Käsipallon SM-Liiga
HIFK – Atlas Vantaa
Ti 2.4. klo 19:00
Helsingin Urheilutalo
Viimeisen ottelukierroksen matseissa verrytellään kohti pudotuspelejä, sillä alemman loppusarjan kaikki sijoitukset ovat jo varmistuneet. Kahdesti IFK:n kaatanut SIF hurjasteli jatkosarjan voittoon ja runkosarjan viitoseksi, jatkaen puolivälierissä ylemmän sarjan neljänneksi jäänyttä Grankulla IFK:ta vastaan. HIFK sijoittuu jatkosarjan kakkoseksi, ja puolivälierissä vastaan tulee ylemmän sarjan kolmonen BK-46. Åbo IFK ja Atlas lopettavat kautensa vieraskentällä Siuntiossa ja Helsingissä. Jatkosarja on tähän mennessä tuonut Atlakselle 5 tappiota putkeen, ja joukkueen pistemäärä pysyy kahdessa pisteessä, jotka Atlas sai nipistettyä IFK:lta jo alkusarjassa. HIFK:n peli oli vielä Turussakin melko hakoteillä kahden peräkkäisen SIF-tappion jäljiltä, joten nyt alkaa olla viimeinen tilaisuus oman suorituksen korjaamiseen. Kotonaan aloittava BK-46 ei tule antamaan turhaa sääliä pudotuspelien alkaessa, jos punapaidat pitävät kipsiä päällä vielä pääsiäiseen saakka.
8. Atlas Vantaa 18 ott. 5 voittoa 0 tasapeliä 13 tappiota 391-507 10 pistettä
Atlaksen kauden aloitus oli heikointa mitä Vantaalla on nähty aikoihin. Koko ensimmäinen sarjakierros tuotti vain kaksi voittoa PIF ja HC HIK kustannuksella, mutta Atlas jäi kauas taakse sarjan kärjestä tai keskiryhmästäkin. Joukkueella oli vaikeuksia hyökkäyspäässä ja syyskaudella Atlas rikkoi 25 tehtyä vain yhdessä pelissä Hankoa vastaan. Pahimmillaan Atlas jäi vain 14 maaliin kotiottelussaan Siuntiota vastaan. Maajoukkue-maalivahti Tuomas Laitisen loukkaantuminen toi vielä lisää ongelmia puolustuspeliin. Karsintapeikko sai kuitenkin kyläläiset heräämään vuodenvaihteessa, ja Atlas kävi yllättämässä jopa HIFK:n yhden maalin vierasvoitolla tammikuussa. Kyläläiset keräsivät täydet pisteet jumbokaksikolta ja rimpuili lopulta alemman jatkosarjan hännille viidellä voitollaan. Atlas heitti 18 ottelussa 391 maalia, eli 120 osumaa vähemmän kuin IFK:lla. Ottelukohtaisessa keskiarvossa Atlas jää lähes 7 maalia IFK:n taakse. Puolustamisessa Atlas oli lähes IFK:n tasolla, takaiskuja tuli vain 12 enemmän kuin Stadissa. Atlaksen paras maalintekijä alkusarjassa oli Gheorghe Safronii 64 maalilla. Atlaksen taskussa loppusarjassa on vain 2 pistettä HIFK-voitosta, ja kauden jatkuminen puolivälierissä vaatisi luultavasti 6 ottelun voittoputkea.
Ke 17.10. Atlas – HIFK 21 – 33 (13-18)
Pe 18.1. HIFK – Atlas 30 – 31 (13-17)
La 9.3. Atlas – HIFK 19 – 25 (6-10)