Runkosarjan päätösottelu oli tiukkaa vääntöä

Käsipallon Naisten SM-sarjan 3. finaaliottelu HIFK - Dicken, Helsingin Urheilutalo, 23. huhtikuuta 2021.

HIFK – Dicken 23 – 27 (12 – 13)
Helsingin Urheilutalo
26.3.2022

Dicken nappasi voiton tiukassa runkosarjan kärkikamppailussa, joka oli samalla sarjan päätösottelu. Molemmat joukkueet olivat jo varmistaneet sijoituksensa runkosarjassa, Dicken voittajana ja HIFK toisena.

Kira Härkönen onnistui maaliteossa kolmesti.

Kärkijoukkueet kohtasivat SM-sarjan runkosarjassa neljästi. Ensimmäisen vei HIFK niukasti yhdellä maalilla. Seuraavat olivat Dickenin näytöstä, kun se löi kotihallissaan HIFK:n kahdesti selkein lukemin. 

Viimeiseen kamppailuun HIFK lähti vähän heikommista asetelmista, sillä loukkaantumis- ja sairastumiskierre on kietoutunut tiukasti joukkueen ympärille. Vaihtopenkillä oli kokonaiset kaksi kenttävaihtopelajaa, joista yksi oli puolikuntoinen.

No sekös sai joukkueen tsemppaamaan ekstraa. Ottelu eteni täysin tasatahtiin viimeiselle kympille asti, jolloin Dicken leveämmällä materiaalillaan paineli ohi. HIFK:lta loppui lopussa yksinkertaisesti bensa. 

Viime ottelut ovat olleet HIFK:lle vaikeita. Pelaajia on ollut poissa, ja hyökkäyspäässä ei aina ole pelattu suunnitelman mukaan. Tänään Dickeniä vastaan hyökkäykset olivat pitempiä ja niissä oli ideaa. Pallot pysivät mukana. Tästä on hyvä jatkaa kohti välieriä, jotka alkavat perjantaina 1.4. Vastustaja on runkosarjan kolmonen GrIFK. Toinen välieräpari on Dicken – SIF. 

Välierien aikataulu:
pe 1.4. HIFK – GrIFK klo 18.00 Helsingin Urheilutalo 
ma 4.4. GrIFK – HIFK klo 19.00 Kauniaisten palloiluhalli 
ke 6.4. HIFK – GrIFK klo 19.45 UT
Tarvittaessa: 
su 10.4. GrIFK – HIFK klo 13.30 KP
to 14.4. HIFK – GrIFK (alustava)