
Käsipallon SM-Liiga
HIFK – Åbo IFK
La 8.10. klo 17:00
Helsingin UT
Helsingin IFK täyttää lokakuussa 125 vuotta. HIFK Käsipallo kunnioittaa juhlavuotta lauantaina 8.10. juhlaottelussa HIFK-Åbo IFK Helsingin Urheilutalolla klo 17:00. Ottelussa esitellään juniorijoukkueet, jäädytetään HIFK-historian viides pelinumero sekä palkitaan seurassa pitkään palvelleita toimihenkilöitä. Ilahduttavan avausvoiton jälkeen juhlapäiviä ei ole liigassa näkynyt, sillä HIFK:lla on selässään kolmen ottelun tappioputki. Myös Åbon syksy on lähtenyt vaikeasti käyntiin, sillä kanarialinnuilla on samat kolme tappiota mutta avausvoitto vielä puuttuu.
Joukkueet kohtasivat kerran harjoituskaudella Turussa, mistä HIFK haki kapeallakin kokoonpanolla vierasvoiton 20-29. Tässäkin ottelussa HIFK saattaa joutua peliin lyhyellä listalla, sillä syksyn flunssakausi löysi koppiin jo ennen viime viikon Cocks-ottelua. Kentälle palaavat pelaajat nähdään perjantaina kuntotarkastuksen jälkeen. Viime kaudella IFK:t kohtasivat toisensa yhteensä viisi kertaa. Alkusarjassa voitot tasattiin 1-1, ja alemmassa loppusarjassa HIFK voitti kahdesti kotonaan Åbo hoitaessa oman kotipelinsä. Kauden kaikki pelit päättyivät siis kotivoittoihin.
Kolmessa pelissään Åbo on tänä vuonna tehnyt 71 maalia keskiarvolla 23,6 maalia per ottelu. Matsin enemmän pelannut HIFK on neljässä pelissä upottanut 99 heittoa, keskiarvolla 24,8 / ott. Kärkijoukkueita vastaan pelannut Åbo on päästänyt omiin jo 124 maalia (ka. 41,3 / ott.) kolmessa pelissä, kun HIFK:lla on saldona 120 maalia (ka. 30 maalia / ott.) Top4-joukkueita vastaan. HIFK:n tehokkaimmat viimeistelijät ovat Rui Rolo (24) André Udd (19), kun Åbon tilastoja johtaa Wilhelm Hammarberg (13) niukasti ennen Ilija Krstevskiä ja Kristian Janssonia 11 maalilla.
HIFK siirtyy paperittomaan ottelutapahtumaan
Jos et ehdi hakea linkkejä matsiennakosta tai SoMe-kanavista, on käsiohjelma mahdollista ladata lippukassalta löytyvän QR-koodin avulla. QR-koodi luetaan älypuhelimen kameraa käyttäen, ja sovellus avaa näyttöön molempien joukkueiden kokoonpanot sekä muita tärkeitä tietoja ottelusta. Erilaisia QR-ohjelmia löydät runsaasti sovelluskaupoista nimellä ”QR Reader”
PÄÄSYLIPUT HIFK:N KÄSIPALLO-OTTELUIHIN
Liput kaikkiin IFK-kotiotteluihin myydään pelipäivinä Urheilutalon yläovella, 2. kerros. Lipunmyynti avataan tunti ennen ottelun alkua. Käteismaksu/yleisimmät pankkikortit (ei Smartum-setelit)
Pääsylippujen hinnat:
- 15 € / AIKUISET
- 10 € / OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET, LAPSET 7-16 V
Ottelu on nähtävissä suorana lähetyksenä SolidSport-sovelluksen nettistriiminä.
SM-Liigan jokainen ottelu lähetetään suorana SolidSport-suoratoistopalvelun kautta. Sivustolta voit ostaa yksittäisiä ottelulähetyksiä hintaan 5,90 eur / ottelu, tai kuukausipassin koko sarjan kaikkiin matseihin hintaan 9,90 eur / kk. Voit myös ostaa koko käsipallokauden kaikki lähetykset kertasummalla 79 eur.
Tekemällä tilauksesi HIFK:n joukkuesivuston kautta tuot taloudellista tukea suoraan omalle joukkueelle! Tue suosikkijoukkuettasi ja nauti SM-Liigan kaikista otteluista koko kauden ajan! Mene osoitteeseen https://solidsport.com/hifk-handball-men/ ja tilaa katseluoikeus suosikkijoukkueesi kanavalta. Kanavalle pääset painamalla HIFK logoa.
KOTIOTTELUT
HIFK pelaa kaikki kotiottelunsa Kalliossa, Helsingin Urheilutalolla (Helsinginkatu 25). Paikan päälle Kallioon löydät raitiovaunulla 1, 3 tai 8 – pysäkkinä suuntaa antavasti “Urheilutalo”. www.reittiopas.fi
Helsingin Urheilutalolla ei ole omaa asiakaspysäköintiä. UT:n ympäristössä olevat kadunvarsipaikat (esim. Helsinginkadun tai Kirstinkadun varressa) ovat käytettävissä maksutta viikonloppuina, arkisin klo 9-21 pysäköintimaksu on 2 eur / 1 h.
HIFK Käsipallon fanituotteet NYT MYYNNISSÄ
Valikoima HIFK Käsipallon fanituotteita nyt myynnissä Helsingin Urheilutalolla IFK:n liigaotteluiden yhteydessä. Hanki itsellesi muodikkaan punaista väriä juomapulloina, tuubihuivina, tai tummemmassa sävyssä HIFK-pipona
JÄÄDYTETYT PELIPAIDAT
Seuran historiassa pisimpään IFK:ta edustaneet pelaajat ovat saaneet kunnianosoituksena oman pelinumeron jäädyttämisen, osoituksena näiden legendojen merkityksestä Helsingin IFK:lle. Kunnianosoituksen saavuttaakseen pelaajan on pitänyt edustaa IFK:ta eri juniori-ikäluokissa, sekä pelata erityisen merkittävä ura HIFK:n miesten edustusjoukkueessa.
HIFK on tähän mennessä jäädyttänyt pelinumerot neljältä pelaajalta:
4 Moritz Nyman
”Murre” pelasi koko junioriaikansa Helsingin IFK:ssa. Ensimmäiset pääsarjaottelut Nyman pelasi miesten joukkueessa vuonna 1983. Ura jatkui yhtäjaksoisesti HIFK:ssa vuoteen 1998 asti, ja Moritz voitti IFK:ssa 3 SM-hopeaa sekä yhden Suomen Cup-mestaruuden vuonna 1988.
7 Jukka Nurmi
Jukka ”Vili” Nurmi pelasi koko junioriaikansa Helsingin IFK:ssa. Nurmi nostettiin miesten edustusjoukkueeseen vuonna 1978. Vilin peliura jatkui IFK:ssa vuoteen 1994 asti. Nurmi voitti IFK:ssa 3 SM-hopeaa, 2 SM-pronssia sekä 3 Suomen Cup-mestaruutta (1981,1984,1988)
9 Hans Helminen
Hans ”Frippe” Helminen pelasi Helsingin IFK:ssa kaikissa juniori-ikäluokissa. Frippe nostettiin miesten edustusjoukkueeseen vuonna 1975, pelaten yhtäjaksoisesti IFK:ssa vuoteen 1993 asti. Helminen oli mukana voittamassa SM-hopeaa, kolmea SM-pronssia sekä kahta Suomen Cup-mestaruutta.
19 Ben Söderlund
”Benu” pelasi koko juniori-ikänsä Helsingin IFK:ssa. Söderlund nostettiin miesten edustusjoukkueeseen vuonna 1978, pelaten IFK:ssa aina vuoteen 2000 asti. Benu oli mukana voittamassa kahta SM-hopeaa, SM-pronssia sekä kahta Suomen Cup-mestaruutta.