Viikko vieraissa, IFK matkaa Turkuun ja Karjaalle

Käsipallon SM-Liiga
Åbo IFK – HIFK
Ke 19.11. klo 18:30 Samppalinna, Turku

BK-46 – HIFK
La 22.11. klo 15:30 Sisu Areena, Raasepori

Viime viikolla kaksi kotipeliään voittanut IFK lähtee tavoittelemaan samaa saalista nyt vieraskentiltä. Keskiviikkona matkakohteena on Turun Samppalinna ja heti lauantaina suunnataan uudestaan länteen Karjaalle asti. Åbo IFK:n alkusyksy oli hieman synkkä, kun viidestä ensimmäisestä pelistä irtosi vain yksi voitto (Dynamo 36-27). Turkulaisten peli on kuitenkin kehittynyt valmiimmaksi, ja kolmesta edellisestä pelistään Åbolla on kolme pistettä Siuntiolta (29-25 ja 26-26). Keltamustien koko kauden saldo on siis viisi pistettä kahdeksasta ottelusta, kun puolestaan HIFK on tarvinnut yhdeksän ottelua kuuden pisteensä keräämiseen. Åbossa vastustajan verkko on heilunut 206 kertaa eli noin 25,8 maalia p er ottelu. HIFK:n lukemat yhdeksässä pelissä on 221 tehtyä (ka. 24,6 / ott). HIFK on päästänyt 271 takaiskua (ka. 30,1) turkulaisten puolustaessa omaansa hieman paremmin 230 päästetyllä (ka. 28,8 / ott).

BK-46 oli jo lähellä luopua sarjapaikastaan, mutta Suomen menestynein käsipalloseura sai lopulta tolkkua toimintaansa ja BK jatkaa korkeimmalla sarjatasolla. Epävarmuus aiheutti paljon muutoksia kokoonpanoon, mutta vahvalla juniorituotannollaan BK-46 on pärjännyt hyvin uudistuneellakin miehistöllä. Ensimmäisen kierroksen 8 pelistä BK nappasi 8 pistettä ja sijoittuu sarjataulukossa viidenneksi kahdella pisteellä IFK:n edelle. BK ehti jo käydä vierailulla Kalliossa, missä tiiviin kamppailun päätteeksi IFK juhli ensimmäistä voittoaan lukemin 32-28. Neljästä edellisestä pelistään BK-46 on saalistanut kaksi voittoa, karjaalaisten kaadettua vieraissa Siuntion 26-29 ja kotikentällään Riihimäen Dynamon selvästi 37-22.

BK:n otteluissa raitapaitainen hyökkäys on toiminut kokopunaista tehokkaammin. Kahdeksassa pelissä vastustajan verkko on pölissyt 215 kertaa (26,9 / ott) ja omaan päähän on mennyt vain 211 palloa (26,4 / ott). BK-46:n paras maalintekijä Oscar Udd on liigatilastoissa sijalla 15 tehtyään 8 pelissä 35 maalia. Karjaalla on tasainen kärki, sillä myös Mario Karuse sekä nimihirviö Gonzalo Cervera Perez de Vargas ovat ehtineet yli 30 maaliin. Åbon maalitykkinä on kokenut Andreas Nyström, jonka 48 osumaa riittää liigapörssin viidennelle sijalle. Turun kakkospyssy Topias Laine on heittänyt 37 maalia samoin kuin HIFK:n toiseksi tehokkain maalintekijä Jasper Hellberg. IFK:n tilastoja sekä koko liigaa maalinteossa johtaa Nikola Zujic, joka kahdeksassa pelissään on ehtinyt tempaista 56 maalia.