
Käsipallon SM-Liiga
Alempi loppusarja
HIFK – Åbo IFK 33 – 29 (19-17)
Ti 22.3. klo 19:30
Helsingin Urheilutalo
HIFK isännöi viimeisessä kotipelissään toveriseuraa Turusta. Kumpikin joukkue sai ottaa matsin peliharjoituksena, sillä molempien lopullinen sijoitus oli varmistunut jo ennen peliä. Varsinkin HIFK oli pelituntuman tarpeessa, joukkueen harjoiteltua viime aikoina vain yksittäin koronatoimenpiteenä. Åbolla peli lähti paremmin käyntiin, ja vieraat olivat parin maalin etumatkalla kahdeksannelle minuutille asti tilanteessa 4-6. HIFK nousi hetkeksi johtoon kolmella peräkkäisellä maalilla, mutta paremmalla teholla viimeistellyt Åbo vei peliä vielä seuraavat 10 minuuttia. HIFK:n Dejan Karan otti kentän haltuun 20 minuutin kohdalla, pussittaen jo ensimmäisellä jaksolla 8 maalia. Tilanteessa 12-12 Åbon Valter Georgs tuomittiin jäähylle, ja pakettiin kuuluneen 7m-heiton kanssa HIFK pääsi ylivoimalla 14-12 johtoon. Melko runsasmaalinen avausjakso päättyi lopulta HIFK:n kahden maalin voittoon, kun Joel Hagström ehti osua vielä 3 sekuntia ennen summeria.
Tauon jälkeen HIFK sai terävämmän alun viimeistellen toisen jakson kolme ensimmäistä maalia. Ero pysyi viidessä maalissa 40 minuuttiin saakka, kunnes HIFK-aikalisän jälkeen Röda upotti taas kolme maalia putkeen ja ero kasvoi 7 maaliin tilanteessa 29-22. Viimeisellä vartilla Åbon pirteämmät vaihtomiehet toivat pelin taas tiukaksi, kun välimatka lyhentyi pahimmillaan kahteen maaliin 31-29. HIFK sai kuitenkin puolustuksen tiiviiksi, ja Kalle Alander antautui vain yhden kerran viimeisen 6 minuutin aikana. Parilla lisämaalilla HIFK lopetti ottelun kotivoittoon 33-29, ja molemmat jengit jäävät seuraamaan ylemmän loppusarjan tapahtumia ja tulevaa vastustajaa puolivälieriin.
Tiistain matsissa erityispiirteenä oli pelaajien juhlamaalit. Merkkipaaluja pistettiin nurin ISOLLA urakalla, sillä jopa kuusi eri pelaajaa siirtyi uudelle sataselle. Ensimmäisen satasen saivat täyteen Åbon Aleksandar Trenchevski ja Eero Laine, 200 maaliin pääsi HIFK:n Viktor Gruzinskii ja 300 maalin tolpan ohitti HIFK:n Antti Koskela. Isoimmat lukemat kirjattiin vieraiden penkille, kun matsin kuluessa Peik Sjöblom heitti uran 500. liigamaalinsa sekä Åbo-kapteeni Andreas Nyström pääsi jo 1.700 maaliin asti.
Maalintekijät
HIFK 33
#23 Dejan Karan 12
#22 Vladimir Knopinskii 8
#6 Antti Koskela 4
#10 Joel Hagström 2
#24 Oscar Udd 2
#55 Aliaksandr Tsitou 2
#14 Nicolas Reenpää 1
#27 Viktor Gruzinskii 1
#71 Evgeny Semenov 1
ÅIFK 29
#91 Andreas Nyström 5
#28 Eero Laine 5
#22 Valter Georgs 4
#23 Peik Sjöblom 3
#6 Elias Nyman 2
#14 Aleksandar Trenchevski 2
#15 Isak Lehvonen 2
#20 Niklas Manderoos 2
#7 Wilhelm Hammarberg 1
#11 Robin Mattsson 1
#18 Valto Kuusisto 1
#27 Rasmus Norström 1
Tähtipelaajat
3 tähteä Dejan Karan, HIFK
2 tähteä Vladimir Knopinskii, HIFK
1 tähti Eero Laine, ÅIFK