BK-46 katkaisi IFK:n kauden suoraan 3 ottelussa

Käsipallon SM-Liiga
3. puolivälierä
BK-46 – HIFK 25-19 (13-10)
Ma 21.4. klo 16:00
Sisu Areena, Raasepori

Pääsiäismaanantaina IFK sai matkustaa Karjaalle lähestulkoon lankkua pitkin BK:n johtaessa sarjaa voitoin 2-0. Miellyttävä bussimatka viritti IFK:n hyvään pelifiilikseen, ja ensi minuuteilla kaikki onnistui vieraiden kannalta. Sergei Glinca kävi nakuttelemassa maaleja, ja omassa päässä puolustus sai useamman kerran BK:n irti pallosta ilman tulosta. Mutta aivan liian nopeasti aurinko alkoi paistaa myös BK:n puolelle, ja isäntien O-P Korpimäki kävi täräyttämässä kaksi peräkkäistä maalia. Raitapaidat pääsivät seuraavaksi johtoon kolmannella peräkkäisellä maalillaan ennen Glincan tasoitusta 3-3:en. IFK sai ottelun ensimmäisen rangaistuksen, ja saman tilanteen rankkarista BK-46 siirtyi johtoon. Loput alivoimasta pelattiin maalittomasti kunnes Korpimäki taas kasvatti karjaalaisten johtoa. BK-puolustus alkoi löytää aseita IFK:n kuvioihin, ja alun hyvän vauhdin jälkeen verkko heilui aivan liian harvakseen. IFK jäi kolmen maalin takamatkalle tilanteessa 7-4 kun pelikello näytti 14 minuuttia, mutta Glincan heittokädellä ero pieneni yhteen kun jaksoa oli jäljellä reilut pari minuuttia. Myös Olli-Pekka Korpimäki halusi osallistua puoliajan parhaan maalintekijän kisaan, ja vei viime minuuttien maaleillaan BK:n jälleen kolmen maalin taukojohtoon 13-10.

Ensimmäisen jakson loppuhetkillä BK-46 eristi Glincan miesvartioinnilla pois maalinteosta, ja IFK-hyökkäys jäi jälleen yskimään etsiessään muita ratkaisuja. Nollaputki kesti toisen jakson kuudennelle minuutille asti, ja kannoilla käynyt IFK oli romahtanut jo seitsemän maalin päähän tilanteessa 17-10. Turvallisessa johtoasemassa BK-46 piti matsin käsissään, ja rauhallisella pelillä ei päästänyt IFK:ta uhkaamaan. Hitaampi tempo pakotti IFK:nkin asemahyökkäyksiin organisoitua puolustusta vastaan, eikä loppukiristä tullut juuri mitään. Myös toisen jakson maalit päättyivät BK:n hyväksi lukemin 12-9, joten ottelun lopputuloksena nähtiin kolmas voitto karjaalaisille maalein 25-19.

BK-46 jatkaa siis välieriin hakemaan lisää täytettä SM-Liigan suurimpaan palkintokaappiin, ja IFK:n kausi katkesi taas kerran ennen tavoitteeksi asetettuja mitalipelejä. IFK esitti kuitenkin tänä vuonna kiinnostavia otteita, ja käväisi jopa sarjajohdossa ensimmäisen kolmanneksen lopulla. Valitettavasti IFK ei pystynyt merkittävästi nostamaan tasoaan talven aikana, ja välillä omankin tason saavuttaminen ei onnistunut kuten alkukauden peleissä. Yksittäisissä otteluissa IFK tarjosi kunnon vastusta kärkiseuroille, mutta liian vaihtelevat otteet jättivät stadilaiset keskiryhmään. Tasonvaihtelua nähtiin myös pelien sisällä, ja vaikka BK:ta vastaan tuli joka matsissa hyviä jaksoja niin IFK ei yltänyt voittoon yhdessäkään taistossa. Paras taistelu nähtiin kotikentällä 25-26 trillerissä, mutta BK:lle menetetyn neljännen sijan ansiosta UT:lle päästiin pelaamaan vain yhden kerran pudotuspeleissä.

Kauden positiivisiin asioihin kuului uusien nuorien löytyminen mukaan IFK:n pelaajistoon. BK-sarjassa maalintekijän uransa SM-Liigassa pääsi aloittamaan Eino Jokio, joka on pelannut IFK-junioreissa läpi eri vuosiluokkien. Joukkueen peli-ilme otti merkittävän askeleen eteenpäin aikaisemmista vuosista, ja ensimmäisten jatkosopimusten nimistä voi päätellä että suunta on tarkoitus pitää samana jatkuvuuden turvin. Toivomme että myös IFK-kannattajat jatkavat seuran tukena tulevina vuosina, suuri kiitos ja näkemiin kaikille otteluissa käyneille.