Käsipallon SM-Liiga
HIFK – Cocks
Ti 7.11. klo 19:30
Helsingin Urheilutalo
Tiistain myöhäisottelussa HIFK haastaa sarjan voittamattoman sarjaykkösen Riihimäen Cocksin. Hallitseva mestarijoukkue on pelannut kotimaassa ilman tappioita jo useamman vuoden, ja myös kansainvälisissä kilpailussa tulee vahvasti menestystä. Syksyn aikana kukkopaidat ovat rehkineet rinnakkain Baltian liigaa sekä EHF Cupin karsintaotteluita, ja aikataulusyistä tiistain matsi on Cocksille jo kolmas liigapeli vain viiden päivän sisään. HIFK:n edellinen matsi keskiviikkona päättyi pettymykseen, kun Atlas piti vierailijat takanaan lähes koko ottelun ajan.
Sarjataulukossa Cocks pitää totutusti ykköspaikkaa täydellä 12 pisteellä. Kaksi ottelua kuudesta pelistään hävinnyt IFK on toistaiseksi sijalla kuusi hankkimillaan 7 sarjapisteellä. Cocks ja IFK kohtasivat Suomen Cupin välierässä, mutta Kalliossa vieraillut Cocks ei antanut IFK:lle tilaisuutta Cup-finaaliin. Hyvätasoinen ottelu tarjosi runsaasti maaleja, joista suurempi osuus lähti vahvan Cocks-hyökkäyksen käsistä matsin päättyessä loppulukemiin 25-45. Kuudessa liigapelissään Cocks on heittänyt aika maltilliset 193 maalia (keskiarvo 32,2 maalia per ottelu), IFK:n tuotannon oltua kuuden pelin jälkeen 186 maalia (ka. 31/ott). Cocksin puolustus on koko liigan pitävin vain 132 takaiskulla (22 / ott) mutta IFK:lla oma verkko on heilunut jo 179 kertaa (29,8 / ott)
Lokakuun tähtipelaajana palkittu Nico Rönnberg johtaa Cocksin maalintekoa heitettyään 36 maalia viidessä pelissään. Teemu Tammisella on vieraiden toiseksi paras lukema 33 maalia, vaikka Tamminen onkin jättänyt kaksi ottelua kesken tuomarin punaisen kortin komentamana. Cocksin laaja hyökkäysarsenaali on tehnyt tasaisesti maaleja, eikä muita kukkoilijoita mahdu liigan 20 kärkeen. IFK hyökkää hieman terävämmällä keihäällä, ja tähtipaidoista jopa 4 pelaajaa mahtuu sarjan top-20:een. Niclas Ahlgren johtaa koko sarjaa 47 maalilla, takanaan Nikola Zujic (32) ja Roman Protcenko (23) sekä Kristian Jansson (22).
PÄÄSYLIPUT HIFK:N KÄSIPALLO-OTTELUIHIN
Pääsyliput kaikkiin IFK-kotiotteluihin myydään pelipäivinä Urheilutalon yläovella, 2. kerros. Lipunmyynti avataan tunti ennen ottelun alkua. Käteismaksu/yleisimmät pankkikortit (ei Smartum-setelit)
Pääsylippujen hinnat (Suomen Cup):
14 € – Aikuiset
8 € – Lapset, opiskelijat, eläkeläiset
99 € – HIFK-KAUSIKORTTI sis. runkosarjan 12 kotiottelua
HIFK pelaa kaikki kotiottelunsa Kalliossa, Helsingin Urheilutalolla (Helsinginkatu 25). Paikan päälle Kallioon löydät raitiovaunuilla 1, 3, 8 (Metro/Sörnäinen) tai bussilla 51 – pysäkkinä suuntaa antavasti ”Urheilutalo”. www.reittiopas.fi