Uusi vuosi käyntiin paikalliskamppailun voitolla

Käsipallon Naisten SM-sarjan 1. finaaliottelu HIFK - Dicken, Helsingin Urheilutalo, 16. huhtikuuta 2021.

HIFK – Dicken 31 – 26 (14 – 16) 
11.1.2023
Helsingin urheilutalo 

 

HIFK tiivisti tunnelmia sarjan kärkitaistelussa, kun se kaatoi vuoden ensimmäisessä ottelussa Dickenin toistamiseen tällä kaudella.  Nyt kärkijoukkueet HIFK, Dicken ja GrIFK ovat kaikki tasapisteissä. Kun kahdeksan ottelua on pelattu, kaikilla on 12 pistettä. Runkosarjaa on jäljellä noin puolet. 

Itse ottelussa Dicken näytti ottavan kapellimestarin puikon käteensä alussa. Se tuli selvästi nälkäisenä ja halusi revanssin edellisestä tappiosta. Ensimmäisessä ottelussa Dicken pysähtyi kuin seinään HIFK:n uuteen korkeaan puoltustukseen. Toiseen otteluun Dicken oli tehnyt kotiläksynsä, eikä HIFK:n puolustus oikein toiminut alussa.

HIFK ratkaisi ottelun kuitenkin toisen puoliajan vahvalla rynnistyksellä ja erinomaisella maalivahtipelillä. Joskus muutama perättäinen nopea maali voi katkaista vastustajan selkärangan. Joskus yksi pelaaja voi syödä koko joukkueen. Näin tapahtui. HIFK:n hyökkäys iski muutaman nopean maalin, ja HIFK-koppari Tia Lehtinen otti pois Dickenin varmat maalinsaantipaikat. Kun HIFK laittoi lopussa pallot pussiin, ero kasvoi lopulta viiteen maaliin. 

– Todellinen ansaittu työvoitto, oli Lehtisen kommentti ottelun jälkeen. 

HIFK:lla on nyt leveyttä hyökkäyspäässä. Isabel Larssonista on kasvanut aikuiskelpoinen maalitykki. Oikea laituri Sara Jäntti teki ottelussa paluun. Saran kokemusta tarvitaan.  Kun puolustuskin alkaa toimia, on HIFK:ta vaikea voittaa. Uuden erikoisemman puolustusmuodon sisäänajo vie aina aikaa, mutta käsipallo tarvitsee rohkeita uusia menetelmiä. Näin pelaaminen kehittyy, kun hyökkääjätkin joutuvat kokeilemaan uusia ratkaisuja. 

Pisteet olivat tärkeät, sillä kaikki kolme joukkuetta tavoittelevat runkosarjan voittoa ja kotietua pudotuspeleissä. Yllättäjä SIF on napsinut pisteitä HIFK:lta ja GrIFK:lta. Dicken puolestaan on kompastellut HIFK:n jalkoihin. 

Ensi viikolla taistellaan jälleen tärkeistä pisteistä, sillä HIFK matkustaa GrIFK:n kotiluolaan Kauniaisiin sunnuntaina 21.1. Ottelu alkaa klo 13.30. Viime kerralla Grani nappasi pisteet Kalliosta. Jännittävä ottelu siis jälleen luvassa. 

Kuvat: R1ku Exposure 

Ella Holopainen raatoi jälleen.
Sara Jäntti teki paluun.
Kira Härkönen