Käsipallon SM-Liiga
HIFK – GrIFK 26-33 (13-19)
Ke 13.9. klo 19:00
Helsingin UT
120-vuotisjuhlakauden ensimmäinen liigaottelu pelattiin keskiviikkona Kalliossa naapuri-kamrateja vastaan. Punaisessa IFK-paidassa parketille pääsi neljä uutta pelaajaa Vili Mattilan, Olli Tammisen, Joakim Örnin ja Ivan Saltykovin pelatessa ensimmäisen liigaottelunsa HIFK:ssa. Parina aikaisempanakin vuotena IFK:ssa pelannut Johannes Bargum oli saanut paidansa koristeeksi C-kirjaimen, ja aloitti maalinteon esimerkillisesti heti ensimmäisellä minuutilla. Parin kotimaalin jälkeen Granin Albert Georgs sai koneensa käyntiin, ja pysäytti kolme peräkkäistä HIFK-hyökkäystä. GrIFK ei erehtynyt vastaiskuissaan ja pääsikin viiden minuutin kohdalla 2-3 johtoon.
HIFK tasoitti tilanteen vierasmaalien jälkeen aina tilanteeseen 6-6 asti, kunnes juuri ennen jakson puoltaväliä Grani upotti neljä maalia putkeen karistaen HIFK:n rinnaltaan. Niclas Ahlgren teki pari kavennusta, mutta loppuminuuteilla GrIFK kasvatti eroa tasaisesti. HIFK:n kookas maalivahti Ivan Saltykov sai nimensä maalitilastoon jo avausottelussaan osuessaan tyhjään verkkoon, mutta ilo katosi nopeasti ensimmäisen jakson päättyessä vielä yhteen onnekkaaseen vierasmaaliin. Summerin soidessa Grani oli päässyt jo kuuden maalin etumatkalle 13-19.
Puoliajalla GrIFK sai paremmat mehut jalkoihinsa ja aloitti vahvasti kasvattamalla johdon suurimmillaan 9 maaliin 37 minuutin kohdalla. HIFK:n maalitehot jäivät enimmäkseen Niclas Ahlgrenin spurttien varaan. Nacke nakutti ottelun parhaan maalisaldon 8 osumalla, mutta Grani ja erityisesti veskari Georgs pysäytti HIFK:n hitaat hyökkäykset. Albert Georgs sai tilastoihin 17 torjuntaa napaten kiinni lähes 40% HIFK:n yrityksistä. Isäntien puolustus ei löytänyt yhteistä säveltä eikä pitävää rintamaa, ja Granin pelaajat pääsivät avopaikkoihin eri puolilta kenttää. Pariin kertaan kommunikaatiosta ei ollut tietoakaan ja valkopaidat pääsivät aivan yksin herkuttelemaan aseettomaksi jäänyttä Saltykovia vastaan.
Maalintekijät:
HIFK 26
N. Ahlgren 8
V. Mattila 4
N. Zujic 3
K. Jansson 2
R. Protcenko 2
S. Shevchenko 2
O. Tamminen 2
I. Saltykov 1
T. Lindström 1
J. Bargum 1
GrIFK 33
B. Olsson 6
A. von Numers 6
R. Sundberg 5
F. Forss 4
S. Silfver 3
P. Johanson 3
J. Hellberg 2
M. Koljonen 2
P. Brummer 2
Varoitukset
HIFK
Zujic, Protcenko, Vartia, Bäcklund
GrIFK
Lång, Olsson, von Numers
Ulosajot
HIFK 2 x 2 min
Zujic, Protcenko
GrIFK 2 x 2 min
von Numers 2