Käsipallon SM-Liiga
Ke 5.3. Cocks – HIFK klo 19:00 Riihimäen UT
La 8.3. HIFK – Akilles klo 17:00 Helsingin UT
Viikon kahdessa ottelussa IFK kohtaa sarjataulukon molemmat päät. Keskiviikkona IFK matkustaa liigan pohjoisrajalle sarjan ykkösjoukkueen Cocksin vieraaksi. Lauantainen kotipeli on puolestaan sarjajumbo Akillesta vastaan. Kovassa peliruuhkassa urakoiva Cocks on hävinnyt kotimaan sarjassa vain yhden ottelun, kun Siuntio kaatoi kukkopaidat syksyn alkukierroksilla. Baltian Liiga piti Cocksin kiireisenä Valko-Venäjällä saakka viime viikonloppuna, ja kotimaassa riihimäkeläiset pelaavat viikon kuluessa kolme SM-liigamatsia ennen seuraavan viikonlopun Challenge Cup-puolivälierää.
Kauden aiemmat kohtaamiset päättyivät Cocksin selviin voittoihin, kun ensin Riihimäellä eroa oli kahdeksan maalia 34-26 ja juuri ennen joulua Kalliossa Cocks voitti kuudella maalilla lukemmin 27-33. Helmikuun kolmessa pelissään Cocks voitti vieraskentällä Dickenin 19-24 ja Siuntion 26-30, sekä kotikentällä täräytti 18 maalin 38-20 voiton Åbo IFK:sta. IFK:lle helmikuussa kertyi vain yksi voitto, kun kotimatsi Atlasta vastaan toi täydet pisteet 26-23 voitolla. HC West piti pisteet Granissa niukasti yhden maalin erolla 29-28, ja lopulta Dicken kävi häpäisemässä UT:n kotisaldon murskavoitolla 23-34.
Maalinteossa Cocks on onnistunut Teemu Tammisen johdolla yli 60 kertaa useammin kuin IFK. Oman maalin suojelussa eroa on vielä enemmän, sillä Cocksin 455 takaiskua on lähes 100 vähemmän kuin IFK:lla. Akilles on puolestaan tehnyt 40 osumaa IFK:ta vähemmän, mutta omasta häkistä löytyy koko liigan pahin saldo: 18 pelissä 687 päästettyä eli yli 38 omiin joka pelissä. Tästä syystä Akilleksen voittosarake näyttääkin vielä pyöreää nollaa, IFK:n napattua kaksi voittoa porvoolaisista lukemin 50-25 ja 34-36. Porvoon syyskauden ykköspyssy Sergiy Shevchenko siirty Westiin maalisäkkinsä kanssa, mutta myös pelaajavalmentaja Olev Eensalu mahtuu koko liigan Top 3:een 121 osumallaan. Maalipörssin nelossijalla on IFK:n Andre Orel, jolla 18 matsissa 120 tehtyä ja viitoseksi yltää Cocksin Teemu Tamminen 110 maalilla.
Pääsyliput HIFK:n käsipallo-otteluihin
10 eur – Aikuiset
6 eur – Opiskelijat, eläkeläiset, lapset 7-16 v.
45 eur – HIFK-Kausikortti sis. runkosarjan loput 5 kotiottelua
HIFK pelaa kaikki kotiottelunsa Kalliossa, Helsingin Urheilutalolla (Helsinginkatu 25). Paikan päälle Kallioon löydät raitiovaunuilla 1, 1A, 3 (Keskustasta), 2 (Töölöstä), 8 (Metro/Sörnäinen) tai bussilla 51 – pysäkkinä suuntaa antavasti ”Urheilutalo”.
Lämpimästi tervetuloa!
HIFK-kotimatsien jatkot Parnell’sissä!
UT:n alakerran virkistyskeidas, Bar Parnell´s, tarjoaa IFK:n kotimatsipäivinä kausikortilla ja irtolipulla tunnin ajan ennen pelin alkua sekä tunti matsin jälkeen III-oluttuopit 4 euron hintaan, kuumien käsipalloanalyysien parissa!