Jatkosarja alkoi voitolla

ÅIFK 2134

Käsipallon SM-Liiga
Alempi jatkosarja
ÅIFK – HIFK 21 – 34 (10-15)
Pe 12.2. klo 18:30
Samppalinna, Turku

Liigassa aloitettiin Kamrat-cup, kun alemmasta loppusarjasta löytyy kaikki kolme kilpiseuraa: Helsingfors IFK, Grankulla IFK ja Åbo IFK. Ensimmäisen kierroksen ottelussa HIFK matkusti Åboon, missä jatkosarja alkoi uudella komennolla Aku Kuusiston siirryttyä maalilta päävalmentajan paikalle. Kristo Voika heitti ottelun kaksi ensimmäistä maalia HIFK:lle, mutta sen jälkeen peli kulki paremmin åbolaisilla. Viisi minuuttia myöhemmin isännät olivat 4-3 johdossa, pitäen HIFK:n takanaan jakson puoliväliin asti. Turkulaisten hyökkäyksiin alkoi tulla omia virheitä, ja HIFK heitti kolme peräkkäistä maalia siirtyen nopeasti 7-9 johtoon. Yhden kavennuksen jälkeen HIFK täräytti vielä toistamiseen kolme putkeen, ja Åbo otti aikalisän HIFK:n karattua nyt neljän maalin johtoon. Kovassa vauhdissa ollut Niclas Ahlgren viimeisteli jo ensimmäisellä puoliajalla viisi maalia, vieden lopuksi HIFK:n 10-15 johtoon ennen taukosummeria.

Toisella jaksolla kumpikin joukkue vaihtoi tuoretta voimaa maalitolppien väliin. Åbon Axel Rehnberg pääsi paremmin mukaan matsiin ja otti torjuntoja heti ensimmäisistä hyökkäyksistä lähtien. HIFK:n maalilla toisen jakson pelannut Kalle Alander oli hiukan myöhässä tilanteissa vielä ensimmäisen kympin ajan, mutta keräsi myöhemmin 8 torjuntaa hieman yli 40 prosentin tarkkuudella. Rehnbergin torjuntojen turvin Åbo pinnisteli kolmen maalin päähän tilanteessa 15-18, mutta liika riskien ottaminen tarjosi HIFK:lle tilaisuuden syötönkatkoihin ja nopeisiin vastaiskuihin. 40 minuutin kohdalla HIFK heitti neljä peräkkäistä maalia, ja repäisi itselleen vahvan 7 maalin johtoaseman. Åbo jatkoi takaa-ajoa 7 hyökkääjän voimin, mutta tulosta syntyi vain toiseen päähän HIFK:n herkutellessa helppoja osumia tyhjään verkkoon. Kolmella kertaa kokoonpanossa ollut 16-vuotias Joel Hagström otti päätöskympillä ensimmäiset peliminuuttinsa miesten ottelussa, ja viimeisteli heti kentälle päästyään uran avausmaalin liigassa. Toinen HIFK-kasvatti Viktor Grönmark on ehtinyt pelata miesten pelejä jo viime kaudesta saakka, ja Viken kädestä lähti jo rutiininomaiset neljä maalia. Uskonsa pisteisiin menettänyt Åbo ei viitsinyt taistella enää viimeisellä kympillä, vaan HIFK hurjasteli eron lopulta 13 osumaan maalein 21-34. Åbo jatkaa sarjaa Grania vastaan heti sunnuntaina, kun HIFK:lla seuraava matsi tulee ensi tiistaina myös Grankullaa vastaan.

Maalintekijät
ÅIFK 21

#23 Peik Sjöblom 5
#10 Oscar Berglund 4
#91 Andreas Nyström 3
#9 Elias Nyman 2
#15 Isak Lehvonen 2
#22 Valter Georgs 2
#28 Eero Laine 2
#17 Thomas Hollfast 1

HIFK 34
#92 Niclas Ahlgren 8
#24 Oscar Udd 7
#47 Kristo Voika 6
#6 Viktor Grönmark 4
#10 Kristian Jansson 3
#17 Jonathan Juslin 2
#14 Joel Hagström 1
#18 Samuel Alexandersson 1
#22 Vladimir Knopinskii 1
#35 Kalle Alander 1

SEURAAVA OTTELU
HIFK – GrIFK
Ti 16.2. klo 19:30
Helsingin UT