Cup-pokaali jäi Riihimäelle

Miesten Suomen Cup
Loppuottelu
Cocks – HIFK  30 – 20 (13-9)
La 1.12. klo 16:00 Riihimäen UT

Suomen Cup huipentui lauantaina Riihimäellä pelattuun loppuotteluun. HIFK oli lunastanut paikkansa finaalissa kaatamalla tieltään HC HIK:n (41-23), BK-46:n (28-31) ja SIF:n (38-34). Viime kauden finaalijoukkueena Cocks sai paikan suoraan puolivälierissä, ja pääsi finaaliin vain kahdella voitolla ÅIFK:n (39-23) ja Dickenin (23-30) kustannuksella. 9-kertainen Cup-voittaja Cocks tavoitteli jo tämän vuosikymmenen 7. Cup-mestaruuttaan, HIFK:n historiasta löytyi 4 Cup-kultaa edelliseltä vuosituhannelta. Ottelussa nähtiin tunnusteleva alku, ja matsin ensimmäinen maali merkittiin IFK:lle vasta viidennen minuutin loppupuolella. Cocks-tasoituksen jälkeen IFK pääsi uudestaan johtoon alivoimaisenakin Antti Koskelan joutuessa aikaiselle kakkoselle. Ottelu pysyi tasaisena 20 minuuttiin asti (8-7) mutta jakson loppuhetkillä reilusti kovia matseja kokenut Cocks jaksoi pitää parempaa vauhtia. IFK:n tahti alkoi väsyä, ja isännät pääsivät lopussa 4 maalin johtoon Teemu Tammisen viimeistellessä taukolukemat 13-9.

Kohtuullinen avausjakso kääntyi heti synkemmäksi toisen jakson alussa. Jo ensimmäisellä minuutilla Cocks osui kahdesti, ja ensimmäinen 3 minuutin aikana neljä kertaa. Hetkessä ero tuplaantui 8 maaliin, ja takaa-ajo vieraskentällä näytti melko haastavalta. Ardo Puna ja Nikita Dolganov johdattivat IFK:n taistelua, mutta eroa ei saatu alle viiteen maaliin. Ajassa 52 minuuttia Cocksin johto oli 23-18, mutta jälleen loppuminuuteilla kukkopaidat pitivät kovempaa vauhtia ja tuplasivat voittomarginaalin lopulta pyöreään kymmeneen maaliin Kyrylenkon heittäessä mestaruusmaalin 30-20 ajassa 59:59. Näin Cocks pääsi juhlimaan viidettä peräkkäistä Cup-mestaruuttaan, joka oli jo 10. kulta riihimäkeläisille. IFK jäi jälleen hopealle Cocks-juhlien katsojaksi, aivan kuten kaudella 2015-16 Vantaan Energia-areenalla.

Maalintekijät
COCKS  30
Nico Rönnberg 8
Teemu Tamminen 8
Oleksander Kyrylenko 4
André Udd 3
Bojan Zupanjac 2
Yury Lukyanchuk 1
Roni Syrjälä 1
Andrei Novoselov 1
Vitalie Nenita 1
Davor Basaric 1

HIFK 20
Ardo Puna 6
Nikita Dolganov 5
Vladimir Zhitnikov 4
Vladimir Knopinskii 2
Olli Tamminen 2
Johannes Bargum 1