
Käsipallon SM-Liiga
Ylempi loppusarja
GrIFK – HIFK 21 – 29 (11-12)
La 4.3. klo 16:00
Kauniaisten palloiluhalli
Loppusarjan neljännen kierroksen matsissa HIFK kohtasi uudelleen kaimaseura GrIFK:n. Edellinen matsi Kalliossa pelattiin tasaisissa merkeissä loppuun asti, ja GrIFK:n voittomaali rankkarista kirjattiin aikaan 59:51. Granin luolassa HIFK:n pelit ovat menneet melko alakuloisesti, sillä Rödan voittosuhde kallion sisässä on 2:40 – koko liigahistoriassa HIFK:lla oli vain kaksi vierasvoittoa luolasta vuosilta 2019 ja 2020. Lauantain matsi aloitettiin merkittävällä seremonialla, kun GrIFK jäädytti seurahistorian ensimmäisen pelinumeron. Homma aloitettiin sopivasti numerosta 1, kun Christian Segersvenin paita nostettiin lähemmäs maan pintaa. Punaisten peli lähti paremmin liikkeelle kahdella peräkkäisellä maalilla, ja parin maalin johto kesti 10 minuuttiin saakka. Granin 4-5 kavennuksen jälkeen HIFK osui taas kahdesti peräkkäin, ja pääsi alivoimasta huolimatta jo kolmen maalin johtomatkalle 4-7. Lähes peräkkäisissä tilanteissa HIFK:n Viktor Grönmark ja Rui Rolo loukkaantuivat, jonka jälkeen ote siirtyi Grönalle vartin kohdalla. Grönmark saatiin vielä hoivattua takaisin pelikuntoon, mutta Rolon alavartalovamma saattaa vaikuttaa tulevissakin peleissä. HIFK ei saanut tehtyä maaleja lähes 7 minuuttiin, ja 4-7 vierasjohto kääntyi vauhdilla 9-7 takaa-ajoksi viiden peräkkäisen Gr-maalin jälkeen. Jakson viimeisellä vitosella HIFK pääsi uudestaan johtoon 10-11 ennen Anthony Hellakosken tasoitusta. Puoliajan viimeisestä hyökkäyksestä tuomittiin vielä ulosajo Granille, ja summerin soitua vapaaheitto HIFK:lle. Oscar Uddin heitto läpäisi vihreän muurin ja pallo upposi vielä maalin takanurkkaan vieden HIFK:n tauolle 11-12 johdossa.
Toisen jakson alkaessa molemmilta jengeiltä oli yksi pelaaja jäähyllä, ja HIFK hyötyi vapaasta tilasta kentällä. Kakkosia jaettiin melko tiheästi kumpaankin suuntaan, mutta HIFK piti kiinni johdostaan. Avauskymppi merkittiin vieraille maalein 2-5 ja HIFK:n johto kasvoi jo neljään maaliin Bogdan Klepan upottaessa 13-17 (39 min) tyhjään verkkoon. Rödan puolustus onnistui viemään tilan ja ajan Granin hyökkäyksiltä, ja maalin vahtija Bogdan Klepa keräsi matsissa yhteensä 16 torjuntaa. 47 minuutin kohdalla GrIFK oli tehnyt vain kolme maalia toisen jakson aikana, HIFK:n nautiskellessa jo 7 maalin johdossa 14-21. Viimeisen vartin aikana HIFK suojeli johtoaan rohkealla taktiikalla, kun selvästä johtoasemasta huolimatta punaisten hyökkäyksiin otettiin vielä 7 pelaaja ottelun tähtipelaaja Klepan tilalle. Grani sai pari ilmaista maalia, mutta useammin HIFK onnistui heittämään maalin ja ero ei koskaan kutistunut alle kuuteen maaliin. HIFK voitti toisen puoliajan selkein lukemin 10-17 ja sai juhlia kautta aikojen kolmatta voittoaan luolassa lopputuloksella 21-29. HIFK:n maalitehot löytyi tällä kertaa kuudesta metristä, kun pelin tehokkain viimeistelijä Viktor Grönmark taisteli 7 maalia ja molemmat laiturit Knopinskii ja Meinander upottivat 5 maalia mieheen. Liigassa pidetään hieman taukoa maajoukkueen EM-karsintojen ajan, ja loppusarja pelataan loppuun vielä BK- ja Cocks-otteluilla maaliskuun puolivälin jälkeen.
Maalintekijät
GrIFK 21
Erik Åkermarck 4
Peik Sjöblom 3
Anthony Hellakoski 3
Gustav Svanbäck 3
Alexander Qvist 3
Fredrik von Troil 2
Fredrik Forss 1
Kalle Kankaanpää 1
Miro Koljonen 1
Patrik Roslander 9 torj.
HIFK 29
Viktor Grönmark 7
Vladimir Knopinskii 5
Jakob Meinander 5
Oscar Udd 4
Vili Leppänen 2
Joel Hagström 1
Rui Rolo 1
Nicolas Reenpää 1
Bogdan Klepa 1, 16 torj.
Aliaksandr Tsitou 1
Evgeny Semenov 1
Ottelun tähtipelaajat
3 tähteä Bogdan Klepa, HIFK
2 tähteä Viktor Grönmark, HIFK
1 tähti Alexander Qvist, HIFK
SEURAAVA KOTIOTTELU:
HIFK – BK-46
To 16.3. klo 19:30
Helsingin Urheilutalo