Kamrat-derby Kauniaisissa

Käsipallon SM-Liiga
GrIFK – HIFK
La 24.10. klo 16:00
Kauniaisten Palloiluhalli

Erittäin tiiviissä keskiryhmässä pelataan tärkeistä pisteistä, kun IFK-perheen edustajat Grankullasta ja Helsingforsista kohtaavat toisensa. Granin Luola on ollut yksi pahimpia mörköjä HIFK-historiassa, sillä punaiset joutuivat kiipeämään portaat pois kallion alta tappio niskassaan jopa 30 kertaa peräkkäin. Tämä painajainen saatiin rikottua 14.12.2019 kun HIFK haki ensimmäisen voiton Kauniaisten palloiluhallissa pelatusta liigamatsista. Ottelun tuloksiin reagoitiin myös Granin puolella, ja vuoden 2020 alusta joukkueen päävalmentajana on toiminut suomalaisen käsipallon suurin nimi Mikael Källman. Uusittu valmennus toikin muutosta otteisiin, sillä jatkosarjan peleissä Grani korjasi kurssiaan jo kahdella voitolla HIFK:sta.

Tällä kaudella Grankulla on neljästä pelistä saanut kaksi voittoa (SIF, ÅIFK) ja kaksi tappiota (BK-46, Dicken), pitäen kiinni nelospaikasta tasapisteissä Åbo IFK:n sekä SIF:n kanssa. HIFK on ehtinyt pelata viisikin peliä liigassa, mutta tuloksena on vasta yksi voitto Åbo IFK:ta vastaan. Tappiosarakkeeseen HIFK on joutunut vetämään viivoja jo neljästä matsista Cocksia, BK:ta, Siuntiota ja Dickeniä vastaan. Maalinteossa Grani on ollut vähän HIFK:ta säästäväisempi, sillä Grönat ovat heittäneet neljässä pelissään 92 maalia keskiarvolla 23 osumaa per ottelu. Röda on onnistunut maalinteossa 138 kertaa viidessä matsissa (ka. 27,6 maalia / ottelu). HIFK:n paras viimeistelijä Kristo Voika on heittänyt 33 maalia, kun Grankullan ykköseksi riittää Anthony Hellakosken 19 osumaa. Omaa päätään Grani on puolustanut tiiviimmin, päästäen 4 pelissä 108 takaiskua (ka. 27 / ott.) HIFK on keräillyt palloa omasta verkosta jo 156 kertaa (ka. 31,2 / ott.) Viime kauden neljästä keskinäisestä HIFK voitti molemmat pelit alkusarjassa, mutta GrIFK taisteli tilit tasoihin kahdella voitolla alemmassa loppusarjassa. Tänä syksynä Turussa pelatussa IFK Cupissa Grani aloitti harjoituskauden 26-21 voitolla HIFK:ta vastaan.

Ottelu on nähtävissä suorana lähetyksenä SolidSport-sovelluksen nettistriiminä.

SM-Liigan jokainen ottelu lähetetään suorana SolidSport-suoratoistopalvelun kautta. Sivustolta voit ostaa yksittäisiä ottelulähetyksiä hintaan 5,90 eur / ottelu, tai kuukausipassin koko sarjan kaikkiin matseihin hintaan 9,90 eur / kk.Tekemällä tilauksesi HIFK:n joukkuesivuston kautta tuot taloudellista tukea suoraan omalle joukkueelle! Tue suosikkijoukkuettasi ja nauti SM-Liigan kaikista otteluista koko kauden ajan hintaan 9.90EUR/kk. Mene osoitteeseen solidsport.com/hifk-handball ja tilaa katseluoikeus suosikkijoukkueesi kanavalta! Kanavalle pääset painamalla suosikkijoukkueesi logoa.