Jatkosarja vauhtiin selvällä voitolla

Käsipallon SM-Liiga
Sjundeå IF – HIFK 24 – 38 (13-20)
Ke 9.2. klo 18:15
Fennia Arena, Siuntio

Alemman jatkosarjan ensimmäisessä ottelussa HIFK matkusti uudestaan Siuntioon, missä juuri edellisessä ottelussa paketoitiin alkusarja IFK:n 25-32 voitolla. Keskiviikkona kumpikin joukkue osoitti suurempaa kiinnostusta maalien tekoon kuin niiden estämiseen, sillä avausjaksolla verkot heiluivat tiivisti molemmissa päädyissä. Kymmenen maalia saatiin täyteen jo 9 minuutin kohdalla Siuntion tullessa 5-5 tasatilanteeseen. Nopeat hyökkäykset aiheuttivat enemmän virheitä Siuntion syöttöpelissä, ja monet kontrauksista päättyivät ohisyöttöihin tai teknisiin virheisiin. Alkuhetkillä SIF otti vasemman pakin paikalle tulleen Harri Loikalan erikoisvartiointiin, mutta IFK löysi korvaavat maalintekijät vapailta laidoilta Knopinskiin ja Hagströmin heittäessä maaleja pelin ulkoreunalta.

Toisen 10-minuuttisen aikana HIFK käytti hyödykseen SIF-pallonmenetykset, ja ero kasvoi nopeasti kuuteen maaliin Tsitoun viedessä IFK:n 7-13 johtoon 18 minuutin kohdalla. Myös IFK:n pelinrakentaja Dejan Karan otti komeasti roolia heittämällä 6 maalia avausjaksolla, samalla kun IFK-paitaan palannut Bogden Klepa torjui 11 heittoa Siuntion 24 yrityksestä. Uransa kolmatta liigaottelua pelannut Harri Loikala naulasi ensimmäisen puoliajan loppunumerot 13-20 voimakkaalla vaparilla juuri ennen loppusummeria.

Toisen jakson alussa kentällä oli paremmin tilaa, kun molemmilla jengeillä jatkui ulosajot vielä ekan puolikkaan loppuhetkiltä. HIFK:lla oli hieman vaikeuksia päästä takaisin rytmiin, ja Nicolas Reenpään kaksiminuuttisen aikana SIF pienensi eron viiteen maaliin osuttuaan kahdesti tyhjään IFK-verkkoon. Kirivaihteen sijaan SIF-kapteeni Gustav Svanbäck löi protestoinnin päälle, ja tuplakakkosen vauhdittamana siirtyi eristykseen kotijoukkueen suihkutiloihin. Välimatka tulostaululla pysyi 5-6 maalin tuntumassa 45 minuuttiin saakka, kunnes Siuntion 2-4 puolustus avasi tulvaportit IFK-hyökkäyksille. Bogdan Klepa pysäytti SIF-yritykset, ja liian ahneesti hyökänneet keltavihreät eivät ehtineet oman pään suojeluun. Viimeisen vartin aikana SIF sai tehtyä vain kaksi maalia, IFK:n nautiskellessa lähes jokaisen pallonriiston verkkoihin. Ero repesi lopulta 14 maaliin, HIFK:n ottaessa selvän 24-38 vierasvoiton avauspelistä.

Matsin nälkäisin viimeistelijä oli IFK:n Dejan Karan 9 maalilla, laituri Vladimir Knopinskiin osuessa myös 8 kertaa. Kolmella tähdellä palkittiin IFK:n maalilta Bogdan Klepa, joka torjui 50% heitoista parin pallon karatessa tyhjään verkkoon oman alivoiman aikana. Pelejä jatketaan heti lauantaina turkulaisen sisarseuran saapuessa vierailulle Kallion Urheilutalolle.

Maalintekijät
SIF 24

#9 Gustav Svanbäck 5
#25 Daniel Walander 4
#26 Anton Luuppala 4
#5 Joonas Ahola 3
#18 Filip Churlevski 3
#4 Benjamin Peitsaro 2
#13 Vincent Voutilainen 1
#17 Artur Ekman 1
#23 Rasmus Lundell 1
#12 Mika Malassu 8 torj.

HIFK 38
#23 Dejan Karan 9
#22 Vladimir Knopinskii 8
#24 Oscar Udd 5
#3 Harri Loikala 4
#71 Evgeny Semenov 4
#10 Joel Hagström 3
#55 Aliaksandr Tsitou 2
#14 Nicolas Reenpää 1
#18 Samuel Alexandersson 1
#33 Bogdan Klepa 1 maali, 21 torj.

Tähtipelaajat
3 tähteä Bogdan Klepa, HIFK
2 tähteä Vladimir Knopinskii, HIFK
1 tähti Daniel Walander, SIF

SEURAAVA KOTIOTTELU
HIFK – Åbo IFK
La 12.2. klo 16:00
Helsingin Urheilutalo

lo 17:00
Helsingin Urheilutalo