Käsipallon Suomen Cup
Puolivälierä
HIFK – BK-46
Pe 1.10. klo 19:00
Helsingin UT
Suomen Cupin joukkueet on karsittu nyt 8 osallistujaan, ja HIFK kohtaa jälleen BK:n Karjaalta. Tämän kauden kaaviossa HIFK kohtasi myös HK Pötsin toista vuotta putkeen, BK:n tiputtaessa ekalla kierroksella Grankulla IFK:n 12 maalin erolla 36-24. Punapaidat ja punaraidat kohtasivat viime syksynä Cupin semifinaalissa, jonka BK-46 voitti kahden maalin erolla ennen mestaruusjuhliaan Cup-finaalissa.
Ensimmäisessä liigakohtaamisessa BK-46 jätti IFK:n täysin aseettomaksi. Erityisesti Mikael Heinosen 17 torjuntaa lannistivat IFK-hyökkäyksen, ja BK sai kauden toisen voittonsa liigassa lukemin 22-28. HIFK:n uusiutuneella miehistöllä on ollut melkoisesti hakemista avauskierroksilla, ja IFK:n kuntopuntarissa on synkät kolme tappiota kolmesta ottelusta.
HIFK siirtyy paperittomaan ottelutapahtumaan
Jos et ehdi hakea linkkejä matsiennakosta tai SoMe-kanavista, on käsiohjelma mahdollista ladata lippukassalta löytyvän QR-koodin avulla. QR-koodi luetaan älypuhelimen kameraa käyttäen, ja sovellus avaa näyttöön molempien joukkueiden kokoonpanot sekä muita tärkeitä tietoja ottelusta. Erilaisia QR-ohjelmia löydät runsaasti sovelluskaupoista nimellä ”QR Reader”
PÄÄSYLIPUT HIFK:N KÄSIPALLO-OTTELUIHIN
Liput kaikkiin IFK-kotiotteluihin myydään pelipäivinä Urheilutalon yläovella, 2. kerros. Lipunmyynti avataan tunti ennen ottelun alkua. Käteismaksu/yleisimmät pankkikortit (ei Smartum-setelit)
Pääsylippujen hinnat:
- 15 € / AIKUISET
- 10 € / OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET, LAPSET 7-16 V
TURVATOIMENPITEET HIFK-KOTIOTTELUISSA
o Saavuthan tapahtumaan Koronavilkkuun rekisteröityneenä
Koronavilkku on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuottama sovellus, jonka avulla saat tiedon, jos olet sovelluksen arvion mukaan altistunut koronavirukselle. Jos sinulla todetaan tartunta, voit ilmoittaa siitä sovelluksella nimettömästi. Sovelluksessa yksityisyytesi on vahvasti suojattu.Lue lisää sovelluksesta ›
www.koronavilkku.fi
Ottelu on nähtävissä suorana lähetyksenä SolidSport-sovelluksen nettistriiminä.
SM-Liigan jokainen ottelu lähetetään suorana SolidSport-suoratoistopalvelun kautta. Sivustolta voit ostaa yksittäisiä ottelulähetyksiä hintaan 5,90 eur / ottelu, tai kuukausipassin koko sarjan kaikkiin matseihin hintaan 9,90 eur / kk.Tekemällä tilauksesi HIFK:n joukkuesivuston kautta tuot taloudellista tukea suoraan omalle joukkueelle! Tue suosikkijoukkuettasi ja nauti SM-Liigan kaikista otteluista koko kauden ajan hintaan 9.90EUR/kk. Mene osoitteeseen https://solidsport.com/hifk-handball-men ja tilaa katseluoikeus suosikkijoukkueesi kanavalta! Kanavalle pääset painamalla suosikkijoukkueesi logoa.
HIFK pelaa kaikki kotiottelunsa Kalliossa, Helsingin Urheilutalolla (Helsinginkatu 25). Paikan päälle Kallioon löydät raitiovaunulla 3 tai bussilla 8X Ooppera-Sörnäinen M – pysäkkinä suuntaa antavasti “Urheilutalo”. www.reittiopas.fi
PYSÄKÖINTI
Helsingin Urheilutalolla ei ole omaa asiakaspysäköintiä. UT:n ympäristössä olevat kadunvarsipaikat (esim. Helsinginkadun tai Kirstinkadun varressa) ovat käytettävissä maksutta viikonloppuina, arkisin klo 9-21 pysäköintimaksu on 2 eur / 1 h.
HUOM !! Käynnissä olevat Helsinginkadun katutyöt RAJOITTAVAT MERKITTÄVÄSTI alueen parkkipaikkojen määrää. Suosittelemme julkisten liikennevälineiden käyttöä lokakuun alkuun saakka.