HIFK:n asiantuntijavieraat Toni Kallio ja Jouni von Wendt arvioivat kevään pudotuspeliparit. Kokeneelta Pelimieskaksikolta löytyy vahvasti kokemusta kotimaan käsipallosta, sillä Toni Kallio on pelannut ja valmentanut SM-sarjassa yhteensä 18 kauden ajan, keräten tähän mennessä 1 SM-kullan, 1 SM-hopeaa ja 3 SM-pronssia sekä yhden Suomen Cup-mestaruuden. Jouni von Wendt on pelannut SM-sarjassa lähes 400 ottelua, joissa maaleja syntyi 1660 kpl. Jouni on urallaan voittanut 1 SM-kultamitalin, 2 hopeaa, 2 pronssia ja 2 Suomen cupia.
PELIMIESTEN PLAYOFF-PANEELI
Käsipallon SM-Liiga Puolivälierät
Cocks (1) – ÅIFK (8)
von Wendt: Cocks oli runkosarjan suvereeni voittaja kun taas Turku sai taistella viimeisille kierroksille saakka varmistaakseen paikkansa auringossa. Turku kuitenkin kohensi loppua kohti. Eensalu on liian yksinäinen Cocksin todella laajaa ja kovaa materiaalia vastaan. Tamminen tehtaili runkosarjassa uskomattomat 240 maalia 24 ottelussa. Teemu tulee tekemään tuhoisaa jälkeä myös Turkulaisia vastaan. Mikään muu kuin se että Järve ja kumppanit hoitavat sarjan 3-0 on todella kovan luokan yllätys.
Kallio: Mielestäni Riihimäkeläiset pelasivat runkosarjassa odotusten mukaisesti. Yksi tappio ja yksi tasapeli sarjassa vastaa sitä tasoa millä Cocksin tulee pelata. Päästettyjen maalien määrä on tosin melko suuri. ÅIFK sitä vastoin pelasi alle odotusten, tavoitteet eivät täyttyneet miltään osin ja Turussa ollaan varmasti pettyneitä. Cocksin vahvuutena ovat pitkät pelaajat, sillä voittaa jo puolet sarjan joukkueista kun sarjasta puuttuvat heittäjät. Sanomattakin on selvää, että Teemu Tamminen on Cocksin tärkein pelaaja. Älytön määrä maaleja runkosarjassa, Tamminen pelaa väärässä maassa. Olev Eensalu on yhtä tärkeä ÅIFK:lle kuin Tamminen on Cocksille. Kantaa vastuuta Åbon maalinteosta lähes yksinään.
Teemu Tamminen on suurin uhka Cocksin pelille, jos Tammisen peliä saa horjutettua, horjuu koko Riihimäen peli. Maalivahdit eivät ole tällä kaudella vakuuttaneet. ÅIFK:lla on maalissa yksi sarjan parhaita maalivahteja, Ville Nordqvist on Eensalun kanssa avainasemassa. Uskon, että Cocks voittaa yksittäiset pelit puolustamalla ÅIFK:n hyökkäyksen jäihin ja nopeilla vastaiskuilla. Turkulaiset toivo on yrittää jäädyttää peli. Ensimmäinen Turussa pelaava ottelu voi olla jonkin aikaa hieman tiukempi mutta sarjaa päättyy pienellä hiellä Cocksille 3-0.
Dicken (2) – SIF (7)
von Wendt: Dicken lähtee sarjaan selkeänä ennakkosuosikkina, lähinnä laajemman materiaalinsa turvin. Kova ja uhrautuva puolustus jota johtaa Hertolan veljekset ja tehokas vastahyökkäyspeli ovat Dickenin parhaat aseet. Dickenin Akilleen kantapää on hyökkäyspäässä takamiesten asemapeli ja puolustuksessa heittäviä takamiehiä vastaan pelaaminen. Tässä piilee Siuntion ainoa mahdollisuus. Grönbergin ja muiden takamiesten ratkaistessa hyvällä prosentilla rikkoo se Dickenin murhaavan juoksupelin. Toivottavasti entiset laitapelaajat Stumbe Lindström ja Snadi Monnberg onnistuvat saamaan pakkipelin kuntoon seuraavaan kierrokseen mennessä. Dicken puhtaalla pelillä 3-0 jatkoon.
Kallio: Dicken oli odotuksiin nähden hieman heikompi. Viisi tappiota on pari liikaa, ennalta heikommat joukkueet kaatuivat selkeästi, mutta kärkipään joukkueille Dicken menetti pisteitä. Siuntion esitys vastasi odotuksia, joukkueessa on paljon nuoria pelaajia ja pudotuspeleihin pääsy tuo heille lisää kokemusta. Puolustuspeli höystettynä hyvillä maalivahdeilla on Dickenin vahvinta osaamista. Pelaajista tietenkin Benny Broman on tärkeä, mutta pitäisin kuitenkin Valdar Noodlaa joukkueen tärkeimpänä pelaajan kun ajatellaan kentän molempia päitä. Siuntion vanha kaarti on luonnollisesti tärkeässä asemassa pudotuspeleissä. Nuoremmasta porukasta Anton Luuppalan peliä on kiva katsoa.
Dickenille riittää oman tason pitäminen, eli uhkana on että joukkue ei olisi valmistautunut tarpeeksi hyvin. Siuntion mahdollisuudet piilevät siinä, että konkarit pääsevät määräämään pelin tempoa. Dicken puolustaa ja juoksee nopeita vastahyökkäyksiä, sarja päättyy 3-0. Siuntiolla pieni mahdollisuus ensimmäisessä kotiottelussaan.
HC West (3) – HIFK (6)
von Wendt: Tässä ennakkoon ensimmäisen pudotuspelikierroksen mielenkiintoisin ottelupari. IFK:n pisteet ja sijoitus runkosarjassa eivät kerro koko totuutta joukkueen iskukyvystä. Bäcklund ja Kopyl ovat onnistuneet tuomaan kurinalaisen joukkuepuolustamisen IFK-peliin, joka tekee kapeasta kotikentästä vastustajille vaikean paikan. Tässä sarjassa tullaan näkemään kovaa kaksinkamppailua, raakaa peliä ja armotonta taistelua. Glinca ja Orel ovat olleet tasaisia suorittajia koko runkasarjan ajan ja uskon että taso säilyy.
West oli runkosarjan selkeä yllättäjä. Joukkueelta siirtyi avauskentällinen Dickeniin täksi kaudeksi. Kuitenkin joukkue on onnistunut Mikael Källmanin valmennuksessa näyttämään että joukkue taistelee kirkkaimmista mitaleista. Richard Sundberg tekee lopullisen läpimurron. Hän on vahva taistelijapelaaja joka pelaa jokaisen ottelun ja tilanteen täysillä. Richardin pelitapa sopii pleijareihin kuin valettu! Uskon että kotietu tulee olemaan se ratkaiseva tekijä. Jääkiekossa puhutaan ensimmäisestä maalista mutta näissä sarjoissa ensimmäiset ottelut ratkaisevat yllättävän paljon. Jos IFK onnistuu ensimmäisessä ottelussa vie se sarjan. Veikkaus West jatkoon 3-2.
Kallio: Ennen kauden alkua arvioin, että West on neljän parhaan joukossa, eli odotusten mukaan meni heidän osaltaan. HIFK:lta odotin enemmän pisteitä runkosarjasta. Kauden alku oli katastrofaalinen, mutta kun uusien valmentajien ajatukset alkoivat mennä perille, on pisteitäkin tullut. Westin paras osa-alue on puolustus- ja maalivahtipeli. Joukkue on päästänyt vähiten maaleja ja sen perustan päälle on hyvä rakentaa menestystä. HIFK:n pelissä osa-alueet ovat sitä vastoin melko tasavahvoja. Westin tärkein pelaaja seisoo tolppien välissä, Tomas Lindström on parhaimmillaan erinomainen maalivahti joka tekee oikeisiin paikkoihin tärkeitä torjuntoja. HIFK:n tärkeimmät pelaajat ovat Sergei Glinca ja Andrei Orel, todella laadukkaita pelaajia molemmat.
Molemmilla joukkueilla on vahvat kotikentät. Kauniaisten luola ja Helsingin Urheilutalo ovat ainoastaan kotijoukkueille hyviä pelipaikkoja. HIFK:n mahdollisuus yllätykseen piilee siinä, että se onnistuu voittamaan kotiottelunsa ja jollain ilveellä nappaisi voiton Kauniaisissa. Kokonaisuus ratkaisee, mutta avain on miten hyvin Westin puolustus onnistuu pelaamaan pois Glincan ja Orelin. West jatkoon 3-1.
BK-46 (4) – Atlas (5)
von Wendt: Kaksi erittäin ailahtelevasti pelannutta joukkuetta kohtaa puolivälierissä nyt neljättä kertaa putkeen. Atlas on vienyt edelliset kolme sarjaa. Karjaa on näyttänyt että se kotonaan pystyy mihin vaan mutta vieraissa joukkue ei ole viihtynyt. Mielenkiintoista on nähdä miten ”superjunnu” Helander selviää ensimmäisistä pudotuspeleistään ja onnistuuko Jan Källman kaivamaan kaivatun tasaisuuden Karjaan vieraspeleihin. Atlaksen voiton avaimet ovat puolustus- ja maalivahtipelin onnistuminen. Nikko Kinos tekee töitä suurella sydämellä ja sitä tarvitaan tässä sarjassa. Karjaalla janotaan revanssia ja uskon että se tässä sarjassa sen saa kotietunsa turvin voitoin 3-2.
Kallio: Odotin BK:lta hieman enemmän, joukkueessa on useita hyviä pelaajia, mutta kokonaisuutena joukkue ei yltänyt pelaamaan niin tasaisesti kuin ajattelin. Atlaksen esitykset ailahtelivat todella paljon, tosin odotuksiin nähden sijoitus on kutakuinkin kohdallaan. Karjaalaisten peli on jokaisella osa-alueella melko hyvin hallussa, ehkä puolustus on piirun verran edellä hyökkäyspeliä. Janis Selge ja O-P Korpimäki ovat BK:n tärkeimmät pelaajat. Atlaksella osa-alueet ovat tasavahvoja. Tuomas Laitinen on vantaalaisten tärkein pelaaja, lisäksi Martin Noodlan merkitys on suuri.
Jos BK saa kaikki pelaajat yhden ajatuksen taakse on joukkuetta vaikea voittaa kolmasti. Uhkana on että pelaajat eivät luota joukkuepeliin vaan yrittävät ratkaista homman yksilöinä. Atlaksen mahdollisuus piilee sarjan avauksessa Karjaalla, voitto siitä niin jatkopaikkaan on mahdollisuudet. Täytyy muistaa, että joukkueet kohtaavat peräti neljännen kerran peräkkäin puolivälierävaiheessa, eikä BK ole vielä kertaakaan välieriin edennyt. BK:n joukkuepelin pysyessä kasassa on Atlaksella vaikea voittaa peliäkään. Laitinen on kuitenkin maalilla kova, joten BK vaikeuksien kautta jatkoon 3-2.
Seuraa kumman analyysit osuivat paremmin, Pelimiesten Paneeli jatkaa seuraavilla kierroksilla mestaruuspokaaliin saakka.