Käsipallon SM-Liiga
HIFK – BK-46 30 – 38 (14-18)
La 30.1. klo 13:00
Helsingin UT
Alkusarjan viimeisenä kamppailuna nähtiin joulukuulta siirtynyt rästiottelu. HIFK ja BK-46 olivat kohdanneet juuri keskiviikkona Cup-välierässä, ja nyt liigamatsissa IFK:lla oli hampaankolossa kahden maalin tappio Karjaalta. Kotikentällään IFK sai pelin hyvin käyntiin, ottaen avausminuuteilla johtoaseman neljän eri pelaajan maaleilla. Vajaan 10 minuutin pelin jälkeen IFK oli päässyt kolmen maalin johtoon 7-4. Stadilaiseen ilmastoon totuttuaan BK sai omaa peliään paremmin käyntiin, ja toisen 10-minuuttisen aikana vieraat kömpivät lähemmäksi ja lopulta tasatilanteeseen. HIFK:lta katosi kuri ja tarkkuus omasta pelistä tilanteessa 12-10, minkä jälkeen vieraat ottivat matsin haltuun BK:n heittäessä kuusi peräkkäistä maalia. Neljän maalin ero pysyi jakson loppuun asti, molempien osuttua vielä pari kertaa BK:n 12-16 spurtin jälkeen.
Toisen puoliajan alussa IFK puolitti eron kahteen maalin kuudessa minuutissa. BK onnistui jälleen parantamaan tahtia eikä päästänyt IFK:ta lähelleen. Kuusi minuuttia myöhemmin vieraiden onnistunut nykäisy kasvatti eron jo kuuteen osumaan tilanteessa 20-26. Kisaväsymys alkoi näkyä molemmissa jengeissä, sillä kummankaan puolustuksesta ei löytynyt samaa tehoa kuin keskiviikkona pelatussa Cup-ottelussa. Maaleja paukutettiin runsaasti kumpaankin maaliin, ja veskarit saivat yhteensä saman määrän torjuntoja mitä edellisessä matsissa jäi vain Klepan tai Heinosen käsiin. Viimeisen kympin alkaessa IFK puski hyökkäyksiin vielä 7 pelaajan voimin, ja saikin tehtyä kolme maalia putkeen. Eroa oli yhä neljä maalia tilanteessa 28-32, kunnes ärsytetty BK otti loppukirin tuplaten eroksi 8 osumaa maalein 30-38.
Alkusarjan 8 tappiota jättivät IFK:n lopulta sarjassa viidennelle sijalle. Neljä voittoa ja yksi tasapeli toivat yhteensä 9 pistettä, millä HIFK sijoittui yhden pisteen erolla GrIFK:n edelle. Alemmassa loppusarjassa pelataan kolminkertainen IFK-turnaus kaikkien kolmen IFK-seuran kesken. Kaksi parasta pääsee jatkamaan kautta puolivälierissä ylemmän loppusarjan kolmosta ja nelosta vastaan.
Maalintekijät
HIFK 30
#47 Kristo Voika 8
#92 Niclas Ahlgren 7
#24 Oscar Udd 4
#10 Kristian Jansson 3
#22 Vladimir Knopinskii 3
#18 Samuel Alexandersson 2
#6 Viktor Grönmark 1
#13 Erkka Näntö 1
#28 Jasse Kettunen 1
BK-46 38
#20 Nico Rönnberg 8
#10 Jac Karlsson 7
#24 Oliver Nordlund 5
#8 Kenneth Dahlberg 4
#5 Robin Sjöman 3
#22 Sebastian Säkkinen 3
#25 Albert Lindholm 3
#96 Stefan Trpchevski 2
#15 Linus Lindberg 1
#17 Nicholas Mavrostomos 1
#21 Linus Sjöman 1
PUNAINEN TALVI ON TÄÄLLÄ
Hanki komeat varusteet kylmyyttä vastaan, HIFK Käsipallon talviasusteet ovat nyt myynnissä kotimatsien lippukassalla.
Valitut HIFK-käsipallon kannattajatuotteet ovat myynnissä myös HIFK Shop-myymälässä Helsingin Jäähallilla, sekä verkkokaupassa shop.hifk.fi/tuote-osasto/kasipallo/
One size-tupsupipo 25 eur
Vaakuna-kaulahuivi 20 eur
HIFK-putkihuivi 10 eur