Cocks vei pisteet aaltoilevasta avausottelusta

Käsipallon SM-Liiga
HIFK – Cocks 31-33 (16-13)
La 19.9. klo 16:00
Helsingin UT

IFK aloitti lyhyen lepovuoron jälkeen SM-liigan kotikentällään Cocksia vastaan. Cocks oli saanut lämmöt päälle jo edeltävänä viikonloppuna jännittävässä kärkikamppailussa BK-46:n vieraana, kun Cocksin vierasvoitto varmistui vasta loppuminuuteilla. Lauantaina Kalliossa kapteeni Kristian Jansson heitti IFK:n kauden avausmaalin heti ensimmäisestä hyökkäyksestä, ja maaleja nähtiinkin aika runsaasti ensi minuuteilla. Cocks oli ottanut johtoaseman takaisin jo neljän minuutin kohdalla Srdan Mijatovicin 2-3 maalilla. Vieraiden peli rullasi paremmalla vauhdilla, ja ensimmäisellä vartilla Cocks kukkoili viiden maalin johtoon 5-10. Vaikean alun jälkeen IFK otti aikalisän, ja matsin suunta vaihtui täysin Niclas Ahlgrenin kolmella peräkkäisellä osumalla.

Viiden maalin takaa-ajosta IFK rynnisti kuuden maalin johtoon, voittaen vajaan 20-minuuttisen aikana maalit 14-3. Toisen puoliajan puolella IFK:n puolustus toimi tiiviisti yhteen, ja Klepan torjuntojen jälkeen vastaiskut tuottivat tehokkasti maaleja. IFK kasvatti johtonsa suurimmillaan 7 maaliin (22-15) 37 minuutin kohdalla, mutta välimatka pysyi vain muutaman minuutin. Teemu Tamminen nosti Cocksin viiden maalin päähän 43. minuutilla, ja IFK alkoi olla ahtaalla. Komeasti taistellut Viktor Grönmark piti IFK:n edellä yhteensä kolmella maalillaan, ja viimeisen 10-minuuttisen alkaessa IFK oli edelleen 28-25 johdossa. Teemu Tamminen jatkoi Cocks-pulkan vetämistä 12 maalin annoksella, ja vieraat pääsivät tasoihin 29-29 kuusi minuuttia ennen loppua. Tasainen lopputaistelu tarjosi voiton mahdollisuutta molemmille, pelin pysyessä tasan reiluun 58 minuuttiin asti. Riihimäkeläiset ottivat kukonaskeleen voittoa kohti Roni Syrjälän 31-32 osumalla ajassa 58:34. Hieman hätäisiin hyökkäyksiin ajautunut IFK ei päässyt kuittaamaan, vaan Cocks onnistui pistämään matsin pakettiin 30 sekuntia ennen loppua. Tilanteessa 31-33 IFK:n kiire kääntyi jo kiukun puolelle, kun Cocks-puolustuksen taktisesta pallon piilottelusta tuomittiin IFK:lle värisuora parilla ulosajolla, sekä punaisella ja siniselläkin kortilla.

Katkeran lopun jälkeen avausmatsin otteita sentään arvostettiin molemmissa leireissä. Erityisesti Cocks-valmentaja Boris Dvorsek lähetti rehdisti onnittelut hyvästä ottelusta ja tiukasta vastuksesta. Myös IFK-valmentaja Jaakko Horelli oli tyytyväinen pelaajien taisteluun, vaikka pelin lopputulos jäi harmittamaan. ”Hyvä peli vedettiin tänään, vaikka ei riittänyt aivan loppuun asti. Olen tyytyväinen asenteeseen ja peli-ilmeeseen, mutta se ei tänään tuonut voittoa vaan parempi joukkue vei pisteet lopun taktisilla muutoksilla.”, tunnustaa IFK:n käskijä ottelun loputtua. ”Olen onnellinen että voitimme lopulta tämän omituisen pelin. Pääsimme 10-5 johtoon, ja jostain syystä lopetimme pelaamisen. Puolustuksemme oli pitkään ongelmissa IFK:n kanssa, mutta vaihdettuamme 5-1 puolustukseen aloimme saada eroa kiinni. Onneksi joukkueestamme löytyi paljon asennetta ja riittävästi kokemusta, ja lopulta voitimme kovan taistelun. Onnitteluni IFK:lle hyvästä ottelusta ja kovasta vastuksesta”, kommentoi uusi Cocks-luotsi Boris Dvorsek.

Maalintekijät
HIFK 31
#47 Kristo Voika 8
#24 Oscar Udd 7
#92 Niclas Ahlgren 6
#10 Kristian Jansson 4
#6 Viktor Grönmark 3
#18 Samuel Alexandersson 1
#31 Gheorghe Safronii 1
#66 Mika Sivén 1

Cocks 33
#15 Teemu Tamminen 12
#8 Dorde Dekic 5
#23 Vitalie Nenita 5
#19 Roni Syrjälä 4
#71 Evgeny Semenov 4
#11 Srdan Mijatovic 3