PIF-ottelu lauantaina himassa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Käsipallon SM-Liiga
HIFK – Pargas IF
La 25.11. klo 16:00
Helsingin UT

 

Ensimmäisen sarjapuolikkaan viimeinen matsi käydään lauantaina, kun IFK kohtaa yhdeksännessä ottelussaan Pargas IF:n. Viime kaudelle SM-Liigaan noussut Parainen saavutti 2000-luvun ensimmäisen voittonsa kaatamalla saaristoderbyssä Hangö IK:n vastarannalta maalein 31-24. Muissa otteluissa PIF vielä haki mallia kokeneemmilta liigajoukkueilta. HIFK:lle kahdeksan ottelua on tuonut 3 voittoa ja 4 tappiota, ja sijoituksena on kuudes juuri sarjataulukon puolivälin alapuolelta.  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Paraisten hyökkäys on tähän mennessä ollut liigan toiseksi heikointa. 7 ottelussa on syntynyt 157 osumaa keskiarvolla 22,4 maalia per ottelu. IFK on pyssyttänyt sarjan viidenneksi parhaat lukemat, 249 maalia tarkoittaa noin 31 maalin vauhtia per matsi. Puolustus on kuitenkin toiminut tiiviimmin Paraisilla, sillä PIF:n verkkoon on heitetty 211 palloa (ka. 30,1 / ott). Jo kaksi 70 maalin ottelua pelannut IFK on kärsinyt 8 matsissa 253 takaiskua (31,6 / ott), mikä on kolmanneksi eniten kaikkien joukkueiden tilastoissa.

IFK:n paras maalintekijä Niclas Ahlgren johtaa koko liigaa 63 osumalla, tukenaan Nikola Zujic (37) ja Roman Protcenko (32). Pargas IF:n ykkösheittäjä on Vlatko Tasevski , jolla on 7 matsin jälkeen 38 tehtyä maalia. Jengin hopeasijan jakavat Andrej Miladinovski ja Fredrik Lunden 31 maalilla. Joukkueet ehtivät viime kaudella kohdata kahdesti, IFK otti alkusarjassa selvät voitot numeroin 36-25 ja 18-28.

Pääsyliput kaikkiin IFK-kotiotteluihin myydään pelipäivinä Urheilutalon yläovella, 2. kerros. Lipunmyynti avataan tunti ennen ottelun alkua. Käteismaksu/yleisimmät pankkikortit (ei Smartum-setelit)

Pääsylippujen hinnat:
14 € – Aikuiset
8 € – Lapset, opiskelijat, eläkeläiset
99 € – HIFK-KAUSIKORTTI sis. runkosarjan 12 kotiottelua 

HIFK pelaa kaikki kotiottelunsa Kalliossa, Helsingin Urheilutalolla (Helsinginkatu 25). Paikan päälle Kallioon löydät raitiovaunuilla 1, 3, 8 (Metro/Sörnäinen) tai bussilla 51 – pysäkkinä suuntaa antavasti ”Urheilutalo”. www.reittiopas.fi