimeisessä ottelussa tasan 21-21. HIFK:lle riitti tasapeli runkosarjan voittoon. Ottelun voitto oli kuitenkin tarjolla molemmille joukkueille: ensin HIFK:lle, kun se johti toisen puoliajan puolessa välissä jo 5 maalilla, ja lisäksi Kathlen Axilla oli viimeisellä minuutilla mahdollisuus niitata voittomaali 7 metrin heitosta. Lopussa sitä tarjottiin myös Dickenille, kun se sai viimeisillä sekunneilla vaarallisen heiton maalia kohti. Roosa Niemi HIFK:n maalilla oli onneksi hereillä.  Näin ollen HIFK voitti runkosarjan yhden pisteen erolla Dickeniin. Runkosarjan voitto tarkoittaa kotietua välierissä ja finaaleissa. 

Kauden aikaiset kamppailut menivät näin tasan. Joukkueet kohtasivat runkosarjassa 4 kertaa, joista HIFK voitti kaksi ja Dicken yhden. Yksi päättyi tasapeliin. Dicken vei välissä Cupin finaalin. Mikäli nämä joukkueet kohtaavat toisensa finaalissa, on odotettavissa jälleen huippujännittävä ottelusarja, joka venynee jälleen viiteen otteluun. 

Läs mera: https://svenska.yle.fi/artikel/2021/03/13/damernas-slutspelspar-spikade-efter-straffdrama-mellan-dicken-och-hifk-egentligen

Kohti välieriä

Ensin on kuitenkin tehtävä selvää välierävastustajista. HIFK kohtaa KyIF:n ja Dicken GrIFK:n. Jälkimmäinen lienee jännittävämpi sarja, sillä GrIFK on voittanut Dickenin kahdesti tällä kaudella. Toki Dicken lähtee sarjaan voittajasuosikkina. Mutta GrIFK voi yllättää. SIllä on aseena HIFK:n viime vuoden maalihai Johanna Hilli sekä erittäin tasainen joukkue, josta jokainen osaa tehdä maaleja. Sen lisäksi Grani-koutsi Gutte Ahlroos on saanut GrIFK:n pelaamaan nimenomaan joukkueena fiksua ja tehokasta käsipalloa. 

Myös HIFK on hävinnyt KyIF:lle kerran tällä kaudella, ja ottelut Kirkkonummen luolassa ovat olleet vaikeita. KyIF voi olla erittäin vaikea pala, mutta arvioiden mukaan sillä ei kuitenkaan pitäisi olla yllätyksen mahdollisuuksia.

Kaikki IFK-pelaajat ovat suunnilleen terveinä, ja toivottavasti pahempia takaiskuja ei maajoukkuetauon aikana tule. 

Tällä hetkellä sarjassa on siis maajoukkuetauko. 

Välierien aikataulu:
la 27.3. HIFK – KyIF klo 18.00 Helsingin UT 
to 1.4. KyIF – HIFK klo 18.30 Kirkkonummi 
ma 5.4. HIFK – KyIF klo 16.00 UT
tarv.
to 8.4. KyIF – HIFK 
la 10.4. HIFK – KyIF 

Välierät pelataan ilman yleisöä. Jokainen ottelu on kuitenkin nähtävissä solidsport.com. Vain 9,90 eurolla kuussa näkee kaikki ottelut. Voit ostaa myös yksittäisen ottelun.