Kotitappio Cocksia vastaan

Cocks 2411

Käsipallon SM-Liiga
HIFK – Cocks 27 – 35 (14-17)
La 23.10. klo 17:00
Helsingin Urheilutalo

Ottelun ennakkoasetelmat tarjosivat haastetta, kun vierailevalla Cocksilla ei ollut yhtään tappiota, eikä HIFK:lla yhtäkään voittoa tämän syksyn liigaotteluista. Jo kuusi matsia liigassa pelannut Cocks pelasi lisäksi tiistaina Euroopan Liigassa Ranskan huippuseura HBC Nantesia vastaan, HIFK:n vietellessä treenitaukoa edellisestä HC Tallinn-ottelustaan asti. Matsi aloitettiin rennolla otteella ja vauhdikkaalla maalinteolla, sillä heti kahden minuutin kohdalla tulostaululla oli jo kuusi maalia Cocksin ottaessa nopean 2-4 johdon. Teemu Tamminen otti ensimmäisen ulosajonsa jo kolmen minuutin jälkeen, mutta rankkarin lisäksi HIFK ei saanut yhtään ylivoimamaalia aikaan. Heti Cocks-jäähyn jälkeen oli IFK:n vuoro joutua vajaalle, ja kukkopaidat pistivät helposti pari palloa maaliin ylivoimallaan. Päästyään 4-7 johtoon Cocks piti matsia kontrollissa ja kasvatti eron suurimmillaan seitsemään maaliin 9-16 reilun 20 minuutin kohdalla. Jakson lopussa IFK sai kurssiaan korjattua, ja Teemu Tammisen protestoidessa 2 min ulosajon aikalisän aikana, HIFK pääsi tekemään neljä peräkkäistä maalia maalivahti Martin Jovanovskin osallistuessa kiriin omalta maaliltaankin. Myös laidassa pelannut Vladimir Knopinskii oli nälkäisellä pelipäällä, ja heitti jo avausjaksolla 7 täysosumaa. IFK kavensi eron vain kolmeen maaliin, ja juuri ennen taukoa Viktor Gruzinskii viimeisteli taukonumeroiksi 14-17.

Toisella jaksolla Cocks levitti vastuuta ja rasitusta pois kärkimiehiltään. Pirteä aloitus vei Cocksin taas viiden maalin johtoon 16-21 vain reilussa kolmessa minuutissa. Pienen mietinnän jälkeen IFK:kin sai rytmin kuntoon ja nousi kiusaamaan vieraita vain kahden maalin päähän 19-21. Tehokkaammin maalipaikkojaan käyttänyt Cocks lähti taas omille teilleen kolmella peräkkäisellä osumalla, ja 40 minuutin jälkeen ero pyöri viiden maalin tuntumassa. Molemmissa päädyissä veskarit ottivat kohtuullisesti koppeja, kun kukkopaitainen Adrian Tenghea keräsi 18 torjuntaa ja kaksi tähteä, samalla kun IFK:n Martin Jovanovski kirjasi 14 torjuntaa ja kaksi tehtyä maalia. Viimeisellä kympillä asetelmat eivät juuri muuttuneet, vaikka parhaat tehonsa loppuun säästänyt Viktor Grönmark heitti kolme maalia kolmessa minuutissa. Toiselta jaksolta kirjattiin aika samanlaiset maalilukemat 13-18, joten Cocksin voittonumeroiksi jäi lopulta 8 maalin voitto 27-35. Sjundeå IF:n avausvoitto Åbosta pudotti HIFK:n nyt sarjan viimeiseksi, samalla kun Cocks kasvatti sarjajohtoaan neljään pisteeseen ennen Dickeniä.

Maalintekijät:
HIFK 27

#22 Vladimir Knopinskii 10
#2 Viktor Grönmark 4
#10 Joel Hagström 3
#27 Viktor Gruzinskii 3
#71 Evgenby Semenov 3
#12 Martin Jovanovski 2
#23 Dejan Karan 2

Cocks 35
#11 Srdjan Mijatovic 8
#63 Sandro Samardzic 7
#5 Onur Ersin 4
#15 Teemu Tamminen 4
#18 Bojan Zupanjac 4
#17 Yury Lukyanchuk 3
#44 Davor Basaric 3
#8 Djordje Djekic 2

SEURAAVA KOTIOTTELU
HIFK – GrIFK
La 30.10. klo 18:30
Helsingin UT