
Käsipallon SM-Liiga
HIFK – Dicken 29 – 27 (11-10)
Ke 14.12. klo 20:00
HIFK – SIF
La 17.12. klo 17:00
Helsingin Urheilutalo
Liigaa jatketaan 2,5 viikon tauon jälkeen kahdella kotipelillä. IFK:n tuloskunto ei ollut kohdallaan neljässä edellisessä ottelussa, ja nyt HIFK joutuu puolustamaan sijoitustaan neljän parhaan joukossa viimeisen sarjakolmanneksen alkaessa. Marraskuun toisella puolikkaalla HIFK hävisi kolme ottelua putkeen liigan kärkikolmikolle Cocks, BK-46 ja GrIFK, ja lopulta vierasmatsi Turussa päättyi tasapeliin Åbo IFK:n pysyteltyä johdossa lähes koko toisen puoliajan. Pistemenetyksistä huolimatta HIFK pysyi vielä ylemmän loppusarjan puolella sijalla 4, mutta viimeisen kierroksen kohtaamisissa ei voi menettää lisää pisteitä takana uhkaaville kilpailijoille.
Tärkeät pisteet ratkaistaan kahdessa peräkkäisessä kotiottelussa, kun keskiviikkona Kalliossa vierailee Dicken (5. sija, 7 pistettä) ja lauantaina Sjundeå IF (6. sija, 6 pistettä). Ensimmäisen sarjakierroksen ottelussa Dickeniä vastaan HIFK haki 25-27 vierasvoiton Pirkkolasta, vaikka teki turhan paljon huolimattomuusvirheitä ottelun toisella jaksolla. Siuntiota vastaan HIFK on ehtinyt pelata jo kahdesti Liigassa, kauden avausottelu kotona päättyi niukkaan 27-26 voittoon mutta Siuntiosta HIFK nuiji Fennia Areenan suurimman vierasvoittonsa murskalukemin 20-38.
Dickenillä on takanaan täsmälleen samat vastustajat kuin IFK:lla 5 edellisessä pelissä. Myös Dicken kaaatoi Siuntion, hävisi kärkitriolle kolme peliä putkeen, mutta voitti lopulta Åbo IFK:n kotona Pirkkolassa maalein 30-23. Viiden matsin kuntopuntarissa Dickenillä siis yksi piste enemmän kuin IFK:lla, ja koko kauden otteluista lauttasaarelaiset ovat kaksi pistettä IFK:n takana. Syksyn 11 pelistä Dicken voitti 3 matsia (SIF, Åbo x 2) ja pelasi tasan Grankulla IFK:n kanssa. Siuntiolla on selässään jo viiden pelin tappioputki, ja joukkueen edellinen voitto on lokakuun puolelta Åbo IFK:ta vastaan. Siuntio on 11 pelissä kerännyt kolme voittoa (Dicken, GrIFK, Åbo IFK) ja joukkue on sarjataulukossa kuudentena kolme pistettä HIFK:n takana.
Maalinteossa kaikkien kolmen joukkueen parhaat ovat vielä 10 maalin sisällä toisistaan. HIFK:n Rui Rolo on koko liigan kakkosena 68 maalilla, SIF:n Dmytro Turchenko on liiganelonen 62 osummalla ja Dickenin Filip Söderlund on liigapörssin viides 58 tehdyllä maalilla. HIFK on tehnyt kolmikosta eniten maaleja, kun 11 ottelussa maaleja on syntynyt yhteensä 299 (ka. 27,2 / ott) Dicken on samassa ajassa tehnyt 281 maalia ja SIF 279 maalia. Oman pään puolustamisessa Dicken on ollut tehokkain 320 takaiskulla, kun IFK:lla on yksi päästetty enemmän ja Siuntiossa oma verkko on heilunut jo 361 kertaa.
HIFK siirtyy paperittomaan ottelutapahtumaan
Jos et ehdi hakea linkkejä matsiennakosta tai SoMe-kanavista, on käsiohjelma mahdollista ladata lippukassalta löytyvän QR-koodin avulla. QR-koodi luetaan älypuhelimen kameraa käyttäen, ja sovellus avaa näyttöön molempien joukkueiden kokoonpanot sekä muita tärkeitä tietoja ottelusta. Erilaisia QR-ohjelmia löydät runsaasti sovelluskaupoista nimellä ”QR Reader”
PÄÄSYLIPUT HIFK:N KÄSIPALLO-OTTELUIHIN
Liput kaikkiin IFK-kotiotteluihin myydään pelipäivinä Urheilutalon yläovella, 2. kerros. Lipunmyynti avataan tunti ennen ottelun alkua. Käteismaksu/yleisimmät pankkikortit (ei Smartum-setelit)
Netissä voit ostaa sähköisen pääsylipun ennakkoon HS-Menokoneen kautta. Maksettu mobiililippu toimitetaan sähköpostiin ja QR-koodi tarkistetaan ovella sisäänkäynnin yhteydessä.
OSTA LIPUT NETISSÄ
Pääsylippujen hinnat:
Ottelu on nähtävissä suorana lähetyksenä SolidSport-sovelluksen nettistriiminä.
SM-Liigan jokainen ottelu lähetetään suorana SolidSport-suoratoistopalvelun kautta. Sivustolta voit ostaa yksittäisiä ottelulähetyksiä hintaan 5,90 eur / ottelu, tai kuukausipassin koko sarjan kaikkiin matseihin hintaan 9,90 eur / kk. Voit myös ostaa koko käsipallokauden kaikki lähetykset kertasummalla 79 eur.
Tekemällä tilauksesi HIFK:n joukkuesivuston kautta tuot taloudellista tukea suoraan omalle joukkueelle! Tue suosikkijoukkuettasi ja nauti SM-Liigan kaikista otteluista koko kauden ajan! Mene osoitteeseen https://solidsport.com/hifk-handball-men/ ja tilaa katseluoikeus suosikkijoukkueesi kanavalta. Kanavalle pääset painamalla HIFK logoa.
KOTIOTTELUT
HIFK pelaa kaikki kotiottelunsa Kalliossa, Helsingin Urheilutalolla (Helsinginkatu 25). Paikan päälle Kallioon löydät raitiovaunulla 1, 3 tai 8 – pysäkkinä suuntaa antavasti “Urheilutalo”. www.reittiopas.fi
Helsingin Urheilutalolla ei ole omaa asiakaspysäköintiä. UT:n ympäristössä olevat kadunvarsipaikat (esim. Helsinginkadun tai Kirstinkadun varressa) ovat käytettävissä maksutta viikonloppuina, arkisin klo 9-21 pysäköintimaksu on 2 eur / 1 h.
HIFK Käsipallon fanituotteet NYT MYYNNISSÄ
Valikoima HIFK Käsipallon fanituotteita nyt myynnissä Helsingin Urheilutalolla IFK:n liigaotteluiden yhteydessä. Hanki itsellesi muodikkaan punaista väriä juomapulloina, tuubihuivina, tai tummemmassa sävyssä HIFK-pipona