Kahden kotimatsin viikko

GrIFK tulos 1602

Käsipallon SM-Liiga
Alempi jatkosarja
HIFK – GrIFK
Ti 16.2. klo 19:30
Helsingin UT

Loppusarjassa pelataan yhteensä 9 Kamrat-derbyä, jotta saadaan selville kaksi parasta IFK:ta mukaan pudotuspeleihin. Avausviikolla Åbo kärsi kaksi tappiota Granille ja Helsingforsille, ja toisen viikon ottelut ratkaisevat onko suunta enää käännettävissä. Kahdella voitolla HIFK voisi kasvattaa eron turkulaisiin jo 8 pisteeseen, ja hyvin lähelle jatkopaikkaa. Granin kanssa HIFK pelasi alkusarjan matsit tasaisesti voitoin 1-1, ja kaksikon keskinäisissä peleissä on panoksena loppusarjan ykköspaikka yläkerran nelosen kohtaamiseksi.

Grankulla IFK
12 ottelua, 4 voittoa 8 tappiota, 8 pistettä, maaliero 301-325

10.10. GrIFK – ÅIFK 21-20
24.10. GrIFK – HIFK 26-27
16.12. ÅIFK – GrIFK 23-26
13.1. HIFK – GrIFK 28-35

Grankulla tasasi pisteet HIFK:n kanssa kahdella vierasvoitolla. HIFK juhli Granissa 26-27 ja Grani juhli Stadissa 28-35. GrIFK jäi pisteissä vain yhdellä HIFK:n taakse joukkueen peruessa oman kotimatsinsa HC Tallinnaa vastaan. Alkusyksyn ottelu siirrettiin myöhemmin pelattavaksi, ja lopulta matsi peruttiin kokonaan virolaisten jäädessä pois sarjasta korona-rajoituksien vuoksi. Grani otti Åbon selkänahasta täydet 4 pistettä, mutta yllätti myös edellään olevia joukkueita napaten voitot HIFK:n lisäksi Siuntiolta. Heikosti aloittaneen GrIFK:n kuntokäyrä hehkuu selvästi kuumempana kevään puolella, ja alkusarjan päätöskierroksella Cocksilla oli täysi työ saada pisteet mukaansa hyvin pelanneelta Granilta. Yhden pisteen erolla HIFK ja GrIFK taistelevat tiukasti ykköspaikasta, ja kahdella voitolla kolmesta keskinäisestä voi jo pärjätä pitkälle.

Voimassa olevien korona-rajoituksien vuoksi otteluun ei saa ottaa yleisöä.

Käsipallon SM-Liiga
Alempi jatkosarja
HIFK – ÅIFK
Pe 19.2. klo 19:00
Helsingin UT

Åbo IFK
14 ottelua, 2 voittoa 12 tappiota, 4 pistettä, maaliero 367-470

7.10. HIFK – ÅIFK 30-23
10.10. GrIFK – ÅIFK 21-20
16.12. ÅIFK – GrIFK 23-26
22.1. ÅIFK – HIFK 21-33

Åbo IFK oli runkosarjassa ainut joukkue Cocksin kanssa, joka ehti pelata sarjaohjelman täydet 14 ottelua. Poikkeuksellisesti kaksi peliä HC Tallinnaa vastaan kotonaan pelannut Åbo sai aloittaa kauden voittoputkella, mutta suomalaisia joukkueita vastaan Åbo ei saavuttanut yhtäkään voittoa. HIFK otti täydet pisteet selvillä voitolla 30-23 ja 21-33, mutta Granin kanssa Åbo sinnitteli tasaisemmin 21-20 ja 23-26. Saadaakseen kiinni etumatkalla aloittavia vastustajiaan Åbo tarvitsee ainakin kaksi voittoa samasta jengistä.

Voimassa olevien korona-rajoituksien vuoksi otteluun ei saa ottaa yleisöä.

Ottelut ovat nähtävissä suorina lähetyksinä SolidSport-sovelluksen nettistriiminä.

SM-Liigan jokainen ottelu lähetetään suorana SolidSport-suoratoistopalvelun kautta. Sivustolta voit ostaa yksittäisiä ottelulähetyksiä hintaan 5,90 eur / ottelu, tai kuukausipassin koko sarjan kaikkiin matseihin hintaan 9,90 eur / kk.Tekemällä tilauksesi HIFK:n joukkuesivuston kautta tuot taloudellista tukea suoraan omalle joukkueelle! Tue suosikkijoukkuettasi ja nauti SM-Liigan kaikista otteluista koko kauden ajan hintaan 9.90EUR/kk. Mene osoitteeseen solidsport.com/hifk-handball ja tilaa katseluoikeus suosikkijoukkueesi kanavalta! Kanavalle pääset painamalla suosikkijoukkueesi logoa.