Jatkosarjan toinen voitto Vantaalta

Käsipallon SM-Liiga                                                                            
Atlas Vantaa – HIFK  19 – 25 (6-10)
La 9.3. klo 15:00
Myyrmäen Urheilutalo

Lauantaina HIFK kävi kauden toisen vierailunsa Myyrmäessä. Syyskauden ensimmäinen vierasmatsi päättyi IFK:n selvään 21-33 voittoon, mutta kotihallissa Atlas aiheutti IFK:lle jatkosarjan ainoan pistemenetyksen 30-31 voitollaan. Ottelu aloitettiin hiljaisella hetkellä poisnukkuneen urheilutoimittaja Timo Järviön muistolle. Hiljaista oli myös molempien maaliverkoissa, kun Tuomas Laitinen aloitti matsin törkeällä 75 prosentin tehokkuudella torjumalla 6 heittoa IFK:n 8 ensimmäisestä yrityksestä. IFK:n maalilla Christoulla oli vähemmän tekemistä, mutta Toto piti matsin tasaisena neljällä torjunnallaan. Avauskympillä nähtiin vain neljä osumaa tasatahdilla 2-2 ja pienestä spurtista huolimatta eka varttikin toi vain 10 maalia pöytäkirjaan. Erityisesti IFK:n puolustus pysäytti lähes kaikki Atlaksen heittopaikat, ja avausjakson toisella puolikkaalla Atlas sai vain neljä heittoa kohti maalia. Toto Christou poimi niistä kolme, ja Atlas sai koko jaksolla aikaan vaivaiset 6 maalia. Tunkkaisesta hyökkäyspelistä kertoo jotain se, että molemmat veskarit pelasivat ekan jakson  vähintään 50% torjuntatehoilla. HIFK sai kuitenkin puolet yrityksistään maaliverkkoon asti, vieden erittäin vähämaalisen avausjakson lukemin 6-10.

Puoliajan jälkeen HIFK aloitti toisen jakson pirteämmällä otteella. Avauskympillä Tuomas Laitinen onnistui torjumaan vain kaksi IFK-heittoa, ja vieraat kasvattivat johtoaan jo 7 maaliin asti 10-17. IFK:n maalinteosta vastasivat pääosin Ardo Puna kahdeksalla ja Niclas Ahlgren yhdeksällä osumalla, kun Atlaksen parhaat viimeistelijät Vihavainen ja Safronii jäivät neljään maaliin. Atlaksen kirissä oli parhaat tehot vartin kohdalla, kun sinipaitaiset isännät puolittivat IFK-johdon vain kolmeen maaliin tilanteessa 17-20. Viimeiset 12 minuuttia meni taas paremmin IFK:n komennossa, ja vieraat kasvattivat johtoaan loppulukemiin 19-25 asti. Voittopisteillä IFK sai varmistettua jatkopaikkansa jo toisessa pelissä, kun Åbo IFK ja Atlas jäivät 10 pisteen päähän. Tärkeä ykköspaikka ratkaistaan keskinäisissä peleissä Siuntiota vastaan, jatkosarjan kakkosen joutuessa aloittamaan puolivälierät kovakuntoisen BK-46:n vieraana. HIFK ja SIF kohtaavatkin kahdessa seuraavassa ottelussa. Ensin paremmuus mitataan Siuntiossa Fennia Areenalla lauantaina 16.3. ja viimeinen keskinäinen peli nähdään Kalliossa perjantaina 22.3.

Ottelu kuvagalleria Facebook / HIFK Käsipallo

Maalintekijät:
Atlas  19
#31  Gheorghe Safronii  4
#38  Samuli Vihavainen  4
#10  Heikki Laitinen  3
#15  Edvard Tilles  2
#22  Tapio Laitinen  2
#28  Jasse Kettunen  2
#36  Niki Tuominen  1
#47  Jonathan Juslin  1

HIFK  25
#92  Niclas Ahlgren  9
#8   Ardo Puna  8
#10  Kristian Jansson  2
#22 Vladimir Knopinskii  2
#14  Sten Toomla  1
#21 Christoffer Eneberg  1
#24  Oscar Udd  1
#90  Olli Tamminen  1