Käsipallon SM-Liiga
HC Tallinn – HIFK 29 – 38 (11-15)
Su 15.11. klo 14:30
Kalevi Spordihall, Tallinn EST
HIFK pelasi historian ensimmäisen liigaottelunsa Suomen ulkopuolella, kun tämän kauden uusin liigajengi HC Tallinn otti IFK:n vastaan poikkeuksellisesti Kalevin urheiluhallissa sunnuntaina. HC Tallinn oli tähän asti pelannut suomalaisjengejä vastaan ilman voittoja, muutamasta tasaisesta kamppailusta huolimatta. Lauantain pelissään HC Tallinn joutui juoksemaan Dickenin perässä 22 maalin tappioon, ja sunnuntain pelissä rasitus alkoi näkyä melko nopeasti. Avausmaali piti HCT:n johdossa 7 ensimmäistä minuuttia, ja HIFK:n päästyä 4-5 johtoon HC Tallinn roikkui tasoissa vielä 20 minuuttiin asti (9-9). Jakson viimeisellä 10-minuuttisella isäntien puolustus ei enää pysynyt Niklas Ahlgrenin vauhdissa, ja Nakke vei lähes yksin IFK:n neljän maalin taukojohtoon heittämällä neljä maalia loppuminuuttien aikana.
Puoliajan jälkeen HIFK:n vahvimmat aseet löytyivät edelleen kummaltakin laidalta. Ahlgren ja Vladimir Knopinskii heittivät IFK:lle neljä ensimmäistä maalia ja ero kasvoi nopeasti 7 maalin vierasjohtoon 12-19. Pelissä nähtiin maaleja melko runsaalla valikoimalla, luultavasti uuden vastustajan ansiosta. Molemmilta joukkueilta puuttui rutiini toisen puolen pelikuvioista, ja erityisesti Ahlgren ja Knopinskii pääsivät yllättämään virolaiset nopeudellaan – yhteensä 20 kertaa. HC Tallinn onnistui parhaiten takapelaajiensa kautta, mutta vain kolmikko Pinnonen, Turchenko ja Vakhnovich pääsi tekemään yli kolme maalia. Toisella jaksolla voitosta ei enää suuremmin taisteltu, eron pysyessä kokoajan vähintään viidessä maalissa. Viikonlopun toista matsiaan pelannut HC Tallinn ei enää jaksanut puristaa kiriä, vaan matsi pelailtiin melko rennolla otteella loppuun asti. Ottelun parhaana pelaajana palkittiin Vladimir Knopinskii, joka upotti uudeksi ottelukohtaiseksi maaliennätyksekseen 11 täysosumaa.
Maalintekijät
HC Tallinn 29
#77 Andrei Vakhnovich 8
#9 Mikk Pinnonen 7
#32 Dmytro Turchenko 7
#11 Rauno Aus 3
#17 Kalev Kütt 1
#22 Marek Karu 1
#27 Martin Kalvet 1
#69 Markus Kask 1
HIFK 38
#22 Vladimir Knopinskii 11
#92 Niklas Ahlgren 9
#13 Erkka Näntö 6
#15 Sten Maasalu 6
#10 Kristian Jansson 3
#6 Viktor Grönmark 1
#24 Oscar Udd 1
#38 Samuli Vihavainen 1
SEURAAVA KOTIOTTELU