Ensimmäinen Stadin derby Pirkkolassa keskiviikkona

Käsipallon SM-Liiga
Dicken – HIFK
Ke 28.11. klo 18:30
Pirkkolan palloiluhalli

IFK pelaa toisen ottelun putkeen vieraskentällä, tosin tällä kerralla kotikaupungissa Dickenin isännöidessä kauden ensimmäisen paikallistaistelun Pirkkolassa kehätien varressa. IFK:n kausi on alkanut mukavasti, kun tappiosarakkeesta löytyy vain yksi merkintä yhden maalin vierashäviöstä Westille. Toinen pistemenetys nähtiin Riihimäellä, missä Cocks onnistui viime hetkillä kirimään IFK:n neljän maalin johdon vain tasapeliksi. Dickenillä on vauhti päällä, ja joukkue johtaa sarjaa puhtaalla viiden ottelun voittoputkella. Tiukimmillaankin Dickenin pelikunto oli 7 osumaa Atlasta parempi, kaikki muut matsit (BK-46, Dynamo, SIF ja West) päättyivät vähintään 10 maalin erolla lauttasaarelaisille.

Kotikentällään Dicken on pelannut vasta kahdesti, Atlasta vastaan loppunumerot olivat 27-20 ja West kaatui Pirkkolan parketilla lukemin 35-23. Viime kauden keskinäisistä kohtaamisista Dicken hoiteli kummatkin kotipelinsä selvin numeroin 32-22 ja 35-14, Kalliossa IFK pysyi paremmin tuntumassa häviten kuitenkin kolmannenkin ottelun maalein 21-25. Tämän vuoden otteluissa joukkueiden parhaat maalintekijät ovat Dickenissä Benny Broman (25), Thomas Hollfast (21) ja Joacim Broman (18). IFK:n kärkitriona maalinteossa Roman Protcenko (24), Nikola Zujic (21) sekä Niclas Ahlgren (19). Puolustus on ollut hieman pitävämpi Drumsö IK:n verkolla, Dickeniä vastaan on tehty vähiten maaleja koko sarjassa kun viidessä pelissä omissa on heilahtanut 103 kertaa (keskiarvo 20,6 maalia / ott.) Myös IFK on onnistunut oman verkon suojelussa, sillä 90 takaiskua neljässä pelissä (ka. 22,5 / ott) on kolmanneksi pienin lukema omiin.

Ottelu pelataan Pirkkolan urheilupuiston palloiluhallissa keskiviikkona klo 18:30 alkaen. Pääsyliput Dickenin peleihin 10 / 5 eur.