Käsipallon SM-Liiga
GrIFK – HIFK
La 14.12. klo 16:00
Kauniaisten palloiluhalli
Lauantaina pelataan Granin ja HIFK:n osalta vuoden 2019 viimeinen sarjapeli. Tärkeitä avainpelaajiaan pitkiin loukkaantumisiin menettänyt Grankulla IFK on joutunut kahlaamaan läpi synkän syksyn, ja joukkue hakee edelleen kauden avausvoittoaan. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa HIFK otti yllättävän selvänumeroisen 35-23 kotivoiton. Ensimmäisestä 8 pelistään Kauniaisiin on saatu vasta yksi ainoa sarjapiste, kun Pargas IF nousi viime hetkillä tasapeliin. Toisen tasapelinsä Grani menetti viimeisellä sekunnilla Siuntion tehdessä voittomaalin juuri ennen loppusummeria.
Lyhyestä välimatkasta huolimatta HIFK:lla on pienoinen vieraspeikko niskassaan. Joukkueella on luolan pohjalta 30 peräkkäistä tappiota, eikä HIFK ole koskaan voittanut liigamatsia GrIFK:ta tai HC Westiä vastaan kallion sisällä. Kumpikin joukkue varmasti haluaisi aloittaa joulutaukonsa voittoa juhlien, sillä myös HIFK:lla on takanaan jo neljä peräkkäistä tappiota, kun sarjaohjelma on tuonut vastaan kovakuntoisia kärkijengejä. HIFK:n sarjapisteet ovat siis hetken aikaa jumittaneet 7 pinnassa, kolmen voiton (GrIFK, PIF, ÅIFK) ja SIF-tasurin jälkeen.
Erityisesti maalinteko Granissa on ollut tahmeaa, sillä 8 kierroksen jälkeen 187 tehtyä (keskiarvo 23,4 maalia per ottelu) on vähiten koko liigassa yhdessä Pargas IF:n kanssa. HIFK on ehtinyt pelata 9 peliä, ja maaleja on syntynyt 251 kappaletta (ka. 27,9 / ott). Granin paras heittokäsi tällä kaudella on Anthony Hellakoskella, joka on upottanut 37 maalia, perässään Nikola Zujic 28 osumalla. HIFK:ssa parasta tulosta on tehnyt tänä syksynä Niclas Ahlgren 54 maalilla, myös Roman Protcenkon (35) ja Kristian Janssonin (32) rikottua 30 maalin rajan. Oman päädyn puolustaminen on sujunut kummaltakin IFK:lta lähes samalla teholla. Grankulla on 8 pelissään kärsinyt 242 takaiskua (ka. 30,3 / ott) ja Helsingfors on päästänyt 9 pelissä 264 maalia (ka. 29,3 / ott)
Kaikki liigaottelut striimattuina SolidSport-sovelluksen kautta
SM-Liigan jokainen ottelu lähetetään suorana SolidSport-suoratoistopalvelun kautta. Sivustolta voit ostaa yksittäisiä ottelulähetyksiä hintaan 5,90 eur / ottelu, tai kuukausipassin koko sarjan kaikkiin matseihin hintaan 9,90 eur / kk.
Tekemällä tilauksesi HIFK:n joukkuesivuston kautta tuot taloudellista tukea suoraan omalle joukkueelle! Tue suosikkijoukkuettasi ja nauti SM-Liigan kaikista otteluista koko kauden ajan hintaan 9.90EUR/kk. Mene osoitteeseen https://solidsport.com/hifk-handball ja tilaa katseluoikeus suosikkijoukkueesi kanavalta! Kanavalle pääset painamalla suosikkijoukkueesi logoa.
solidsport.com/hifk-handball/ All Sports. Everywhere.
MIESTEN KÄSIPALLON MM2021-KARSINTA
Su 05.01.2020 klo 16.00 FIN – GRE
Ke 08.01.2020 klo 20.00 FIN – ISR
TAPAHTUMAPAIKKA
Cocks Areena
(Hj. Elomaan katu 4, 11130, Riihimäki)
Tule kannustamaan Suomi vuoden MM2021-kisoihin!
Osta liput ennakkoon ja säästä! NYT KAKSI OTTELUA YHDEN HINNALLA
Liput: https://www.lippuagentti.fi/event/view?id=3917
Aikuiset ennakkoon 15 euroa, ovelta 20 €.
Lapset alle 12-v. ennakkoon ja ovelta 10 €, alle kouluikäiset ilmaiseksi.
Paikat ovat numeroimattomia, parhaan paikan varmistat tulemalla ajoissa!
Tervetuloa!
JÄRJESTÄJÄ
Suomen Käsipalloliitto ry