Tiistai-illan vierailu Riihimäelle

Käsipallon SM-Liiga
Cocks – HIFK
Ti 30.1. klo 19:00
Riihimäen Urheilutalo

Toinen sarjakierros lähestyy loppuaan, kun IFK matkustaa tällä kertaa pohjoisimman liigajoukkueen Cocksin luokse. Sarjaykkönen Cocks ei ole hävinnyt vielä yhtäkään ottelua koko kaudella, IFK:lla 15 matsista on kertynyt kuudella voitolla ja tasurilla yhteensä 13 sarjapistettä. Cocksin kuntopuntari on pysynyt voittoputkessa jo useamman vuoden, IFK:lla on viidestä edellisestä pelistään 3 voittoa (ÅIFK, HIK, SIF) ja kaksi tappiota (Dicken, Atlas). Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen liigassa päättyi Cocks-voittoon maalein 31-36, ja Suomen Cup-välierässä IFK sai reilumman löylytyksen 25-45.

Ottelun vähemmän pelannut Cocks on tuottanut jo 464 maalia (keskiarvo 33,1 maalia per ottelu) Nico Rönnbergin (98 maalia) johdattamana. IFK:n hyökkäyksistä on seurannut yhteensä 444 osumaa, 15 ottelun jälkeen joukkueen keskiarvona 29,6 maalia per matsi. IFK:n paras maalipyssy Niclas Ahlgren taistelee Rönnbergin kanssa alkusarjan parhaan maalintekijän tittelistä, sillä kolme kierrosta ennen loppua Nacke on nakuttanut jo 107 maalia.

Puolustuksessa Cocksin verkko on heilunut toiseksi vähiten liigassa. Vain 330 takaiskua tarkoittaa 23,6 maalin keskiarvoa, ja melko väkevää maalieroa +134. Myös IFK:lla vaihtotase on plussalla, sillä omiin on heilahtanut 443 maalia eli yksi osuma vähemmän kuin toiseen suuntaan.  IFK:n silmiin tiivis ottelutahti tuo jopa pienen urakkajakson, kun melko harvinainen liigaviikko täytti kalenteriviikon kolmella ottelulla. Liigamatsien lisäksi Baltian liigaa ja EHF Cupia pelaavalle Cocksille pari peliä viikossa oli niin hiljainen tahti, että joukkue järjesti viime viikonlopulle kansainvälisen harjoitusturnauksen kolmen eurooppalaisen huippuseuran kanssa.