IFK ei pärjännyt Laitisille Vantaalla

Käsipallon SM-Liiga
Atlas Vantaa – HIFK  33-27 (14-11)
Ke 1.11. klo 19:00
Myyrmäen Urheilutalo

Keskiviikkona Vantaalla pelattiin liigakierroksen kärkikamppailu, kun kärkinelikon Atlas ja HIFK kohtasivat kauden ensimmäisessä kehäderbyssä. Ottelussa oli herkullinen lisäpanos normaalin paikallisjännitteen lisäksi, sillä matsin voittopisteillä molemmilla joukkueilla oli mahdollisuus nousta sarjaykköseksi. IFK sai otteluun vahvistusta kokoonpanoonsa, kun Roman Protcenko toipui alavartalovammastaan ja lisäksi tutut konkarit Antti Koskela ja Harri Pitkänen pukeutuivat jälleen IFK:n liigapaitaan. 

Matsin alkuhetkillä jännitys näkyi ensimmäisissä maalintekoyrityksissä. Muutaman yrityksen jälkeen Protcenko heitti avausmaalin IFK:lle kolmannella minuutilla, herättäen pallonnappaajapedon Atlaksen maalipuiden välissä. Tuomas Laitinen erehtyi vielä yhden kerran Kristian Janssonin alaheitosta, mutta IFK:n seuraava pelitilanne-maali nähtiin vasta vartin pelin jälkeen. Laitisen torjunnat päästivät Atlaksen 1-2 tappiotilanteesta jo 6-2 johtoon 10 minuutin kohdalla. IFK:n takamiehet Protcenko ja Nikola Zujic saivat lisättyä tehoja heittoihin, ja nostivat IFK:n vähitellen takaisin tuntumaan. Välimatka vaihteli 2-3 maalissa pitkän aikaa, kunnes kolme minuuttia ennen puoliaikaa Sergei Shevchenko kavensi eron yhteen osumaan tilanteessa 11-10. Atlaksen maalivahti Tuomas Laitinen sai taas otteen IFK:n yrityksistä, ja perheyrityksen toinen osakas Heikki kävi tekemässä pari maalia toiseen suuntaan. Aivan viime sekunneilla Heikki Laitinen kasvatti taukoeron kolmeen maaliin 14-11.

Puoliaika palautti voimat paremmin kotijoukkojen jalkoihin, ja Atlas aloitti toisen jakson kolmella peräkkäisellä maalilla. Muutaman minuutin ihmettelyn jälkeen IFK sai pelinsä kasaan pidemmäksi aikaa, mutta kuuteen maaliin revähtänyt ero oli lopulta liikaa saavutettavaksi. Välimatka kutistui pariin kertaan vain kahteen maaliin, mutta IFK ei päässyt Atlaksen rinnalle missään vaiheessa. Loppuhetkillä 300. liigaotteluaan pelannut Tuomas Laitinen vielä kruunasi juhlansa komeilla pysäytyksillä, samalla kun velipoika Heikki kävi naulaamassa viimeiset osumat IFK-verkkoon. Tuomakselle merkittiin yhteensä 21 torjuntaa, mikä oli 11 napattua palloa enemmän kuin IFK-kaksikolla Saltykov-Christou. Heikki Laitinen puolestaan nappasi pelin parhaat maaliluvut 8 täysosumalla. Atlaksen maalipyssyinä heiluivat myös Sebastian Säkkinen (7) ja Anthony Hellakoski (6), IFK:n parhaat maalintekijät olivat Niclas Ahlgren ja Kristian Jansson 7 osumalla. 

Maalintekijät
Atlas 33
Heikki Laitinen 8
Sebastian Säkkinen 7
Anthony Hellakoski 6
Géza Vasvári 4
Gheorghe Safronii 3
Niki Tuominen 2
Kenneth Åstrand 1
Erkka Näntö 1
Milos Maksimovic 1
HIFK 27
Kristian Jansson 7
Niclas Ahlgren 7
Nikola Zujic 5
Roman Protcenko 3
Sergey Shevchenko 2
Harri Pitkänen 2
Johannes Bargum 1

LähiTapiola-tähtipelaajat
*** Tuomas Laitinen, Atlas Vantaa 
** Anthony Hellakoski, Atlas Vantaa 
* Heikki Laitinen, Atlas Vantaa

Kauden viides voitto todellakin nosti Atlaksen liigan kärkeen muutamaksi päiväksi. IFK:lta puuttui matsista kokonaisvaltainen kurinalaisuus, ja muutama suvantohetki omissa hyökkäyksissä vei tärkeän voiton ulottumattomiin. Sarjan kärkinelikon jatkaessa ylempään loppusarjaan, on IFK hävinnyt näistä joukkueista jo GrIFK:ta ja Atlasta vastaan. Kärjen tavoittamiseksi joukkueelta vaaditaan nyt virheettömiä suorituksia pisteiden nappaamiseksi seuraavilta vastustajilta Cocksilta tai BK-46:lta.

SEURAAVA KOTIOTTELU
HIFK – Cocks
Ti 7.11. klo 19:30
Helsingin UT