Suomen Cup, 2. kierros
HIFK – Pargas IF 40-21 (15-9)
Pe 9.10. klo 18:30
Helsingin UT
IFK aloitti Suomen Cupin suoraan toiselta kierrokselta, kohdaten I Divisioonaa johtavan PIF:n Paraisilta. Cup-arvonta oli tuonut myös PIF:n tokalle rundille ilman karsintapeliä. Pargas IF on viimeksi nähty SM-sarjassa kaudella 1996-97, ja joukkueiden edellinen virallinen kohtaaminen käytiin kaudella 1998 divisioonan puolella. Eri sarjataso toi hieman ennakkoluuloja suurista tasoeroista, mutta PIF ei rooliinsa alistunut. IFK aloitti pelin vahvemmin, ja pysäytti paraislaiset kovalla puolustuksella. Alkuminuuteilla IFK jyräsi jo 8-2 johtoon, kunnes PIF-aikalisä toi uutta toivoa vieraiden peliin. Talon tavoille tottuneet saaristolaiset kavensivat nopeasti IFK-johdon vain kahteen maaliin, ja pysyttelivät kannoilla 20 minuuttiin saakka tilanteessa 10-8. Avausjakson viimeisellä kympillä IFK heitti viisi maalia ja PIF jäi vain yhteen osumaan, joten puoliaika vietettiin kuuden maalin kotijohdossa 15-9.
Toisen jakson alussa HIFK tuli jälleen päättäväisempänä kentälle. Vain kuudessa minuutissa IFK aloitti toisen puoliajan 7 peräkkäisellä maalilla, ja ero naksahti toiselle kymmenelle 22-9. PIF ehti mukaan rytmiin, ja seuraava pätkä pelattiin lähes tasalukemin 6-5. Kahden peräkkäisen ulosajon väsyttämä PIF alkoi hassata pallojaan teknisillä virheillä. Viimeisen vartin alkaessa IFK heitti jälleen 6 maalia putkeen, ja nyt ero poksahti jo 20 maaliin tilanteessa 34-14 kun pelikello näytti 49 minuuttia. Viimeisellä kympillä maaleja juostiin ilman suurempaa puristusta, ja lopulta eroksi jäi 19 osumaa IFK:n heittäessä 40. maalinsa vain sekunteja ennen loppusummeria.
Ottelun parhaaksi maalintekijäksi merkittiin 8 maalia nopeista kontrista juossut Niclas Ahlgren, mutta nälkäisimmän pelaajan Dennis-lahjakortti ojennettiin IFK:n nuorelle maalivahdille Casimir Hasselblattille. Viime vuosina P96-maajoukkueessa nähty Hasselblatt esiintyi nyt ensimmäisen kerran IFK-maalilla, keräten toisella jaksolla oikein mukavasti komean näköisiä torjuntoja. Maalinteossa onnistuivat myös Roman Protcenko, Christoffer Eneberg sekä Henri Storsjö, jotka upottivat kaikki viisi palloa mieheen. Samoin PIF:n Fredrik Lunden heitti viisi maalia. IFK oli ensimmäinen jatkopaikkansa lunastanut joukkue, muut seitsemän paria pelataan myöhemmin tämän viikon aikana. Puolivälierä-parit arvotaan, kun kaikki voittaneet joukkueet ovat selvillä.
Muut otteluparit (2. kierros)
Dicken – SIF
HC West – Cocks
Dicken Akademi – ÅIFK
Akilles – HC HIK
GrIFK – Atlas Vantaa
HK Pötsi – BK-46
Dynamo Riihimäki – KyIF