Dickenille sarjan avausvoitto

20210306_184146

1.puolivälierä
Dicken – HIFK   36-14 (18-4)
Ma 22.3. klo 19:15
Pirkkolan palloiluhalli

Stadilaisten keskinäinen pari pääsi vauhtiin päivää aikaisemmin kuin toinen ottelusarja SIF – GrIFK. Pirkkolassa IFK aloitti ottelun rohkealla taktiikalla 7 hyökkääjän voimin, mutta Dicken-puolustuksen estäessä maalipaikat saivat isännät heittää pallon tyhjään verkkoon jo alkuhetkillä. Kun kuudessa minuutissa Dickenille oli tarjottu jo 5-1 etumatka, siirtyi IFK suosiolla tasavoimin pelaamiseen. Kova puolustusmuuri pakotti IFK:n yrittämään ratkaisuja kauempaa, ja ensimmäisellä 10-minuuttisella vain Oscar Udd onnistui ohittamaan Tuomas Laitisen. IFK-maalilla Bogdan Klepa keräsi torjuntoja samaan tahtiin kuin Laitinen, mutta Dickenin hyökkäyksissä ohiheittoja ja muita virheitä tuli paljon vähemmän ja vartin kohdalla ero oli kasvanut jo 7 maaliin tilanteessa 9-2. Ilman joukkueen maalipörssin voittanutta Kristo Voikaa otteluun joutunut IFK oli ongelmissa erityisesti hyökkäyskuvioidensa kanssa. Ekat 20 minuuttia tuottivat IFK:lle vain 3 maalia, ja Dicken nosti välimatkan 10 maaliin 14-4 jo 24 minuutissa. Normaalisti viivassa pelannut Viktor Grönmark siirtyi takamiehen paikalle, mutta parin ohiheiton jälkeen peli päättyi loukkaantumiseen puolustustilanteessa. IFK:n hyökkäys ei saanut yhtään tilannetta aikaan, ja Dicken ratkaisi matsin voiton jo ensimmäisellä puoliajalla lukemin 18-4. 

Toisen jakson alkaessa IFK vaihtoi maalipuiden väliin Kalle Alanderin. Tauon jälkeen osa IFK-pelaajista oli löytänyt lisää tahtoa kunnolliseen viimeistelyyn, ja vieraat tuplasivat maalisaldonsa nopeasti lähinnä onnistuneiden yksilöratkaisujen jälkeen. Dicken keräsi palkkeja varaukseen, ja pelasi toisen jakson hitaammalla tempolla. Vauhti ei vaikuttanut tarkkuuteen, vaan Drumsö IK pisti jokaisen hyökkäyksensä maaliverkkoon asti. IFK:n maalinteko-ongelmat kärjistyivät erityisesti 7m-heitoista, kun kolme eri pelaajaa epäonnistuivat peräkkäisissä rankkariyrityksissään. Dickenillä peli sujui kaikilla paikoilla ja peräti 13 eri pelaajaa osallistui maalintekoon. Pelitilanteet laskien HIFK sai tilastoihin lopulta 4 maalintekijää, joista vain Oscar Udd ja Niclas Ahlgren päihittivät viimeistelyssä Dicken-maalivahti Tuomas Laitisen. Maalinteko-kilpailun lisäksi Laitisen pärjäsi varsinaisessa päivätyössäänkin vallan hyvin, sillä ottelusta merkittiin Laitiselle lopulta 26 torjuntaa, mikä 14 päästetyllä tarkoittaa törkeää 65 % torjuntavarmuutta. 

Koko avausjakson aikana HIFK ei päässyt yrittämään maaleja haluamistaan paikoista. Syöttökuvioihin tuli ylimääräisiä mutkia, ja kaukoheitot lähtivät epätoivoisina muurin yli kauas ohi maalista. Neljä tehtyä maalia puolessa tunnissa oli koko kauden heikoin suoritus, ja tämä tuli vielä ylimääräisen hyökkääjän turvin. Tyhjä häkki tarjosi Dickenille jo ensimmäisellä jaksolla viisi ilmaista osumaa, ja ottelu lipesi pahasti käsistä ilman että vastustaja edes joutui käymään hyökkäyspuoliskollaan. Toisella jaksolla Dicken sai maaotteluissa rehkineille runkopelaajilleen arvokasta lepoa, mutta IFK:lla tärkeimpiä pelaajia piti rasittaa 50 minuutin edestä kavennuksia toivoen. Tokalla puoliajalla IFK pienensi avausjakson selkäsaunaa muutaman maalin pienemmäksi, mutta matsin voittajaa ei tarvinnut jännittää enää avausvartin jälkeen. Ottelusarjassa lasketaan vain voitot eikä maalinumeroilla ole merkitystä seuraavassa ottelussa, mutta ero pelin tasossa oli niin musertava että IFK:n täytyy tulla torstain kotimatsiin 100% paremmalla joukkueella. 

Maalintekijät
Dicken  36
#2 Benny Broman  7
#23 Felix Nilsson  5
#31 Max Granlund  4
#55 Tadas Stankevicius  4
#17 Ian Martin  3
#18 Jukka Kamula  3
#25 Joacim Broman  2
#27 Oscar Monnberg  2
#60 Tuomas Laitinen  2
#8 Niklas Kaitamo  1
#9 Filip Söderlund  1
#15 Johan Gripenberg  1
#28 Anton Remy  1

HIFK  14
#92 Niclas Ahlgren  5
#24 Oscar Udd  4
#6 Viktor Grönmark  2
#17 Jonathan Juslin  2
#10 Kristian Jansson  1

LähiTapiola-tähtipelaajat
3 tähteä  Tuomas Laitinen, Dicken
2 tähteä  Benny Broman, Dicken
1 tähti   Max Granlund, Dicken

Kauden jatkuminen ratkaistaan toisessa kohtaamisessa Helsingin Urheilutalolla torstaina 25.3. klo 19:00. Ovet pidetään edelleen lukittuina, mutta ottelun näet suorana lähetyksenä selostuksella SolidSportin kautta solidsport.com/HIFK-handball

2. puolivälierä
HIFK – Dicken
To 25.3. klo 19:00
Helsingin Urheilutalo