
Käsipallon SM-Liiga
Cocks – HIFK
Ke 18.1. klo 18:30
Cocks Arena, Riihimäki
Alkusarjan maaliviiva häämöttää ensi viikon lopulla, kun kolmanneksi viimeisessä ottelussaan HIFK matkustaa Riihimäelle tappiottoman Cocksin vieraaksi. Sarjaa kolmella pisteellä johtava Cocks on voittanut 13 ottelua, ja menettänyt vain yhden pisteen tasapelillä Grania vastaan, kun GrIFK tasoitti pelin 16 sekuntia ennen loppusummeria. HIFK:n saaliina 15 pelistä on 6 voittoa ja 8 tappiota, sekä tasapeli Åbo IFK:ta vastaan. 13 pisteellä IFK tavoittelee nelospaikalta ylempää loppusarjaa.
Kauden ensimmäiset kaksi kohtaamista ovat päättyneet Cocksin selkeisiin voittoihin. Lokakuun alussa Riihimäellä Cocks kaatoi nuorella kokoonpanolla pelanneen IFK:n maalein 35-27, ja marraskuussa Kalliossa oltiin aika samalla tasolla Cocksin voittaessa 28-34. Maalinteossa Cocks on liigan tehokkain joukkue 35,1 maalin ottelukohtaisella keskiarvolla – 14 pelissä on siis syntynyt 492 maalia. Matsin enemmän pelannut HIFK on upottanut 411 palloa, 27,4 maalin keskiarvolla per ottelu. Puolustuksessa eroa on kohtuullisemmin, kun Cocks-verkkoon on heitetty keskimäärin 25,6 maalia per ottelu (358 / 14 ott) ja HIFK:lla takaiskuja on 28,3 (424 / 14 ott).
Cocksilla on leveä keihäänkärki hyökkäyksiä viimeistelemässä. Kukkoja johtaa Teemu Tamminen 71 maalilla, ja koko liigan 20 parhaan maalintekijän joukossa on neljä eri Cocks-pelaajaa yli 50 maalilla. IFK:n kuumin kolmikko mahtuu liigan kärkitusinaan, kun Rui Rolo on maalipörssin kakkosena (93 maalia), Vladimir Knopinskii sijalla 7 (72 maalia) ja André Udd sijalla 11 (65 maalia). Jos ylemmän jatkosarjan kohtaamiset odottavat vielä varmistusta, niin ainakin Suomen Cupissa joukkueet tapaavat heti helmikuun alussa perjantai-illan välierässä.
OTTELU ON NÄHTÄVISSÄ SUORANA LÄHETYKSENÄ SOLIDSPORT-SOVELLUKSEN NETTISTRIIMINÄ
SM-Liigan jokainen ottelu lähetetään suorana SolidSport-suoratoistopalvelun kautta. Sivustolta voit ostaa yksittäisiä ottelulähetyksiä hintaan 5,90 eur / ottelu, tai kuukausipassin koko sarjan kaikkiin matseihin hintaan 9,90 eur / kk. Voit myös ostaa koko käsipallokauden kaikki lähetykset kertasummalla 79 eur.
Tekemällä tilauksesi HIFK:n joukkuesivuston kautta tuot taloudellista tukea suoraan omalle joukkueelle! Tue suosikkijoukkuettasi ja nauti SM-Liigan kaikista otteluista koko kauden ajan! Mene osoitteeseen solidsport.com/hifk-handball-men/ ja tilaa katseluoikeus suosikkijoukkueesi kanavalta. Kanavalle pääset painamalla HIFK logoa.