
Käsipallon SM-Liiga
Alempi jatkosarja
HIFK – Sjundeå IF 35 – 31 (17-14 )
La 26.2. klo 19:00
Helsingin Urheilutalo
Lauantain myöhäisillassa pelattiin jatkosarjan keskimmäisen kolmanneksen avausottelu. Siuntion ja IFK:n kohtaamiset tällä kaudella ovat aina päättyneet punaisille, IFK:n voitettua alkusarjan ottelut 27-25 ja 25-32 sekä loppusarjassa maalein 24-38. Heikon alun jälkeen SIF sai pelinsä paremmin lapaseen, ja nappasi pisteet Åbo IFK:lta edellisessä ottelussaan. Matsin alkuminuuteilla joukkueet pelasivat tasavahvasti, molempien onnistuessa maalinteossa tiukalla tahdilla. IFK otti ensimmäistä kertaa kahden maalin johdon 10 minuutin kohdalla Oscar Uddin ja Evgeny Semenovin peräkkäisillä osumilla, mutta Siuntio sinnitteli vielä takaisin tasoihin tilanteessa 8-8, kun ensimmäinen vartti tuli täyteen. IFK johti peli koko jälkimmäisen puoliskon, mutta Siuntio oli vain maalin päässä 27 minuutin jälkeen. Jakson loppuhetkillä IFK kasvatti johtoa vielä kahdella maalilla tilanteeseen 17-14, vaikka viimeisestä hyökkäyksestä ei saatukaan tulosta.
Puoliajan jälkeen HIFK otti matsin päättäväisesti haltuunsa. Röda aloitti toisen jakson heittämällä kuusi peräkkäistä maalia vain 5 minuutissa, ja ero repesi heti 9 maaliin 23-14 ennen Siuntion avausmaalia. Herättyään mukaan pelin uuteen rytmiin, Siuntio sai tehtyä kolme seuraavaa maalia IFK:n jäädessä nollille viiden minuutin ajaksi. Kalle Alander IFK-maalissa otti turvallisesti yhteensä 15 torjuntaa, eikä Siuntio päässyt kaventamaan eroa. 43 minuutin kohdalla IFK oli 27-20 johdossa, kun Evgeny Semenoville tuomittiin matsin kolmas ulosajo ja yksityinen suihkuvuoro. Alivoiman päättyessä IFK kasvatti johtoa 9 maaliin saakka (30-21), kunnes Siuntio sai otteen pelistä Semenovin puuttuessa IFK-puolustuksesta. Viimeisen 12 minuutin kuluessa vieraat voittivat maalinteon lukemin 5-10, mutta loppuhetkien kavennukset eivät riittäneet uhkaamaan IFK:n kolmatta voittoa. 35-31 voitolla IFK tarvitsee enää yhden voiton jäljellä olevista kolmesta ottelusta varmistaakseen jatkosarjan kärkipaikan. Seuraavan kerran pelataan Turussa keskiviikko-iltana, ja viimeiset kaksi ottelua ovat Siuntio vieraissa sekä lopulta ÅIFK kotona 22.3.
Maalintekijät
HIFK 35
#22 Vladimir Knopinskii 9
#23 Dejan Karan 7
#24 Oscar Udd 5
#71 Evgeny Semenov 5
#3 Harri Loikala 3
#10 Joel Hagström 2
#55 Aliaksandr Tsitou 2
#6 Antti Koskela 1
#14 Nicolas Reenpää 1
Sjundeå IF 31
#4 Benjamin Peitsaro 9
#13 Vincent Voutilainen 5
#9 Gustav Svanbäck 4
#25 Daniel Walander 4
#5 Joonas Ahola 3
#18 Filip Churlevski 3
#26 Anton Luuppala 3
Tähtipelaajat
3 tähteä Vladimir Knopinskii, HIFK
2 tähteä Benjamin Peitsaro, SIF
1 tähti Kalle Alander, HIFK
SEURAAVA KOTIOTTELU:
HIFK – Åbo IFK
Ti 22.3. klo 19:30
Helsingin UT