Käsipallon SM-Liiga
HIFK – HC HIK
Pe 13.10. klo 19:00
Helsingin Urheilutalo
HIFK:n 120-vuotisjuhlaottelu
HIFK-käsipallo osallistuu emoseuran 120-vuotisjuhlaan lokakuun ainoassa kotiottelussa, kaksi päivää ennen virallista synttäripäivää. Ottelussa on monenlaista juhlaohjelmaa, kannattaa järjestää ilta vapaaksi ja tulla mukaan Stadin parhaisiin bileisiin!
Puoliajalla HIFK jäädyttää historiansa ensimmäiset pelinumerot. Neljä pelaajaa menneiltä vuosikymmeniltä saavat numeronsa Urheilutalon kattoon.
Live-bändi Coversonic lämmittelee yleisön matsifiilikseen ennen ottelun alkua. Rocki alkaa rollaamaan noin 18:15, ovet ja lipunmyynti avataan klo 18:00.
HIFK:n kokoonpanossa nähdään huima yllätysnimi, joka palaa joukkueeseen tavoittelemaan 900 tehdyn maalin rajapyykkiä.
Pizzeria Dennis palkitsee kaksi pääsylipun lunastanutta lahjakortilla suur-Helsingin Dennis-ravintoloihin.
Tule mukaan juhlimaan, pukeudu punaiseen tai esim. HIFK Käsipallon omaan kaulaliinaan (15 eur)
Viidennen liigakierroksen ottelussa HIFK kohtaa sarjanousija HC Hangö IK:n. Hankolaisjoukkue tuli mukaan liigatasolle vajaan parinkymmenen vuoden tauon jälkeen, ja joukkueen johdossa on otettu realistinen näkökulma odotettuihin tasoeroihin. Vaikka HIK on aloittanut kauden neljällä tappiolla, on Hangon valmennusjohto tyytyväinen saatuun pelikokemukseen ja haastavampiin otteluihin kuin tuttuja divariseuroja vastaan. Voittamisen mallia joukkue on nähnyt tähän mennessä liigamatseissaan Atlasta, BK:ta, Grania ja Åbo IFK:ta vastaan. Kovimman oppitunnin antoi BK-46, joka takoi taululle hurjat 26 maalin voittolukemat 40-14. Kahdessa edellisessä pelissään HC HIK on kuronut eron enää 8 maaliin, kun joukkue pysytteli jo paremmin GrIFK:n (20-28) ja ÅIFK:n (24-32) tahdissa.
HIFK:n alkukausi on sujunut ”monipuolisesti”. Liigan avausottelussa Röda jäi vielä pahasti GrönaIFK:n jalkoihin, mutta ryhti parani huomattavasti 32-33 vierasvoitolla Dickenistä. Kotihallissa HIFK päihitti ÅIFK:n neljän maalin erolla 33-29, ja Siuntiossa tilastoihin saatiin jo yksi tasapelikin. HIFK johti peliä loppusummeriin saakka, mutta joutui lopulta tyytymään yhteen pisteeseen kun Ott Varik tasoitti peliajan päätyttyä rankkarista. Neljä matsia on kuitenkin tuonut viisi pistettä ja IFK on vain pisteen päässä sarjan kakkospaikasta.
Maaliero on molemmilla joukkueilla pakkasella. IFK:n lukemat neljän pelin jälkeen 125-127, Hangö IK:lla hieman arktisemmin -61 osumaa yhteislukemin 78-139. IFK:n paras maalintekijä Niclas Ahlgren on koko liigan kakkosena 29 häkillä, ja Hangon tehokkain Mathias Sandblom on ehtinyt 4 matsissa 19 osumaan. IFK-hyökkäys on tehnyt keskimäärin 31,3 maalia per ottelu ja päästänyt 31,8 takaosumaa. Hangolla vastaavat numerot ovat 19,5 tehtyä per ottelu ja 34,8 päästettyä.
PÄÄSYLIPUT HIFK:N KÄSIPALLO-OTTELUIHIN
Liput kaikkiin IFK-kotiotteluihin myydään pelipäivinä Urheilutalon yläovella, 2. kerros. Lipunmyynti avataan tunti ennen ottelun alkua. Käteismaksu/yleisimmät pankkikortit (ei Smartum-setelit)
Pääsylippujen hinnat:
14 € – Aikuiset
8 € – Lapset, opiskelijat, eläkeläiset
99 € – HIFK-KAUSIKORTTI sis. runkosarjan 12 kotiottelua sekä Suomen Cupin kotipelit
HIFK pelaa kaikki kotiottelunsa Kalliossa, Helsingin Urheilutalolla (Helsinginkatu 25). Paikan päälle Kallioon löydät raitiovaunuilla 1, 3, 8 (Metro/Sörnäinen) tai bussilla 51 – pysäkkinä suuntaa antavasti ”Urheilutalo”. www.reittiopas.fi