BK-46 voitti Cup-välierän

BK3129

Suomen Cup, välierä
BK-46 – HIFK  31 – 29 (13-12)
Ke 27.1. klo 19:00
Karjaan Palloiluhalli

Miesten Suomen Cupissa BK-46 ja HIFK pelasivat ensimmäisen välierän Karjaalla. Toisessa parissa kohtaavat Dicken ja Cocks, ja toinen semifinaali pelataan seuraavan viikon keskiviikkona. Kolmannessa peräkkäisessä vieraspelissään HIFK aloitti pelin taas hyvällä otteella, ja Kristo Voikan avausmaalin jälkeen IFK pysytteli johdossa ensimmäiset 23 minuuttia. Avausvartilla Niclas Ahlgren viimeisteli jopa viisi maalia johdattaen IFK:n suurimmillaan 4-8 johtoon ennen BK:n aikalisää. Andreas Rönnbergin antamat ohjeet upposivat hyvin, sillä 10 minuutin kuluttua kotijoukkue oli kiivennyt 12-10 johtoon. Maalinteon lisäksi kentällä kilpailtiin myös maalien estämisessä, sillä kummankin päädyn maalin vahtijat pelasivat hyvän ottelun. Jo avausjaksolla IFK:n Bogdan Klepa ja BK:n Mikael Heinonen keräsivät runsaasti torjuntoja, ja jakson lopulla nähtiin yli viiden minuutin pätkä kun kaksikko pysäytti kaikki maalintekoyritykset. Puoliajan viimeisellä minuutilla IFK onnistui heittämään kaksi peräkkäistä maalia ja tasoitti ottelun, kunnes BK:n Linus Lindberg osui vielä kerran pari sekuntia ennen summeria ja vei BK:n koppiin 13-12 johdossa.

HIFK sai hyvän vauhdin myös toiselle jaksolle. Reilussa 10 minuutissa yhden maalin takaa-ajo oli kääntynyt kolmen maalin johdoksi IFK:lle, kun Klepa jatkoi hyviä torjuntoja karjaalaisten yrityksistä. Pelissä viisi maalia heittänyt Kristo Voika vei IFK:n 17-20 johtoon, mutta BK kiipesi vain maalin päähän viimeisen vartin käynnistyessä. IFK sinnitteli johdossa vielä 48 minuuttiin asti, kunnes isäntien kolme peräkkäistä maalia viimeisen kympin alkaessa käänsi tilanteen. Loppuhetkillä IFK roikkui 2-3 maalia BK:n perässä pitäen kiinni toivosta vielä loppuun asti. Viimeisellä minuutilla IFK heitti kaksi peräkkäistä maalia ja nousi yhden maalin päähän tilanteessa 30-29 kun kellossa oli jäljellä vain 24 sekuntia. Loppuottelu kuitenkin pyyhittiin IFK:n kalenterista, kun BK-46 onnistui ratkaisemaan matsin 31-29 voittomaalilla 4 sekuntia ennen loppua. Cup-kaavion arvonnassa finaaliottelun kotietu odotti BK:ta, joka saa vastustajan toisesta välierästä Dicken-Cocks ensi keskiviikkona 3.2.

Maalintekijät
BK-46
#20 Nico Rönnnberg  10
#25 Albert Lindholm  5
#5   Robin Sjöman  4
#17 Nicholas Mavrostomos  3
#22 Sebastian Säkkinen  3
#8   Kenneth Dahlberg  2
#10 Jac Karlsson  1
#14 Jonathan Ekman  1
#15 Linus Lindberg  1
#24 Oliver Nordlund  1

HIFK
#92 Niclas Ahlgren  9
#24 Oscar Udd  6
#47 Kristo Voika  5
#18 Samuel Alexandersson  3
#10 Kristian Jansson  2
#22 Vladimir Knopinskii  2
#13 Erkka Näntö  1
#31 Gheorghe Safronii  1

SEURAAVA KOTIOTTELU
HIFK – BK-46
La 30.1. klo 13:00
Helsingin UT