Käsipallon SM-Liiga
HIFK – HC HIK 34-19 (14-10)
Pe 13.10. klo 19:00
Helsingin UT
HIFK:n 120-vuotisjuhlia vietettiin käsipallon osalta kaksi päivää ennen varsinaista synttäriä perjantaina 13. päivä. Epäonnen päivä sai vain yhden uhrin, kun Roman Protcenko loukkaantui jo avausminuutilla ensimmäisessä hyppyheitossaan eikä voinut jatkaa peliä. Kutsuvieraat ja junioriperheet saivat kerrankin UT:n lehterit pullistelemaan, ja alkulämpöjen aikana livenä soittanut Coversonic-yhtye viritti kaikki hyvään tunnelmaan. Vaikka Hanko aloitti ottelun maalinteon, otti IFK nopeasti paikkansa ottelun johtajana. 10 minuutin kohdalla synttärisankarit olivat 6-2 johdossa, mutta hyvän aloituksen jälkeen IFK löysäsi turhaan otettaan. Ero pysyi viidessä maalissa 20 minuuttiin asti, IFK:n johtaessa suurimmillaan 10-5. Avausjakson viimeisellä kympillä Hangö IK aloitti kovan nousun, ja ajassa 25:27 HIK oli enää kahden maalin päässä lukemissa 11-9. Loppuhetkillä IFK sai parannettua puolustamistaan, ja Niclas Ahlgren kävi päättäväisesti laittamassa palloa maaliin varmistaen lopulta 4 maalin taukojohdon 14-10.
Puoliajalla kentällä nähtiin komeat seremoniat, kun HIFK jäädytti ensimmäiset pelinumeronsa. Valokeilassa seisoivat menneiden vuosikymmenten kovimmat IFK-pelurit, joiden numerot ikuistettiin Urheilutalon seinälle pois käytöstä. Juhlapäivän sankareina olivat
4 Moritz Nyman
7 Jukka Nurmi
9 Hans Helminen
19 Ben Söderlund
Juhlallisuudet eivät jumittaneet IFK:n peliä, vaan isännät aloittivat toisen jakson erittäin määrätietoisesti. 10 minuutissa ottelu repesi tilanteeseen 23-13 kun IFK voitti avausminuutit maalein 9-3. Oman pelinumeronsa Hans Helmiselle luovuttanut Kristian Jansson ei vierastanut uutta 10-paitaansa, vaan laittoi palloa sisään tasaiseen tahtiin Niclas Ahlgrenin ja Sergei Shevchenkon kanssa. Ajassa 40:54 ottelussa nähtiin vielä yksi juhlahetki, kun IFK-paitaan jälleen pukeutunut Tomi Sivén heitti 7m-viivalta uransa 900. maalin SM-sarjassa. Hangon peli alkoi näyttää hieman lannistuneelta, ja IFK otti vain lisää välimatkaa nopeilla kontrilla ja toimivalla yhteispuolustuksella. Kolmen vartin jälkeen ero oli jo 15 maalia Kristian Janssonin viimeisteltyä 28-13. Parhaiten juhlapäivän fiiliksissä oli mukana Niclas Ahlgren, joka heitti yhteensä 11 osumaa ja nosti kauden maalimääränsä jo 40 häkkiin 5 ottelussa. Viimeisellä vartilla vauhti alkoi rauhoittua, kunnes loppusummeri päätti ottelun maalilukuihin 34-19.
Ottelun maalintekijät
HIFK 34
Niclas Ahlgren | 11 |
Nikola Zujic | 4 |
Sergey Shevchenko | 4 |
Kristian Jansson | 4 |
Vili Mattila | 3 |
Olli Tamminen | 2 |
Tomi Siven | 2 |
Joonas Vartia | 1 |
Roman Protcenko | 1 |
Tom Lindström | 1 |
Johannes Bargum | 1 |
HC HIK 19
Mathias Sandblom | 8 |
Fredrik Karlsson | 4 |
Robert Bäckman | 4 |
Tomi Puputti | 2 |
John Winberg | 1 |
LähiTapiola-tähtipelaajat
Niclas Ahlgren | HIFK | 3 |
Kristian Jansson | HIFK | 2 |
Nikola Zujic | HIFK | 1 |
2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
HIFK
Nikola Zujic | 1 x 2 min |
HC HIK
Robert Bäckman | 1 x 2 min |
Romeo Nyberg | 2 x 2 min |
Tomi Puputti | 1 x 2 min |
SEURAAVA KOTIOTTELU:
Suomen Cup-välierä
HIFK – Cocks
Ti 17.10. klo 18:45
Helsingin Urheilutalo