Käsipallon SM-Liiga
PLAY OFF 2013
2. puolivälierä
HIFK – HC West 28-25 (17-10)
Ke 10.4. klo 20:00
Helsingin UT
Tiistai-iltana tappion Kauniaisissa kokenut HIFK jatkoi toiseen pelin samalla taistelu-ilmeellä kuin sarjan avauspelissä. Westin aloitus oli kuitenkin vahvempi, kun vieraat pääsivät suoraan 0-3 johtoon heti ensimmäisen kolmen minuutin aikana. Toiset kolme minuuttia lisää niin IFK oli tullut tasoihin 3-3 ja yhdeksännen peliminuutin päättyessä punapaidat olivat jo 5-3 kotijohdossa. Ottelun vaihtelevuudesta kertoo jotain se, että puolestaan seuraavan 3-minuuttisen jälkeen taulussa oli Westin johtolukemat 5-6. Nyt maaleja tehtiin ensimmäistä kertaa tasatahtiin, ja pelin viimeinen tasatilanne nähtiin 16 minuutin kohdalla tilanteessa 8-8. IFK:n maalissa Freddy Wickström sai lukituksen Westin heittoihin, nollaten vieraiden yritykset 8 minuuttia putkeen.
Saman jakson aikana IFK kävi pussittamassa kuusi maalia päättäväisillä ratkaisuilla, ja 7-8 takaa-ajo kääntyi hienoon 13-8 kotijohtoon. Westin monipuolinen hyökkääjä Sami Silfver otti 20 minuutin kohdalla suoran punaisen harkitsemattomalla rikkeellä selästä Serghei Glincan heittäessä, ja granilaisten hyökkäyspeli jäätyi liian yksipuoliseksi. Lisää huolta Westin hyökkäykseen toi pelitilanteessa tapahtunut loukkaantuminen, jossa Joona Raerinne ja Andre Orel kolhivat päänsä yhteen ja molemmat joutuivat jättämään kentän verta vuotavina. Orel palasi peliin 20 minuutin lääkintätauon jälkeen, mutta Raerinteen haavoja ei nähtävästi saatu pelikelpoiseksi koko matsin aikana. Avausjakson viimeisellä puolikkaalla West onnistui tekemään vain kaksi maalia, ja IFK sai repiä vakuuttavan taukojohdon 17-10 ennen puoliaikaa.
Toisen jakson alkuun West nosti puolustusta Glincaa ja Orelia vastaan, jotka 1. jaksolla tekivät yhteensä 11 maalia. IFK:n maalitahti hidastui vartin ajaksi vain kolmeen osumaan, samalla kun Westin vastuunkantajaksi noussut Anders Genberg kiritti joukkojaan jo kahden maalin päähän tilanteessa 20-18. Matsin viimeisellä vartila IFK sai kuitenkin laidoilta lisää vauhtia maalintekoonsa ja pääsi uudestaan viiden maalin johtoon. Myös IFK:ssa nähtiin punaista, kun Thomas Åkermarckille myönnettiin ensimmäinen suihkuvuoro kolmen ulosajon päätteeksi. Loppuhetkillä IFK karkasi viekkaasti koko kentän prässistä, ja sai sinetöityä ensimmäisen voittonsa lopulta kolmen maalin erolla 28-25.
Ottelun sankareina IFK:ssa olivat useista vammoistaan huolimatta kentällä 7 maalia taistellut Andre Orel sekä ottelun vakuuttavimpana pelaajana palkittu maalivahti Freddy Wickström. Westissä omille luvuilleen nousi Anders Genberg matsin parhaana viimeistelijänä 9 maalilla. IFK:n tahtotila oli tähänkin otteluun saatu parhaalle mahdolliselle tasolle, ja kotikentällä tsemppaaminen toikin ansaitun tuloksen. Nyt akkuja ladataan GeeBee-viikonlopun yli, ja sarjan kolmas peli pelataan tiistaina Kauniaisissa sekä neljäs peli kotona Kalliossa jälleen ensi torstaina 18.4. klo 19.