
Käsipallon SM-Liiga
Cocks – HIFK 35 – 29 (21-12)
Ke 18.1. klo 18:30
Cocks Arena, Riihimäki
Keskiviikkona IFK:lla oli vuorossa jälleen liigan pohjoisin paikkakunta, missä Riihimäen Cocks otti nimikkoareenallaan IFK:n vastaan toista kertaa tällä kaudella. Ensimmäisellä sarjakierroksella IFK:n vierailu osui keskelle flunssa-aaltoa, ja IFK:n kokoonpanoon lyötiin kerralla kaikki lupaavat omat nuoret niin sanottuun tulikasteeseen. Nuoriso suoriutui varsin kunnialla ensimmäisestä ottelusta, sillä 35-27 tappio ei ollut IFK:n ensimmäinen häviö Riihimäellä. Kalliossa peli kulki ensimmäisellä jaksolla tasaisemmin, mutta Cocks ei päästänyt IFK:ta uhkaamaan voittaen lähes samoilla maaleilla 28-34
Tällä kertaa Riihimäellä odotti hyvin latautunut Cocks, joka aloitti matsin tiukalla tahdilla. IFK onnistui maalinteossa kahdesti ensimmäisen kolmen minuutin aikana, mutta loput avauskympistä maaliverkko heilui vain Cocks-heitoista. Cocksin maalivahti Dmitrii Kholmov pysäytti tehokkaasti IFK:n yritykset, ja Cocks rankaisi helposti vastahyökkäyksistään. 10 minuutin kohdalla kotijengi oli tylysti 10-2 johdossa, ja Cocks otti määräävästi kiinni matsin voitosta. Alkutyrmäyksen jälkeen HIFK nousi jaloilleen ja pysytteli seuraavat 20 min Cocksin rytmissä maalein 11-10.
Toisella jaksolla peli kulki rennommalla otteella. Enemmän tilaa saanut HIFK pystyi tekemään maaleja eri paikoilta 10 pelaajan voimin, mutta koko penkkiään kentällä käyttänyt Cocks sai lopulta 12 maalintekijää myös maalivahti Kholmovin päästyä mukaan tilastoihin. Tokan puoliajan tulos merkittiin IFK:lle maalein 14-17, mutta voitto ratkesi jo ottelun avausminuuteilla. Cocksin löysättyä kravattiaan 10 minuutin jälkeen loput 50 min pelistä vedettiin tasaisemmin – voitostaan varma kukkolauma lähinnä vastasi IFK:n maaleihin lukemin 25-27. Joukkueet kohtaavat uudestaan parin viikon kuluttua Suomen Cupin välierässä Karjaalla, ja pitkästä aikaa HIFK on aikeissa osallistua ylempään loppusarjaan missä keskinäisiä matseja tulee vielä pari lisää.
Maalintekijät
Cocks 35
Teemu Tamminen 6
Davor Basaric 6
Pavel Duda 5
Nuno Santos 4
Luka Brkljacic 4
Teimuraz Orjonikidze 3
Edson Imare 2
Dmitrii Kholmov 1, 15 torj.
Yury Lukyanchuk 1
Vitalie Nenita 1
Julius Kemppainen 1
Oreste Vescovo 1
Nicolas Gauthier 7 torj.
HIFK 29
Vladimir Knopinskii 9
Rui Rolo 4
Evgeny Semenov 4
Nicolas Reenpää 3
Viktor Grönmark 2
Aliaksandr Tsitou 2
Jakob Meinander 2
Joel Hagström 1
Oscar Udd 1
Vili Leppänen 1
Bogdan Klepa 15 torj.
Kalle Alander 3 torj.
Tähtipelaajat
3 tähteä Davor Basaric, Cocks
2 tähteä Vladimir Knopinskii, HIFK
1 tähti Dmitrii Kholmov, Cocks
SEURAAVA KOTIOTTELU
HIFK – Åbo IFK
La 21.1. klo 17:00
Helsingin Urheilutalo