HIFK pisteille viime hetken tasoituksella

Miesten SM-Liiga
HIFK – Cocks 38-38 (13-18)
La 19.1. klo 16:00
Helsingin UT

Cup-välierässä jatkoajalle saakka vääntäneet HIFK ja Cocks kohtasivat jälleen Kalliossa. Vuoden 2013 ensimmäisissä liigamatseissaan IFK kävi kaatamassa Atlaksen, ja Cocks voitti kotonaan Siuntion. Alkuminuuteilla Cocks antoi rankan oppitunnin maalipaikkojen hyödyntämisestä, kun IFK:n avausmaalin jälkeen vieraat tuulettivat kuusi kertaa peräkkäin. Jokainen pallonmenetys hyökkäyspäässä johti Cocksin nopeaan vastaiskuun, ja toiseen päähän singahtanut Teemu Tamminen upotti jo ensimmäisellä jaksolla yhdeksän maalia. Ero kävi suurimmillaan 8 maalissa, kun pelikello näytti 22 minuuttia ja edellisen ottelun jännitys tuntui kadonneen tilanteessa 9-17. Spurtit toiseen päähän vaikuttivat Tammisen tehoihin puolustuksessa, ja jakson lopulla Tamminen istui kaksi peräkkäistä kakkosta puolustuspään rikkeistä. Ylivoimalla IFK pääsi ylös pahimmasta kuopasta, ja neljällä maalilla kavensi taukotilanteen vain viiden eroon 13-18.

Heti toisen jakson alkuun Cocks täräytti taas lisää kaasua, nyt Gheorhe Safroniin vastatessa vieraiden osumista. IFK kuitenkin heräsi nopeasti mukaan peliin, ja voitti toisen jakson avauskympin maalein 9-5. Vahvasti maalinteossa onnistunut IFK käväisi jo Cocksin kannoilla tilanteessa 22-23, kunnes vauhti pysähtyi Sergei Glincan keveään jäähytuomioon. Alivoimalla IFK jäi ilman maaleja, kun taas Cocks otti matsin haltuun viidellä peräkkäisellä maalilla repien tilanteeksi jälleen 22-28. Kotijoukkue ei vieläkään antanut periksi, vaan aloitti kirin Ville Ilmosen torjuntojen ansiosta. Viidessä minuutissa IFK teki viisi maalia putkeen, pienentäen eron jälleen yhteen maaliin tilanteessa 29-30. Ensimmäisen kerran IFK pääsi tasoihin tilanteessa 31-31, kun matsia oli pelattu 52 minuuttia. Teemu Tammisen ja Antti Rogenbaumin osumat veivät vieraat taas kerran kahden maalin etumatkalle, joka pysyi viimeiselle peliminuutille saakka. Sergei Glinca aloitti viimeiset 60 sekuntia 37-38 kavennuksella, ja Cocksin pallonmenetyksen jälkeen pitkä pystysyöttö Glincalle sinetöi tämänkin kohtaamisen tasapeliksi kun Glinca täräytti pelin tasoihin kaksi sekuntia ennen loppusummeria.

Ottelun maaligrafiikka, peliminuutit ja -tilanne:
HIFKCocksmaalit (640x612)